Retro. Suomeen mahtuu vielä yksi puolue.

30.11.2023 101

Retro. Suomeen mahtuu vielä yksi ”puolue”…

Tämä juttu julkaistiin Uuden Suomen Puheenvuorossa kymmenen vuotta sitte. Tarkka aikaleima oli 23.11.2013 20:04. Julkaisen näitä sen vuoksi että ne ovat taustatekstejäö uusiin juttuihin. 

——————————————

Suomeen mahtuu vielä yksi ”puolue”…

Joka kuitenkaan ei ole varsinainen puolue. Mutta miksi? Kysymyshän on vallan mahdottoman suuri ja sitä ei kahdenkymmenenviiden sanan ”patenttivastaukseen" saa mahtumaan. Kysymys on myös hyvin paradoksaalinen ja niinpä sitä pitää ”lähestyä” roomalaisilla. Joku voisi tietysti puhua teeseistä, mutta tuo ilmaus on monella tavalla rasitettu. Mutta asiaan ja asiaa voidaan lähestyä ”välttämättömistä kriteerioista” ja ”yksityiskohtaisista kriteerioista.” Välttämättömät kriteeriot:

I Kansalaiset ovat menettäneet uskonsa poliittisten puolueiden toimintaan.

II Yleensä äänestetään väljästi kansallisvelvollisuuden vuoksi. Niitä jotka ovat sitoutuneita puolueiden kannattajia ei välttämättä ole kuin hieman yli puolet äänestäjistä.

III Kansalaiset haluavat äänestää koska poliittinen teatteri on kuitenkin ilmaista hupia.

IV Perussuomalaiset olivat kenties viimeinen perinteinen puolue joka tuli vaihtoehdoksi. Perussuomalaiset menettivät momentuminsa ja heitä tuli myös poliittisesti yhteistyökelvoton puolue ainakin neljäksi vaalikaudeksi. Muutos 2011 vai onko se pelkkä Muutos tärväsi hiipuvat mahdollisuutensa, kaikki kyllä tietävät miksi…

V Politiikka kaipaa uudistamista ja paras tapa uudistaa politiikka on lopettaa perinteinen politiikka.

VI Puolueita ei kuitenkaan voida lopettaa, mutta ne joutuvat uudistumaan jos annetaan aivan uusi manifesti ja syntyy uusi ”epäpuolue.”

VII Uusi puolue on jotain joka muistuttaa italialaista Viiden tähden liikettä tai islantilaista Beste flokkurin-ilmiötä. Viiden tähden liike on jossain määrin tunnettu Usarin Puheenvuoron lukijoille, mutta Beste flokkurin on käytännössä tuntematon. Suomalainen sovellutus ei ole yksi yhteen kummankaan kanssa eikä niiden summa, mutta se matkii ovelasti sitä mikä on niiden vaatimuksen taustalla.

VIII Suomea uhkaa kestävällisyysvaje, mutta paljon vakavampi asia konsanaan on niin sanottu, ja käytettäköön määrettä ”niin sanottu” vain tässä ja nyt, hyvellisyysvaje. Hyveellisyysvaje on taas tullut ilmi viimä päivinä AILUS-jupakan tiimoilla. Hyvellisyysvajeeseen kaatui osaltaan myös NOKIAN menestystarina. NOKIA oli nilkkipomojen lypsylehmä. Toisaalta on hieman surullista, että ei ole enää ns. NOKIA –miljonäärejä, korkeintaan 1/16 NOKIA-miljonäärejä. Mitähän tohtori KEKKONEN mahtaakaan haudassa manailla:  "S… tunarit!"

IX Sauli Niinistö totesi virkaanastujaispuheessaan, että ”Suomi on rakennettu monta kertaa uudelleen ja aina on päädytty parempaan.” Sauli Väinämö oli oikeassa, mutta kuka kuulee vanhaa hyveellistä kamreeria joka käräytti ahneilta kansanedustajilta ahteri-kollageenit, ja yritti suitsia ahneiden kerhon (Ns. eduskunta.) saalistusta taannoin.

 X Se on menoa nytten ja on aika rakentaa Suomi uudelleen ja kaikki alkaa siitä, että poliittinen järjestelmä rakennetaan uudelleen.

 

Yksityiskohtaiset kriteeriot:

I Uusi epäpuolue on tarpeellinen ja se syntyy niiden kansalaisten toimesta jotka aivan oikeasti haluavat muutosta.

II Että kaikki ei pyörisi yhden henkilön ympärillä kuten populisteilla, pitää uuden epäpuolueen sääntöihin olla kirjattuna vanha roomalaisen tasavallan konsuliperiaatteet ajan hengen mukaisesti ja meidän vaatimustemme mukaisesti;

III Puolueella on aina kaksi puheenjohtajaa jotka valitaan vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajuus vuorottelee puheenjohtajien yhteisen sopimuksen mukaan puolen vuoden jaksoissa tai kuukausi kerrallaan.

IV Kukaan ei voi olla puheenjohtajana kahta vuotta peräjälkeen ellei se ole valitsija-kollegion aito ja yksimielinen päätös. Puolueen toimintaa ohjaa ns. neuvosto-konsensuksen periaate. Puolueen ylimmäisenä tavoitteena on tehdä neuvosto-konsensuksen periaatteesta demokratian korkeampi muoto. Kaiken jälkeen pitää myöntää että tosiasiat ja niiden tunnustaminen on kaiken kasvun lähtökohta.

V Puheenjohtajavuoden jälkeen ei ole mahdollista tulla valituksi uudelleen puheenjohtajaksi vasta kuin kahdeksan vuoden jälkeen. Mikäli poikkeusvalintaa koskien kahta peräkkäistä kautta on sovellettu, niin tällainen henkilö ei voi tulla valituksi uudelleen puheenjohtajaksi kuuteentoista vuoteen.

VI Jos joku vaatii kohdissa III-V esitettyjen sääntöjen kumoamista tulee hänet asettaa ns. korvaamattomuustestiin (Hän laittakoon sormensa lasiin jossa on 2,5 desilitraa vettä. Kun hän ottanut sormensa lasista pois, ja siihen jää reikä, voidaan hänet valita puheenjohtajaksi valitsija-kollegion määrittelmäksi ajaksi.).

VII Puolueen tulee hankkia varat toimintaansa avoimesti. Puoluetuesta jota saadaan verovaroista saadaan käyttää vain 1/8 siitä määrästä, joka tulee kansanedustajien määrän antamalla tavalla. Loppu tulee antaa yleishyödyllisiin tarkoituksiin lahjoituksena puolueen hallintoelimien hyväksymällä tavalla.

VIII Puolueen ensimmäisinä periaatteina tulee olla: 1) hyveellisyyden nostaminen uuteen arvoonsa; 2) kaiken toiminnan avoimuus; 3) että estetään puolueen periaatteiden henkilöityminen tiettyyn toimijaan; 4) kohtuullisuus kaikessa ja oikeat mittasuhteet; 5) edellisestä johtuen tavoitteeksi se, että kansanedustajia on vähemmän kuin nykyään, mahdollisesti vain 100.

IX Kansanedustuslaitoksen yleinen uudistaminen: Kansalaiskeskustelu siitä tarvitaanko kaksi kamaria eli varsinainen eduskunta ja ylähuone.

X Puolueen tulee edistää vaatimusta saada maahan perustuslakituomioistuin, ja muutenkin vallan kolmijako tulee saattaa arvoonsa.

XI Kaikki muu on syytä jättää avoimeksi tässä vaiheessa. On keskustelun aika.

 Nyt voi näyttää siltä, että olen puhunut paljon. Olemme kuitenkin vain raapaiseet pintaa, ja jos jatkaisin ei siihen kaikki maailman kirjat ja niiden volyymi riittäisi. Nyt on muiden vuoro.

Retro. Kansalaistaito.

29.11.2023        100

Retro. Kansalaistaito.

Tämäkin kirjoitus julkaistiin Uuden Suomen Puheenvuorossa jo varsin kauan sitten.

——————————————

Kansalaispalvelus ja kansalaistaito. Pieni visio.

Viime aikoina meillä on puhuttuaika  ns. kansalaispalveluksesta. Kysehän on siitä että varusmiespalveluksen tai sitä vastaavan tulisi olla pakollinen kaikille kansalaisille, myös naisille. Jotkut ovat toisaalta halunneet nähdä yleisen asevelvollisuuden jo menneen ajan muistona, suorastaan kansallisena rudimenttina. Vihreiden Pekka Haavisto visio jo koulutetun reservimme olennaista supistamista. 

Varusmiespalveluksesta ja käytännössä koko ikäluokan kouluttamisesta on kuitenkin vaikea luopua. Sellainen olotila jossa yleistä asevelvollisuutta ei enää ole olisi aika epäsuomalainen ja epäsuotava olotila. Vaikka sen joku todistaisi luurankorakenteeksi niin se säily  ja pysyy ja pysyy ja säilyy!

Kun tarkastelemme asiaa lähemmin niin huomaamme että asia on loppujen lopuksi niin, että meiltä puuttuu yhtenäinen ja kaikki resurssit yhteennivova kansalaisten koulutusjärjestelmä. Jos sellainen olisi, niin varusmiespalvelus olisi lyhyt ja tehokas ja kaikilla kansalaisilla olisi yhtenäinen ja yhteiskunnan toimintaan integroitu kasvatusjärjestelmä. Se sisältäisi,

1) yleisen oppivelvollisuuden

2) miehillä yleisen asevelvollisuuden ja naisilla kansalaispalvelun

3) yleisen, uuden kansalaistaidon 

Onnistuneesti toimiva yhteiskunta yhdistäisi, hienosti sanottuna integroisi nuo kolme em. asiaa. Yleinen oppivelvollisuus on asia joka täytyy olla yhteiskunnan vaatimuksena sen yksilölle pelkästään hänen oman etunsa vuoksi. Opetusjärjestelmän, peruskoulun, ammattikoulu-asteen ja korkeakoulu-järjestelän tulisi tuottaa oikeassa suhteessa oikeita osaajia oikeisiin paikkoihin. Tällä hetkellä näin välttämättä tapahdu.

Kalliiden spesialistien kouluttaminen pitäisi aloittaa jo ajoissa, ja muutenkin lahjakkaille yksilöille tulisi taata hyvät edellytykset. Neroja pitäisi suorastaan metsästää ja kaikin puolin skoutata. Heille tulisi järjestää erityisolosuhteet, tarvittaessa heidät pitäisi voida vapauttaa yleisestä oppivelvollisuudesta ja ruotuväestä. Pienellä kansakunnalla ei ole varaa hukata resurssejaan.

Yleinen asevelvollisuus voitaisiin suorittaa aikaisintaan 17 vuoden iässä ja sen tulisi olla osa ammatillista suuntautumista edistävää kokonaisuutta. Jos kansalaistaidon opetusta tukisi  ikävuosina 12-15 suoritettu valmistava kansalaispalvelus niin suurimmalle osalle varsinainen varusmiesaika olisi vain 4-6 kuukauden pituinen. Pääpainon tulisi olla käytännöllisissä taisteluharjoituksssa . Varusmieskoulutus tähtäisi pääasiassa hyvin koulutetun mekanisoidun jalkaväen reservin tuottamiseen. Pohjoisissa olosuhteissa eli Lapissa ja Kainuussa koulutettaisiin luonnollisestikin sissejä ja arktisissa olosuhteissa sodankäyntiin kykeneviä sotilaita.

Naisille sotataidon antavan varusmiespalveluken tulisi edelleenkin olla vapaa-ehtoista, mutta kansalaispalvelus olisi pakollista. Onko monikaan tullut ajatelleksi sitä millaiset yhteiskunnalliset toiminta-reservit mahdollistaisi esimerkiksi se, että jokainen ei-sotilaspalvelusta suorittamaton nainen työskentelisi ikävuosina 18-20 vuotta puoli vuotta kansakuntaansa palvellen tehden yhteiskunnalle tärkeitä töitä. Mahdollisuuden tähän avaisi uusi kansalaistaito hyvällä ja valmistavalla vaikutuksella. Työmaata löytyisi vanhustenhuollossa, sairaaloissa, päiväkodeissa ja vaikka missä muuallakin. Samalla tämä uusi tasoittava järjestely ei antaisi naisille tiettyä etulyöntiasemaa joka heillä esim. korkeakouluopinnoissa tällä hetkellä miehiin nähden on. Siviilipalvelus voitaisiin myös järkevämmin integroida palvelemaan valtion tarpeita. 

Yleinen asevelvollisuus on siinä määrin osa suomalaista identiteettiä, että sitä on mahdotonta lakkauttaa. Ja kun puhutaan yleisestä oppivelvollisuudesta asia on aivan sama. Yleisen oppivelvollisuuden tulisi olla jokaista kansalaista tukeva järjestelmä eikä mikään pakko. Eri kouluasteiden ja koulutuslinjojen tuntikehys onkin sitten oma lukunsa. Aivan aluksi uudelle kansalaistaidolle voitaisiin raivata tilaa vaikka poistamalla täysin turha ruotsin kielen opiskelu. Kielten opiskelussa tulisi antaa mahdollisuus vapaaseen valintaan, se olisi myös myös ruotsin kielen etu.

Oppiaine-kokonaisuuksia voisi myös uusitussa koulutusjärjestelmässä laittaa kokonaan uusiksi, niissä voitaisiin siirtyä suurempiin kokonaisuuksiin. Uusi kansalaistaito pitäisi sisällään mielenkiintoisen ja käytännön kansalaistaitoihin valmistavan yhteiskuntaopin, filosofian ja etiikan, terveystiedon, käsityöaineet, taide-aineet ja liikunnan. Noihin aineisiin voisi satsata todella paljon ja paketin soisi olevan neljäsosan koko tuntikehyksestä ikäluokkien 7-15 vuotta osalta. Kysehän olisi loppujen lopuksi joustavasta järjestelmästä joka ottaisi myös kansalaisen huomioon yksilönä, ja se tukisi erityisesti syrjäytymisvaarassa olevia nuoria miehiä. Tällaisen yhteiskuntajärjestelyn puitteissa myös kansantalous saisi uudenlaisen piristysruiskeen. Ja ennen kaikkea kaikki kansalaiset voisivat paljon paremmin kaikissa suhteissa.

Olen nyt esittänyt varsin ison asian keskustelu aiheeksi. En monopolisoi tässä eisttämiäni ajatuksia vaan haluan että niistä keskustellaan mahdollisimman laajasti. Joku toinenkin saa ottaa asian omakseen jos haluaa. Tässä on esitetty vain visio ja en ole vielä kovinkaan paljon pohtinut sitä miten tavoitteeseen päästään. Se onkin sitten seuraava vaihe näiden isompien linjausten jälkeen. Jos minut valitaan eduskuntaan niin teen työtä tämän hankkeen eteen ja paneudun asiaan kaikella tarmollani. Toisaalta on muitankin asioita joitden eteen pitää tarmokkaasti työskennellä. 

Tässä esitetyn idean luulisi kelpaavan suurillekin puolueille. Kepuumuslaiset löytäisivät siitä helposti alkiolaisia periaatteita, sekoomuslaiset jyhkeää isänmaallisuutta ja sosialidemokraatteihin vetoaisi varmasti kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu. Vihreitä puuha tietysti närästäisi. Meille Suomeenkin on jo ikävä kyllä kasvanut ihmeellinen kaupunkilais-bobojen pääkaupunkiseudun baareissa lattea litkivä ihmisjoukko joka ei erota siiliä lehmänsellaisesta... Suomenruotsalaiset haluaisivat tietystikin  suorittaa kansalaispalveluksensa omissa oloissaan. Vasureiden Arhin-Paavo ottaisi asian varmasti omakseen, ja vaatisi jalkapallolle erityisasemaa uuden kansalaistaidon liikunnan ja urheilun tuntikehyksessä. Ja niinkin kunnollisella ihmisellä kuin Päivi Räsäsellä ei luulisi olevan mitään asiaa vastaan...

Retro. Tamara Forssman

28.11.2023        99

Retro. Tamara Forssman

Siitä on jo kauan kun kirjoitin tällaisenkin jutun. Nyt julkaisen sen jotta voin käyttää sitä viitetektinä erääseen toiseen juttuun. Siis kerran Uuden Suomen Puheenvuorossa kauan sitten.

——————————————

Pelastaako Tamara Forssman demarit - Uutta Forssaa ei tarvitakkaan!?

