05.12.23 106
Mietteitä itsenäisyyspäivän aattona vuonna 2023
Itsenäisyyspäivän tietämillä muistellaan tänäkin vuonna talvisodan kunnian päiviä ja mikäs niitä on muistellessa. Kunnian päivistä on aikaa 84 vuotta ja nyt voimme tarkastella asioita aika tavalla pitkän perspektiivin takaa. Tietysti näkökulmia on niin monia kuin on niiden laatijoitakin ja historiankirjoitus voi olla aivan toista vaikkapa vuonna 2039 jolloin tulee kuluneeksi 100 vuotta talvisodan alkamisesta. Yksi asia on lienee varma silloin; kaikki talvisodan veteraanit ovat silloin kuolleet ja jatkosodan veteraanejakaan on tuskin enää elossa. Eräs näkökulma on pitää talvisotaa varsinaisena kansakuntamme syntymänä.
Ja millainen oli maamme silloin kun talvisota syttyi. Olimme ainakin olleet urheilevan maailman keskipisteenä sillä maasamme piti järjestettämän XII olympiadin kisat vuonna 1940. Olimme olleet itsenäinen kansakunta kaksi vuosikymmentä ja eläneet kaikenlaisen kasvun aikaa. Suurin osa suomalaisista suurmiehistä oli elossa ja tulevat vaikuttajat elivät kisällinvuosiaan. Suomen kirjallisuuden käänteentekevä mestari Aleksis Kivi oli elänyt varsin läheisessä menneisyydessä; vuoden 1939 suomalaisilla hänen aikansa oli yhtä paljon matkaa kuin meillä on nyt talvisodan aikaan.
Raastavasta kansalaissodasta oli aikaa 20 vuotta ja haavat olivat syvät. Suomi oli urheilun suurvalta ja monien muistoissa eli Pariisin vuoden 1924 kisojen muisto kun Suomi oli kisojen toiseksi menestynein maa itsensä Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen jälkeen! Suomi oli saanut Jenkkilästä resursseihimme nähden suuria lainoja jotka se oli maksanut aikanaan ja säntillisesti. Noilla rahoilla oli rakennettu nuoren valtion infrastruktuutia viisaasti ja harkiten. Tämän asian amerikkalaiset muistivat pitkään…
Mutta miten niin voidaan sanoa että kansakunta syntyi talvisodan aikana. Sitenpä niin, että kansalaissodan luomat haavat paranivat tai ainakin arpeutumista tapahtui. Kansakunta oli yhtenäinen ja kun katsoo kokonaisuutena sodan vuosia 1939-1945 näemme sen, että sotaa käyneistä ja sen hävinneistä maista Suomi on erityistapaus. Kokonaisuutena vuodet 1939-1945 ovat kunnian vuosia, mutta aivan erityisesti talvisota nousee aivan erityiseen arvoonsa. Ruotsalaisilla ei ole mitään siihen verrattavaa historiassaan. Saksa on ikuisiksi ajoiksi tahrannut historiansa Kolmannen valtakunnan ja Hitlerin myötä. Italialaisia on vaikea sijoittaa mihinkään kategoriaan ja Mussolini toilailuineen on vain yksi hölmö keisari jatkumossa “Ab Urbe Condita” eli historiassa joka alkaa Rooman perustamisesta. Talvisodan kunnia nostaa Suomen suurten kansankuntien joukkoon, ja sillä on sama merkitys kuin Yhdysvaltalaisilla on heidän kansalaissodallaan. Heille kansalaissota on nimen omaan kansakunnan synty. Suomi oli toisen maailmansodan syttyessä aito demokratia vaikka presidentillä olikin suuret valtaoikeudet. Suomen valtiomuoto oli edistyksellinen ja se todellakin toimi. Vahvan parlamentarisimin syntyyn oli vielä aikaa reilut 40 vuotta, mutta sen toteutumiseksi ei tarvinnut muuttaa suomen valtiosääntöä.
Yhdestä asiasta pitää kuitenkin olla huolissaan ja se on nimenomaan siinä, säilyykö talvisodan kunnia ja muisto tulevissa sukupolvissa. Jääkö se vain kuriositeetiksi sotahistoriassa vai elääkö sen muisto aivan oikeasti? Vastauksen löydämme ns. Itsenäisyyspäivästä. Sen viettäminen on aivan erikoislaatuinen asia kaikki mittapuut huomioon ottaen. Se ei ole sama asia kuin amerikkalaisten yhteiskuntausko. Suomalaisena itsenäisyyspäivänä julistamme ihan oikeasti sitä, että kansamme on ollut aivan erityisen varjelun alaisena. Näin on ja se pitää sanoa rohkeasti ääneen. Joka väittää vastaan niin katsokoon vaikka virsikirjaamme ja vaikkapa virsien “Siunaa ja varjele meitä” ja “Suomalainen rukous.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti