16.10.2023 56
Ja sitten koitti joulu. Luonnollisestikin olimme jouluaattona töissä, kukin tahoillamme. En nyt jaksa muistaa olimmeko aivan Pardeksella eli hedelmätarhalla mutta kuitenkin. Jouluhan on myös Palestiinassa keskitalvea, pohjoisella pallonpuoliskolla kun näet ollaan. Maa oli aamulla kuurassa ja varsinkin Juudean vuorilla missä Jerusalemikin sijaitsee saattoi sataa lunta välillä reilustikin. Onhan sieläkin joskus ollut puolimetriset kinokset. On muuten autoilijalle melkoinen helvetti liukkailla keleillä. Korkeuserot kaupungissa ovat näet melkoiset.
Olimme viettäneet itsenäisyyspäivää suomalaisten keskuudessa ja saimme sitten isommalla porukalla ja oikein kansainvälisestikin viettää joulua. Kibbutsimmehan oli hyvin suvaitseva monessakin mielessä. Ja sitten koitti aattoilta. Matka Beetlehemiin oli suurta odotusta täynnä. Mitähän paikka toisi tullessaan? Loppujen lopuksi olo oli aika hölmistynyt.
Niin paljon kuin tuosta matkasta onkin jäänyt mieleen niin juuri Beetlehemin reissusta ei paljoa muista. Juhla-aukiolla jos nyt tuota nimeä voidaan käyttää oli monen amerikkalaisen tv-yhtiön kuvausryhmiä. Ja mitäpä he näyttivät sitten kuvaavan? Mieleeni on jäänyt monta kuoroa jotka seisoivat korokkeilla. Reissusta jäi lähinnä kiiltokuvamainen muisto.
Loppujen lopuksi oli vaikea käsittää mitten lähellä sotatilaa oikeastaan elimme. Reissumme päättyi siihen kun vapaaehtoistemme johtaja joutui vetämään esiin pistoolinsa. Toimenpide oli lähinnä hätävarjelun liioittelua…
Mutta olihan maa vallan veikeä. Varushenkilöillä oli lomallaan rynnäkkökiväärit mukana ja bussibysäkillä saattoi olla liftaamassa joukko sotilaita maastopuvuissa ja ase olalla. Sitä en tiedä oliko kovat piipussa vai ei? Kibbutsillammekin yörauhaa valvoi aina aseistettu mies. Jokainen asekuntoinen mies joutui aina vuorollaan viikon verran näihin yöhommiin. Ja kovat oli piipussa!
Joku on joskus kysellyt mihin vapaaehtoisia kibbutseilla oikein tarvittiin. Sitrusmies Sean väitti että arabit keräisivät hedelmiä viisi kertaa nopeammin kuin me. Pitine paikkansa. Kyse oli lähinnä ideologinen. Kibbutsit olivat ainakin tuolloin vielä oma irrationaalinen saarekkeensa Israelin yhteikunnassa. Ne olivat saaneet alkunsa siionistien ihanteista ja ne olivat hyvin elinvoimaisia ainakin vielä 1980-luvulla.
Kibbutsi oli sen asukkaille ainoa oikea paikka maailmassa eikä kibbutsiin tuleminen muualta israelilaisesta yhteiskunnasta ollut mitenkään yleistä. Sellaiseen elämään sopeutuminen ei myöskään ollut kovin helppoa. Ja otetaanpas huomioon sellainen asia että harvaa ihmistä saa loppujen lopuksi tekemään töitä “ilmaiseksi.” Israelilaisilla oli kaiken lisäksi eräs ongelma, asia jonka aika moni minullekin ilmaisi: kaikki luulevat olevansa kuin paraskin kuningas Daavid, eivätkä ainoastaan luule vaan ovat näin.”
Olikin hyvin luontevaa, ja kuka lieneekään keksinyt ajatuksen, tuottaa maahan nuoria seikkailunhaluisia ihmisiä ympäri maailmaa. Näin maa sai ilmaista propagandaa ympäri maailmaa… Kibbutsin asukkaat näyttivät päällisin puolin onnellisilta ihmisiltä eikä kibbutsi-elämä ollut enää muutama vuosikymmen sitten sellaista ympärivuotista raadantaa kuin joskus silloin kun Israelin valtiota ei ollut vielä olemassakaan.
Olimme viettäneet itsenäisyyspäivää suomalaisten keskuudessa ja saimme sitten isommalla porukalla ja oikein kansainvälisestikin viettää joulua. Kibbutsimmehan oli hyvin suvaitseva monessakin mielessä. Ja sitten koitti aattoilta. Matka Beetlehemiin oli suurta odotusta täynnä. Mitähän paikka toisi tullessaan? Loppujen lopuksi olo oli aika hölmistynyt.
Niin paljon kuin tuosta matkasta onkin jäänyt mieleen niin juuri Beetlehemin reissusta ei paljoa muista. Juhla-aukiolla jos nyt tuota nimeä voidaan käyttää oli monen amerikkalaisen tv-yhtiön kuvausryhmiä. Ja mitäpä he näyttivät sitten kuvaavan? Mieleeni on jäänyt monta kuoroa jotka seisoivat korokkeilla. Reissusta jäi lähinnä kiiltokuvamainen muisto.
Loppujen lopuksi oli vaikea käsittää mitten lähellä sotatilaa oikeastaan elimme. Reissumme päättyi siihen kun vapaaehtoistemme johtaja joutui vetämään esiin pistoolinsa. Toimenpide oli lähinnä hätävarjelun liioittelua…
Mutta olihan maa vallan veikeä. Varushenkilöillä oli lomallaan rynnäkkökiväärit mukana ja bussibysäkillä saattoi olla liftaamassa joukko sotilaita maastopuvuissa ja ase olalla. Sitä en tiedä oliko kovat piipussa vai ei? Kibbutsillammekin yörauhaa valvoi aina aseistettu mies. Jokainen asekuntoinen mies joutui aina vuorollaan viikon verran näihin yöhommiin. Ja kovat oli piipussa!
Joku on joskus kysellyt mihin vapaaehtoisia kibbutseilla oikein tarvittiin. Sitrusmies Sean väitti että arabit keräisivät hedelmiä viisi kertaa nopeammin kuin me. Pitine paikkansa. Kyse oli lähinnä ideologinen. Kibbutsit olivat ainakin tuolloin vielä oma irrationaalinen saarekkeensa Israelin yhteikunnassa. Ne olivat saaneet alkunsa siionistien ihanteista ja ne olivat hyvin elinvoimaisia ainakin vielä 1980-luvulla.
Kibbutsi oli sen asukkaille ainoa oikea paikka maailmassa eikä kibbutsiin tuleminen muualta israelilaisesta yhteiskunnasta ollut mitenkään yleistä. Sellaiseen elämään sopeutuminen ei myöskään ollut kovin helppoa. Ja otetaanpas huomioon sellainen asia että harvaa ihmistä saa loppujen lopuksi tekemään töitä “ilmaiseksi.” Israelilaisilla oli kaiken lisäksi eräs ongelma, asia jonka aika moni minullekin ilmaisi: kaikki luulevat olevansa kuin paraskin kuningas Daavid, eivätkä ainoastaan luule vaan ovat näin.”
Olikin hyvin luontevaa, ja kuka lieneekään keksinyt ajatuksen, tuottaa maahan nuoria seikkailunhaluisia ihmisiä ympäri maailmaa. Näin maa sai ilmaista propagandaa ympäri maailmaa… Kibbutsin asukkaat näyttivät päällisin puolin onnellisilta ihmisiltä eikä kibbutsi-elämä ollut enää muutama vuosikymmen sitten sellaista ympärivuotista raadantaa kuin joskus silloin kun Israelin valtiota ei ollut vielä olemassakaan.