28.9.2010 06:23 

Näinä aikoina voisi herättää kysymyksen siitä olisiko Sosialidemokraattisen liikkeen syytä pitää uusi poerustava puoluekokous josta voisi käyttää vaikka nimeä FORSSA II. Kokous tosin lähtisi liikkeelle aivan uusista lähtökohdista. Ehkä Facebookkiin on perustettava tukiryhmä "Patista demarit uuteen Forssan puoluekokoukseen!" En olisi itse vielä, aivan vielä, näin rajun toimenpiten kannalla. Lähtisin liikkeelle skouttauksesta eil kykyjenetsinnästä.

Jutta Urpilaisesta ei ole pelastamaan demareita, mutta paluuta menneeseenkään ei ole. Se on naisen paikka sillä naispuheenjohtajuus on ainoa keino erottua edukseen. Ja kun tosiasia on että miestä ei puolueesta löydy tekemälläkään niin se on sitten oltava nainen kun nainen on kerran puheenjohtajaksi valittu. Mutta millainen nainen? Hovimimmi Maria Guzenina-Richardsson ei käy kuvioon koska hän on yksinkertaisesti liian kepoinen tyyppi ja jollain tapaa, hyvästä yrityksestä huolimatta myös liian sweetheart, vaikka hyvä kullannuppu ja hempukka onkin.

Tarvittaisiin karski ja tarvittaessa jopa herkkäkin demarinainen, tosidemarinainen. Tarvittaisiin sellainen nainen jonka nimen kuuleminen saisi vellit housuihin maratonjuoksussa karaistuneilla Suomen Sekoomuksen pojillakin. Tällaisen naisen nimi on, ei enempää eikä vähempää, kuin pelkästään Tamara Forssman, vahva demarinainen ja tosi-demari, Tosivahva Demarinainen Tamara.

Jo pelkkä nimi herättäisi kauhua ja kunnioitusta. Ajatellaanpas nyt: Tamara! Sehän tuo ensinnäkin mieleen verevän kantakirja-neuvostonaisen. Nimi Tamara luo turvallisia vibroja ja se herättää aitoa luottamusta. Mieleen tulee neuvostotyön sankari, kolhoosin parhaasta lypsäjästä aina räjähtävää voimaa ja tekniikkaa julki-ilmingivaan olympiatason kiekonheittäjään. Kolhoosin paras lypsäjä olikin muuten vallan ihmeellinen naenen (Lue todellakin naenen, kyseessä ei ole painovirhe). Kolhoosin parhaalle lypsäjälle saattoi laittaa naisten kilon painoisen kiekon käteen ja sanoa että heitähän tuohon suuntaan niin paikka olympiajoukkueessa on sinun. Samoin sellaisen naisen saattoi laittaa huoleti ylintä päätäntävaltaa Neuvostoliitossa käyttävän Korkeimman Neuvoston kokoukseen, KANSAINVÄLINEN onnistui sointuvasti laulettua ja tietenkin tällainen nainen pystyi vallan räjähtäviin aplodeerauksiin.

Entäpäs sitten sukunimi Forssman. Sehän tuo mieleen todella paljon, ja jälleen pelkästään positiivista ja ah niin voimallista! Ensiksikin Forssman kiirii voimasta joka ilmaantuu voimakkaan demarinaisen hahmossa. Toiseksi nimi Forssman tuo mieleen demarien suuren alkuräjähdyksen eli Forssan Puoluekokouksen vuonna 1903. Tosin tästä poliitisesta Big-Bangistä on jäljellä enää vain pientä taustahälyä aivan kirjaimellisesti ja konkreettisestiki ottaen. Mutta vahvan demarinaisen nimessä viittaus puolueen perustamiskokoukseen olisi todella rauhoittavaa ja luottamusta lisäävä tekijä. Kolmanneksi sukunimi Forssman loisi kontrastia etunimeen ja se täydentäisi yhdistelmän. Vai mitä mieltä olette vaikka seuraavista yhdistelmistä: Tamara Virtanen, Tamara Heinonen, Tamara Kettunen tai vaikkapa Tamara Koskinen. Ei todellakaan mikään neljästä edellisestä: hänen on oltava Tamara Forssman, ei enempää eikä vähempää.

Mutta millainen nainen tämä Tamara Forssman sitten olisi? Hän jyrisisi eduskunnan suuressa salissa, pistäisi Jyrki-Boyta kuonoon eduskunnan kyselytunnilla pienemmistä tekijöistä nyt puhumattakaan. Mari Kiviniemikin katsoisi tuota ilmestystä ylöspäin ja kunnioittavasti! Näennäisen vulgääristä habituksesta huolimatta hänellä olisi varsin vankka yleistietämys, pirullisen hyvä retoriikka ja kova elämänkokemus. Kirosanojakaan hän ei kaihtaisi. Hän pukeutuisi tahallisen epämuodikkaasti, mutta hänessä ei olisi hitustakaan hommsuissuutta vaikka hän olisi jo hieman varttuneempi nainen. Häen yksinkertainen vaatepartensa olisi aina puhdas ja kaulukset tärkätty.

Eduskunnassa hänellä olisi aina mukana omat eväät kun hän käy eduskunnan kahvioon. Hän nauttisi vanhaa kunnon duunarievästä, makkaravoileipää ja pullomaitoa. Tilipäivän jälkeisenä viikkona hänen nähtäisiin mutustelevan myös aitoa tamperelaista mustaa makkaraa. Iltaisin hän polttelisi aina yhden puolicorona-sikarin. Hän herättäisi paljon tunteita ja eikä hän jäisi vaille myöskään intohimoisia rakastajia, ei peräti poliittisiakaan rakastajiakaan. Saattaisipa itse Jyrki-Boykin yöllä painajaiseen herättyään ajatella miten turvallista olisi olla vahvan demarinaisen, Tamara Forssmanin hellänturvallisessa kainalossa…  Demareiden nykyinen puoluesihteeri taas lähtisi suorastaan vapaaehtoiseen maanpakoon.

Varsinainen henkimaailman juttu

27.11.2023        98

Varsinainen henkimaailman juttu

Englantilainen ihmisvihan apostoli Sydney Fowler Wright (1874-1965) julkaisi vuonna 1927 romaanin nimeltä ”Tulva” (Deluge) Se oli harvinainen bestseller. Sitä myytiin Yhdysvalloissakin 70 000 kappaletta jo julkaisupäivänä. Kirja aiheutti kaikkien aikojen oudoimman tekijänoikeuskiistan, todellakin Tulvan jälkimainingin. Nyt eivät kylläkään olleet asialla myöhempien aikojen käräjämestarit, amerikka-laiset, vaan itse englantilaiset.

Delugen ilmestyttyä Sherlock Holmesin luoja Sir Arthur Conan Doyle kirjoitti Fowler Wrightille erikoisen kirjeen. Doyle väitti jo pitkään suunnitelleensa samantyyppisen kirjan julkaisemista. Hänen mukaansa Fowler Wright oli saanut kirjan idean, ja kaiketi sisällönkin, hengen välityksellä. Ja tässä oli Doylen mukaan kyse ns. spiritistisestä välittäjähengestä. Fowler Wright ei juuri noteerannut moista hölynpölyä. Hänen poikansa (Fowler Wright näet julkaisi esikoisromaaninsa vasta 51-vuotiaana) kuitenkin pääsi Doylen kirjeen sisällyksestä selville vieden asian lehtien palstoille. Kunnianarvoisa Doyle raivostui tästä uhaten haastaa Fowler Wrightin oikeuteen ”tekijänoikeuksien” rikkomisesta, ellei hänelle esitettäisi julkista anteeksipyyntöä. Fowler Wright ei kuitenkaan edelleenkään taipunut. Juttu käsiteltiin oikeudessa ja hänet tuomittiin maksamaan korvauksia. Ja kaikki tapahtui Englannissa noin 75 vuotta sitten.

Maurice Ravellin ja Uuno Klamin tapaus ei koskaan poikinut oikeusjuttua. Ravellin Boleroa ja Klamin 3 bf-sävellystä on näet pidettävä enemmän kuin sisarteoksina. Kysymys noiden kahden sävellyksen synnystä jäänee ratkaise-mattomaksi. Kyse tuskin lopulta on kuitenkaan plagiaatista. Lienee varmaa, että Ravelli ja Klami tapasivat toisensa Pariisissa useammankin kerran, mutta muuta ei juuri tiedetä. Joskus säveltäjät ovat kuitenkin käyneet Doylen ja Fowler Wrightin kaltaisia kiistoja. Tällaisen tilanteen syntyä on selitetty sillä, että kaksi säveltäjää on tavallaan hengittänyt samaa ilmaa samassa kaupungissa ja samoissa salongeissa. Yksi tapa on etsiä selitystä on puhua sukulaissieluisuudesta. Sellaisiahan Klami ja Ravelli toki olivat, mutta Doyle ja Fowler Wright eivät taatusti olleet. 

Mutta eikö saman perusratkaisun pohdiskelu lopulta voi tuottaa samanlaisen taideteoksen? Entäs sitten suomalaisen jo edesmenneen mestarin Einojuhani Rautavaaran mystiseltä kuulostava puhe sävellyksestä yleensä? Sävellyshän on hänen mukaansa jo valmiina jossain transsendenssissa, ja säveltäjän tehtävä on vain saada se esiin sieltä, toimia kätilönä.

Englantilaisen biologi Rupert Sheldrake on herätti takavuosikymmeninät paljon ihastusta ja ihmettelyä varsinkin ns. muotoresonanssi-teoriallaan. Lyhyesti on kyse siitä, että hän väittää yhteisen kollektiivisen alitajunnan, joka esiintyy myös eläinkunnassa, synnyttävän resonanssikenttiä tietyn ongelman ja yleensäkin tilanteiden ympärille. Esimerkkinä tästä ovat vaikkapa hollantilaiset sinitiaiset kermanjuonti-kikkoineen. Meilläkin takavuosina esitetyssä ohjelmassa Sheldrake esitti asiansa kansantajuisimmalla tavallaan käyttäen sanaristikkoesimerkkiään. Erityisen vaikea sanaristikkohan todella ratkeaa ennemmin tai myöhemmin. Kun yksi henkilö pystyy ratkaisemaan sanaristikon, on se sen jälkeen helpompi muillekin. Mistähän loppujen lopuksi on kysymys, todellako kollektiivisesta alitajunnasta?

Testataanpa Sheldraken ajatuksia sanomalehden lukemiseen. Ketkä tekevätkään siis arvokkainta työtä; yöllä unettomuudesta kärsivät tuumailijat vai aamuvirkutko? Joku on varmaankin joskus ottanut paineita vaikkapa Helsingin Sanomien pyhänumeron lukemisesta, tai varmaankin enenemän lukematta jättämisestä. Eikö pari päivää vanha sanomalehti, isokin sellainen, todella tunnu aikansa eläneeltä. Toisaalta, kuka pystyy enää referoimaan sujuvasti edes viikon vanhan lehden kahta tai kolmea juttua. Näin se vain on ja tuloksena ei ole mitään muuta kuin hillittömät määrät jätepaperia, mutta ehkä jopa pelkällä sanomalehden tilaamisella voi olla jokin hyötytase.

Sanomalehden lukemisen taiteesta on toki pakinoitu ennenkin, kirjoitettu jopa hienostuneita esseitä. Kaikki edellyttävät lukutaktiikkaansa kuitenkin poikkeuk-setta sen, että työstön kohteena oleva lehti pitää silmäillä mahdollisimman aikaisin, mieluummin jo aamulla! Helpointa olisi siis silmäillä Hesari, pistää se reppuun, ja lähteä aamukävelylle. Antaa siis muiden hoitaa rasittava ja monta tuntia vaativa lukutyö. Toisaalta on kausia jolloin lehden lukeminen tuntuu oikein motivoidulta. Jakaako se ”kollektiivinen alitajunta” siis myös lukuvuoroja?

Entäpäs sitten vaikkapa Fingerpori-tyyppinen sarjakuva? Muotoresonanssin perusteella se ei välttämättä olisi illalla enää yhtä oivaltava. Tässäkin suhteessa on syntymässä kaksi koulukuntaa, vai onko ilta poikkeuksetta pessimistisempi? Toisaalta voi kysyä sitä, miksi julkaista provinssi-kaupungin lehdessä samoja kolmiruutuja kuin valtakunnan ykköslehdessä vuotta aikaisemmin? Vai pitääkö resonoitavan sitten todella tietää enemmän kuin vain alitajuisesti syntyvästä muotokentästä? Valtakunnan ykköslehti ei siis välttämättä olisi muotoresonanssin suhteen mikään valtakunnan-verkko, tai tässä tapauksessa muotokenttien alustaja. 

Ehkä on kuitenkin yksi asia, jota muoto-resonanssikaan ei voi murtaa tai muuttaa? Sitä ilmiötä on totuttu kutsumaan huumorintajuttomuudeksi. Ja muotoresonanssi, edes eräässä kuviteltavissa olevassa ja hieman kaksimielisessä sivumerkityksessään, ei paranna eikä tee enemmän oikeutetuiksi tietyntyyppisiä tyhmiä tendenssivitsejä.

Talviturstin arvoitus ratkeaa

27.11.2023        97 

Talviturstin arvoitus ratkeaa

Nopeasti kiristynyt pakkanen ja talven alku marraskuussa 2023 tuo mieleen taas yhden kirjan. Kysehän on Veikko Huovisen teoksesta Talvituristi. Teos sisältää kaksi novellia, siis novellia lähinnä siinä mittakaavassa jossa Mika Waltari sen määrittää. Valmismatka on noin reilut 120 sivua pitkä kertomus, hyvin erikoinen kertomus. 

Valoa teoksen sisältöön ei löydy juuri kirjailijan omista lausumista. Hän taitaa, Huovinen ite, vain tyytyä sanomaan että Talvituristi ei todellakaan ole mikään hauska kirja. Valmismatka-novelli on varsin karmea kuvaus. Joskus on tullut mieleen sellainenkin asia että piruileeko siinä kainuulaiskirjailija vain 1960-luvulla päätänsä nostavalle etelänmatkailulle vai mille? Ehkä vain löysän viitekehyksen verran. Kirja alkaa irrallisilla kuvauksilla muutamista henkilöistä ja heidän "matkavalmisteluistaan." Aika pian päästään liikkeelle... Porukka on matkalla hirvittävän pakkasen ilmanalassa jonnekin kauas pohjoiseen. Autoja on kolonnassa useita ja porukan vahvuus on noin kolmisenkymmentä. Pakkasta autojen sisällä on vain hieman vähemmän kuin ulkona. Matkalaiset ovat alistuneita ja matkanjohtaja Marin ei tunnu oikein itsekään tietävän mitä on tekeillä.  Kuvaus on mustaakin mustempaa eikä sitä voi oikein mitenkään luokitella. Tietysti tulee mieleen Franz Kafka, ja aivan oikeutetusti tuleekin. Väitteeni, yksi niistä, onkin se että kirjan ymmärtämiselle tekee hallaa se että se yhdistetään kirjailijaan joka mielletään humoristiksi. Nimittäin Talvituristilla olisi paljonkin sanottavaa...

Kirjoittajan elämäntilanne ja viitteet siihen kirjassa...

Niin… Millainen olikaan kirjailijan elämäntilanne 1960-luvulla ja Talvituristia edeltäneenä vuosina. Suoraan sanottuna Huovinen oli kotirouva, varsin harvi-naista miehelle tuon ajan yhteikunnassamme. Kun mestariteos Rauhanpiippu oli julkaistu vuonna 1956 jäihe mies virkavapaalle jolla olikin sitten eläke-ikään saakka. Vaimo teki niinä vuosina joina Talviruristi kypsyi miehen päässä pitkää päivää Sotkamon kunnanhammaslääkärinä. Tästä on Huovinen itsekin puhunut. Mies hoiti kotia ja pieniä lapsia ja sai siinä lomassa kirjoitettua paljonkin ja seurattua mailman menoa. 

Väittäisin Huovisen ollee noina vuosina naistenlehtien suurkuluttaja ja hänen lyhyiden kertomustensa piruilu-aspekti avautuukin varmasti pitkälti noiden lehtien maailmankuvan pohjalta. Talvituristissa on paljonkin viitteitä kotirouvan ahdistukseen ja masennukseen, tai puhutaan nyt vain raskaasta arjesta. Joka lukee kirjan, toivon kaikkien lukijoideni harkitsevan vakavasti asiaa, näkee Walleniuksen perheen aamutoimien läpi jotain myös kirjailijan kotiin. Samoin on laita kertomuksessa Pietarista ja Tarjasta. Kukapa ei uupuisi kotona puolison tehdessä tuplapäivää ja kaipiasi vain sitä että pääsisi nukkumaan.

Tutkielma kuolemasta

Talvituristi on monellalkin tapaa kirjoitettu erään kotirouvan itseterapiana. Mutta on siinä muitakin aspekteja. Koko tarinan aluksi järjettömältä tuntuva asetelma avatuu kuolema-näkökulmaan. Asia on nimittäin niin, että meissä on kaksi voimakasta viettiä. Toinen on elämänvietti ja toinen on kuolemanvietti. Jotkut alkavat mietiä kuolemaansa “elämäsä keskitiessä”, ja niin näyttää olevan Huovisenkin laita. Talvituristin synnystä on kulunut reilut neljäkymmentä vuotta ja kirjan ilmestymishetkellä Huovinen oli 38 vuotias. Kirja katsoo muutaman henkilön pään sisään vähän tarkemmin: Wallenius, metsässä kävelijä, mummo ja Tarja ja Pietari; masentuneita ja kuolemaa kohti katsovia ihmisiä kaikki. Walleniuksen päähän Huovinen laittanee paljon myös omia ajatuksiaan lyhyessä kuoleman-filosofiassaan. No mitä tällä porinalla sitten halutaan sanoa. Tietystikin niin, että hyvä kirja kestää montakin lukukertaa ja mestariteos vaatii ponnistelua auetakseen. 

Lisäporinaa Joosef-kertomuksesta

25.11.2023        96

Lisäporinaa Joosef-kertomuksesta

Mutta pitäisi puhua vielä Joosef-novellista. Rakentavinta olisi puhua sukulais-dynamiikasta sillä tuo kertomus sisältää paljon sielunhoidollista potentiaalia jota ei osata hyödyntää. Mutta jospa kuitenkin puhuisimme taloudellisista tekijöistä ja niistä seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta vuodesta. Kertomus on aina kertomus ja Joosef-novellissa on aina fiktiivistä materiaalia mukana, mutta on siinä paljon muutakin. Aivan aluksi on mentävä taustoihin ja muihin tekijöihin.

Kun Egyptissä eli, vaikutti ja hallitsi varsinainen pyramidinpystyttäjien dynastia oli Rooman kaupungin perustamiseen vielä matkaa 1900 vuotta ja maa oli maailmanmahti ja sivistysvaltio. Kyseessä oli neljäs dynastia vuosian 2613-2494 e.a.a. Sen faaraoita oivat Sneferu, Khufu, Djedefra, Khafra, Menkaura, Shepsefkaf ja Djedetptah. Yhtä kaikki oli Egypti kuten kreikkalainen historioitsija Herodotos sanoo Niilin lahja. Egypti eli Niilin lahja eli kaikki mitä maassa tapahtui oli mahdollista vain Niilin ansioista. Niili tulvi vuosittain ja lannoitti kaikki pellot hedelmällisellä lietteellä. Niilin tulvat eivät olleet joka vuosi samanlaisia joten saattoi olla katovuosiakin. Tuossa maassa saatiin aina kaksi satoa viljaa ja joskus ehkä kolmaskin. Että voisi olla useampi tuottoisa vuosi ja jopa seitsemän tuottoisaa vuotta peräkkäin on ihan mahdollista. Kysehän on siitä, että maapallon säätila riippuu niin useasta tekijästä. Jos Niilin lähteillä on kuivaa niin vettä ei jokeen riitä. Pitää myös ottaa huomioon se, että kyseinen joki on suurjoeksi varsin kapea, ja esimerkiksi Amazonin vesimäärä on 40 kertaa Niiliä suurempi. Vaihtelua on aina ollut ja on mahdollista että useampaa hyvää vuotta on seurannut useampi huono vuosi. Seitsemän on vain niin mukavaja symbolinen luku entisaikojen kirjoittajille että sitä on ollut mieluisaa käyttää. Kaiken lisäksi pitää muistaa että Toora eli se mitä käsitämme viideksi Mooseksen kirjaksi on juutalaisten kansalliseepos ja myös sankarieepos. Eeposten tapana on liioitella ja paisutella monia asioita

Viljan varastoiminen on ollut kautta aikojen tärkeä osa kulttuurien kehittymistä. Se ei ole menettänyt merkitystään ja tärkeyttään vieläkään. Mitään viljavarastoja ei tänä päivänä ole olemassakaan ja jos nyt tulisi kato koko maailmaan niin olisimme todella suuressa pulassa. Maassamme pitäisi säilöä viljaa vaikka se vahingollista ruokaa onkin huomattavammassa määrin kuin nyt tehdään. Ainakin pitäisi olla kolmen vuoden varastot. Tällaisia varastoja ei tarvitsisi tehdä keskusjohtoisesti vaan hyvä ratkaisu olisi varastoida viljaa siellä missä sitä tuotetaankin eli maatiloilla. Hajautettu ratkaisu on aina paras ratkaisu ja tulee myös halvimmaksi ratkaisuksi. Ja yksinkertaisuus olisi tässäkin hyvästä. Puurakentaminen kannattaa oloissamme ja kyllä kissat pitävät pienjyrsijät loitolla jos viljamakasiineihin laitetaan sopivat käyntikolot… Joosef-novellilla on meille paljon opetettavaa jos vain haluamme sen meitä opettavan. Mitä vanhempaa opetus on, niin sitä luotettavampaa se myös on, eikä ilman muuta ja pääsääntöisesti, vaan aivan varmasti. 

Mutta oliko Joosef kissojen ystävä? Siitä emme tietystikään saa mitään viitteitä itsestään Joosef-novellista. Mutta kyllä viisaat miehet ovat aina kissoista pitäneet ja Egyptissä ei kissan vihaaja voinut yksinkertaisesti päästä niin merkittävään asemaan kuin Joosef pääsi. Myöhemmin ovat juutalaiset katsoneet kissoja vähän karseasti ja se johtuu heidän myöhemmistä kokemuksista tai luulotelluista kokemuksista Egyptinmaassa. Nyky-israelilaisten suhtautuminen kissoihin on aika tavalla kontroverssi, sillä kissaan liittyy liian paljon arabialaisia mielikuvia. Tämän voin sanoa kokemuksistani jotka sain matkalla Juuttaanmaalla vuosina 1984-85. Tietysti kokemukseni voi olla varsin subjektiivinen, niin kuin se varmasti osaltaan onkin…

Tanka. Unohdettu

 

 24.11.2023        95

Tanka. Unohdettu

unohdettuko

pahaltakin maistuva

palaakohan se

ensyklopedisteille

hammassäryn voittaja

Aina kiehtova Joosef-kertomus

23.11.2023            94

Aina kiehtova Joosef-kertomus

Kun Vanhan testamenti ns. Joosef-kertomusta ryhtyy lukemaan niin se on sitten sellaista menoa että juttua ei todellakaan voi jättää kesken. Aivan varmasti jutulla on historian kaukaisessa hämärässä jokin todellisuuspohja, mutta siihen on sitten lisätty paljon erilaista ennen kuin ensimmäinen Mooseksen kirja on jähmettynyt nykyiseen muotoonsa. Pohjana on ollut varmasti ihan kertomuksellinen kertomus yhdestä suvun ja heimon kanta-isästä.

Ensimmäisen kerran Joosef tuli minulle tutuksi alaluokilla uskonnonhistorian kirjassa. Nuo kertomukset jotka tuossa kirjassa kerrottiin olivat aika tarkkaa lapsille suunnattua epigoniaa. Lapsia kertomus puhuttelee jännittävällä ominaismaullaan ja aikuisille siinä on monia puhuttelevia motiiveja jotka menevät niin syvälle tajunnan alimpiin kerrostumiin kuin vain mahdollista. Yksi näistä motiiveista on veljesviha. Toinen yhtä vaikuttava asia on anteeksiantamus. Sitten on vielä jotain elämääkin suurempaa.

Joosefilla on tässä kertomuksessa karismaa ja todella paljon ns. pomotusominaisuuk-sia. Joosef on vielä kaiken lisäksi unienselittäjä, eräänlainen tietäjä. Moni kirkasot-sainen raamatunlukija ei tiedosta sitä millainen viritelmä Jaakobin poikien kokoonpano oikein on. Jaakobhan oli joutunut hankkimaan lapsia naisen, Laabanin vanhemman tyttären Lean kanssa jota hän ei oikeasti rakastanut. Jaakobin suuri rakkaus oli Raakel. Jaabobin kaksitoista poikaa syntyvät neljästä naisesta. Ruuben, Simeon, Leevi ja Juuda ensimmäisestä hedelmällisyykaudesta ja Isaskar ja Sebulon toisesta. Lean orjattaren lapsia, Jaakobin siitältämiä ovat sitten Gad ja Asser. Dan ja Naftali ovat Raakelin orjattaren Bilhan synnyttämiä. Viimeiseksi tulee Raakelkin raskaaksi ja synnyttää ensi Joosefin ja sitten vielä Benjaminin. Raakel tosin kuolee Benjaminin synnytykseen. Ei nyt ihan mikään Abdul-Aziz ibn Saud tämä meidän Jaakob sentään ole, mutta ihan kunnioitettava saavutus 12 poikaa on. Kaiken lisäksi noilla pojilla on kuvauksen lisäksi ainakin yksi sisar. Heprealainen ja itämainen kerronta ei yleensä noteeraa tyttöjä ollenkaan.

Joosef on vanhan Jaakobin lellikki ja tämän muut 10 veljestä sitten huomaavat. Varmasti Joosef on ärsyttävä ja jos joku saa haaveilla ja miettiä uniaan päivät päästäkseen niin eihän siitä hyvää seuraa. Nykyäänkin sisarusparvissa on monenlaista dynamiikkaa ja moni löytää itsensä Joosefin asemasta. Ja moni löytää itsensä myös vanhempien sisarusten asemasta. Patriarkkakertomukset, joihin Joosef-novellikin kuuluu, kertovat yhden suvun historiasta hyvin uskonnollisesti motivoituneella sävyllä. Toimitustyötä on tehty paljon ja moneen otteeseen. Suurin piirtein lopulliseen muotoonsa teksti on jämähtänyt joskus 400 e.a.a. Vaikka teksti on uskonnollisesti motivoitunutta, niin taustalla näkyy todella elämänmakuisia aiheita. 

Luvalla sanoen patriarkkakertomuksissa ja Joosef-novellissa on todella paljon elämää ja erotiikkaa. Ajatellaanpas nyt Potifarin vaimoa ja Joosefia. Potifarin nainenhan on mitä ilmeisimmin ns. entisaikojen Puuma-nainen. Potifar oli faaraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö, hyvin mahtava mies siis. Potifarin vaimo yritti puumata nuoren ja kauniin Joosefin keinolla millä hyvänsä, mutta Joosef ei heltynyt. Kuvaus on niin intohimoiselta tuoksuva, että voi uskoa Potifarin vaimon seisoneen päällään ja matkineen pikkulintuja.