23.12.2023 124
Tuntematon sotilas on siinä määrin kansalaisomaisuuttamme, että moni kuvittelee olevansa sen syvällinen asiantuntija. Tosiasia on kuitenkin se, että todella pätevä siihen liittyvä psyko-historiallinen tutkimus antaa edelleenkin odottaa itseään. Se olisi tarpeen sillä moni haitallinen myytti estää meitä näkemästä sisälle Linnan alkuperäiseen ajatusmaailmaan. Lopulta Linnakin tyytyi kompromisseihin kun Tuntematonta valmisteltiin kovalla kiireellä painokuntoon. Tuhotyön viimeisteli lopulta Edvin Laine kamalilla karrikatyyreillään tehdessään oman ohjaustyönsä. Se rillumarei-mentaliteetti jota Laineen Tuntematon on täynnänsä ei todellakaan kuulu siihen Linnan sielunmaisemaan josta hänen mestariteoksensa nousee esiin.
Linna kuvaa miehistä maailmaa ja hänen tietty esikuvansa Tuntematonta kirjoitettaessa oli Aleksis Kivi. Tämä tulee aivan erityisesti ilmi aivan kirjan alussa ja lopussa jossa Tuntemattoman ylikertojan ääni ja suoranainen musikaalinen sointi on aivan sama kuin Kivellä. Sitten on olemassa muitakin yhdistäviä tekijöitä. Seitsemän veljestä on miehisten miesten kuvaus ja niin on Tuntematonkin. Tuntematon piirtää henkilökuvaa kunnolla oikeastaan vain yhdestä naisesta, pataljoonan lotasta, lotta Raili Kotilaisesta. Luonnollisestikin Linna oli eri aikakauden lapsi ja lukeneempi kuin Kivi aikoinaan ja hänellä oli myös paljon enemmän kirjailijan tajua ja tyylikeinoja. Aivan oikein; lotta Kotilainen on eräänlainen inhorealisteinen parodia Seitsemän veljeksen ihannenaisesta eli Venlasta. Tältä asia jälkeenpäin kieltämättä näyttää vaikka emme voikaan olla varmoja siitä oliko se Linnan todellinen tarkoitus.
Jotta pääsisimme lähemmäs Linnan ajatusmaailmaa pitäisi aivan aluksi unohtaa Laineen elokuvaversio vahvoine karrikatyyreineen. Kirjaa on vaikea lukea jos itse elokuvan on nähnyt vaikkapa kymmenen kertaa. Mobergin versio toi esiin enemmän Linnan alkuperäistä sodanvastaista tarkoitusta, mutta se vain jää vuosi vuoden jälkeen Laineen Tuntemattoman varjoon. Itsenäisyyspäivän iltapäivä on aina varattu elokuvalle ja siinä on kansallisen sielunmessun ja suskontunnustuksen syvä maku. Linnan kirjalliseen suunnitelmaan kuului ennen kaikkea kirjoittaa sodanvastainen teos. Jotta tästä pääsisi niin sanotusti jyvälle tulisi kaikkien itseään Linna-ekspertteinä pitävien lukea alkuperäinen käsikirjoitus joka on ollut kaikkien saatavilla jo kohta kymmenen vuoden ajan. Tämän kirjan löytää jokainen nimellä “Sotaromaani.”
Aikataulu jolla Linnan teos saatettiin painokuntoon oli väkivaltaisen nopea, ja tässä prosessissa hukattiin jotain joka oli nostanut teoksen vielä korkeammalle tasolle. Jotkut Linnan henkilöhahmojen kehittelyt jäävät nimittäin kesken ja aika ajoin kertojan ote kirpoaa. Lahtisen hahmossa olisi ollut kehittelemisen varaa dostojevskimaiseen suuntaan eikä Linnan olisi kannattanut tapattaa häntä liian aikaisin. Mutta sellaisenaankin Lahtisen henkilökuva on kaikista Tuntemattoman hahmoista ehkä syvällisin. Rokan hahmo jää hänen paljosta sanailustan huolimatta aika pinnalliseksi. Muutama pitkä lopullisesta julkaisusta poistettu katkelma olisi voitu kirjoittaa uudelleen hyvässä ymmärryksessä Linnan kanssa. Hienovaraisempi sodanjohdon arvostelu olisi ollut myös varsin harkittu, ja toimiva ratkaisu vailla kuvaa jälkiviisaudesta.
Tuntematonta ei suoranaisesti sensuroitu vaikka sieltä poistettiinkin aika monta sotilaskarkeutta. Sotaromaani olisi voitu julkaista alkuperäisessä muodossaan vasta Hannu Salaman aiheuttaman kirjasodan jälkeen 1960-luvun lopussa. Toisaalta, kyllähän Täällä Pohjantähden alla-trilogiassa puhuttiin jo Levanderin komiasta kullista… Sotilaat puhuivat karkeuksia aivan samalla tavalla kuin niitä viljeltiin metsäkämpillä itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä, ja ne kuuluivat mieheiseen maailmaan. Ja niitä viljeltiin myös maasotakoulussa jonka Tuntemattoman pahis eli Lammio oli käynyt. Itse asiassa Laine tulee luoneeksi Lammiosta Jussi Jurkan myötävaikutuksella aika leppoisan kaverin. Karkeuksien viljely upseerikouluissa oli vain hienostuneempaa ja on kaiketi ollut sitä näihin päiviin saakka. Nimittäin vielä 1980-luvun alussa oli mahdollista että kadettivääpeli määräsi jonkun simpun (Tätä nimitystä käytetään kaiketi edelleenkin ensimmäisen vuosikurssin kadetista.) tekemään monisivuisen tutkielman vaikkapa syvänmerenkalojen sukupuolielämästä. Millaisiahan hullutuksia Lammion esikuvat joutuivat maasotakoulussa sitten kestämään?
Jos Linna johonkin otteeseen puhuu hieman huonoon sävyyn rintamalotista, niin hän ei tee siinä mitään muuta kuin yrittää aikansa kirjailijan mittapuiden ja mahdollisuuksien mukaisesti antaa kuvauksen miesten puheista. Sotilaat jotka ovat turhautuneita, elävät kuolemanpelossa, sanomattomassa koti-ikävässä ja ovat vielä huomattavassa aliravitsemustilassa lienevät aika tavalla nykysuomalaisen käsityskyvyn ulottumattomissa. Näiltä miehiltä riistettiin myös monta vuotta pois heidän parasta miehuuttaan, joten katkeruuskin on paljolti ymmärrettävää. Kaiken lisäksi koulutusajan sisäkuri oli lisännyt turhautumista, ja kasarmien kielenkäyttö suorastaan ruokkinut sellaista asennetta josta nykymittapuiden mukaan naissukupuolta halventava kielenkäyttö nousee. Tätä taustaa vasten olisi Linna voinut olla puheissaan räikeämpikin. Mikä lie sitten Linnaa rauhoitellut, sekö että hän itse tutustui sodan loppuvaiheessa erääseen lottaan josta tuli hänen vaimonsa.
Linna ei ole Tuntemattomassa vielä mitenkään kehittynyt naisen sielunelämän kuvaaja, ja jossain määrin hänen luomansa kuva Raili Kotilaisesta on torso. Kotilainen on lähtenyt rintamalotta-palvelukseen tarkoituksenaan saada miehekseen komea ja hyvätapainen upseeri. Hän joutuu kuitenkin pettymään kerta toisensa jälkeen. Hänen henkilökuvansa kehitteleminen olisi kuitenkin ollut se tekijä joka olisi nostanut romaanin taiteellista tasoa vielä korkeammalle.
On sitten aivan eri asia miksi lottien työtä ei ole pystytty arvostamaan kuin vasta viime aikoina. Sotaveteraanitkin saivat todellisen kunnianpalautuksen vasta Mauno Koiviston tultua tasavallan presidentiksi. Koiviston toiminta olikin mitä suurimmassa määrin ihailtavaa arvojohtamista. Linna teki suurtyön kirjoittaessaan sielunhoidollisen sotaromaaninsa, ja on toisaalta lapsellista leikkiäkkään mitään jälkiviisasta kustannustoimittajaa 55 vuotta teoksen ilmestymisen jälkeen, vaikka siihen olisikin ilmiselvät perusteensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti