Jotain eilisestä. Sekaporina.

 

30.09.2023         40       

Jotain eilisestä. Sekaporina.

Tietenkin viitattiin perjantaiseen tasavaltalaiskalenterin päivän nimeen ja asiaan. Amarantti on kirjorevonhäntä ja sehän on peräti ravinteikasta syötävää ellei peräti ravitsevaakin. Voisiko se olla joskus sitten mukana kun laaditaan uutta kansallisiin oloihin sopivaa. 

Vuoden 2024 kalenterit kaupoissa. Olemme jo niin pitkällä kuluvaa vuotta että kaupoista voi ostaa tulevan vuoden kalentereita. Aivan aluksi katsoin tulevaa Suomen markkinakalenteria ja sen listauksia. Ilmoitin jo keväällä sinne vuoden 2024 syyskuussa pidettävät valkosipuilimarkkinat. Ja kyllähän ne sieltä listauksesta löytyivätkin kuten pitikin. Järjestelyissä ollaan siirtymässä suunnitteluvaiheesta seuraavaan. Nyt pitäisi värvätä mukaan sopivat toimijat suunniteltuun ekosysteemiin. Ytimessä ovat tietenkin

tuottajat ja heidän lisäkseen tulevat oheistoimijat. Heidätkin on jo värvätty mukaan ja nyt etsitään toisen sektorin toimijoita. Ja kun puhutaan toisesta sektorista ei tarkoiteta mitään toisarvoista ja vähemmän tärkeää.

Äänikirjat ovat mainioita. Lukea ei tarvitse ja samaan aikaan voi puuhata jotain hyödyllistä tai siirtyä paikasta toiseen. Ajomatka sujuu oikein hyvin kun kuuntelee jotain kiinnostavaa. Äänikirjan kuunteleminen on parhaimmillaan kokonaisvaltainen asia ja kun se tulee loppuunsa on monesti varsin surullinen olo. Mikä siihen auttaa on tietenkin toinen äänikirja sanoisi joku viisaana itseään pitävä. Elon Muskista kertova Walter Isaacsonin teos avasi näkökulmia mieheen joka on jäänyt vähemmälle huomiolle. 

Muskista kertova kirja oli kuunneltuna 22h  ja 16 minuuttia. Nyt tiedostot on päivitetty ja analyseerattavaa riittää vielä joksikin aikaa. Tesla, SpaceX, Neuralink, Optimus-robotti ja mitä vielä näemmekään. Kirjaa esitellään äänikirjapalvelu tuottajan näkökulmasta näin:

Visionääri vai arvaamaton öykkäri? ”Niille, joita olen loukannut, haluan sanoa vain, että minä keksin uudestaan sähköauton ja aion lähettää ihmisiä avaruusaluksella Marsiin. Luulitteko, että olisin vain tavallinen rento tyyppi.”

Maailmahan on vain sellainen paikka että asiat eivät mene eteenpäin ellei joku vie niitä eteenpäin. Jotain kertoo se että Yhdysvaltain avaruushallinnolla ei ole omaa rakettia joka veisi hyötykuormaa avaruuteen mutta yhden tuon maan asukkaan yhtiö hoitaa sitä sinne enemmän kuin koko muun maailman toimijat yhteensä. Ja kaiken lisäksi varsin halvalla.

Kunhan keretään niin täälläkin palataan tuohon mieheen ja hänen edesottamuksiinsa kunhan keretään. Kirjalliset kotisivut saadaan aikaiseksi viimeistään ensi kuussa joten silloin kaikki on helpompaa.

Tanka. Kirjava Kettu

 

29.09.2023        39

Tanka. Kirjava Kettu

kirjava kettu

kirjava kettu

kaunis ja syötäväkin

kolme säväriä

ketunleivän veroinen

huolellinen purtava

Alexander Stubb ja urheilupsykoosi!

27.09.2023        38

Alexander Stubb ja urheilupsykoosi!

Julkaistu Uuden Suomen Puheenvuorossa 10.02.2010

Nyt  porisemme  meidän  omasta hyppeliherrastamme eli  Stubbarista,  siis  kyse  on  ulkoministeri  Alexander  Stubbista.  Tarkemmin  sanottuna  otamme  nyt  tarkastelun  aiheeksi  hänen  väitetyn  himokuntoiluharrastuksensa  ja  mietimme  sitä  mistä  siinä  oikein  voi  olla  kyse.  Asiassa  on  tietysti  ainakin  kaksi  puolta  joten  olkaamme  varovaisia. Stubbarin  urheiluharrastus  pitää  nostaa  nyt  lähemmän  tarkastelun  alaiseksi.  Hän  on  julkisessa  virassa  ja  palvelee  maatamme  tärkeässä  tehtävässä. Hän  on  todellakin  maamme  ulkoministeri  ja  EU:n hyppeliherrakerhon  jäsen.  Julkisuuden  henkilön  tulee  olla  valmis  arvostelun  kohteeksi  ja  kansakunnan  etu  vaatii  minua  nyt  julkaisemaan tämän  tekstin!

Ulkoministeri  Alexander  Stubb  on  nyt  41-vuotias.  Hän  ei  koskaan  ole  ollut  huippu-urheilija  eikä  hänestä  enää  sellaista  tule.  Mies  harrastaa  kestävyysurheilua,  ja  on  ikäisekseen  näennäisen  kovakuntoinen  mies.  Stubbin  ruumiinrakenne  ei  luontaisesti  ole  mitenkään  hintelä  vaan  hän  on  kokoonkeitetty  mies,  kiitos  kovan  treenin.  Itse  asiassa  mies  on  aika  romuluinen  kaveri  joka  ei  missään  olosuhteissa  eikä  millään  treenillä  pystyisi  juoksemaan  maratonia  alle  2.30  siis  2 h 30 min.  Lähinnä  Stubbarista  ja  hänen  ruhostaan  tulee  mieleen  Robert  de  Castella,  maratonin  ensimmäinen  maailmanmestari  omissa  kisoissamme  vuonna  1983.

Stubbari  ei  olisi  noussut  huipulle  vaikka  olisi  aloittanut  treenaamisen  pikkupoikana  ja  ollut  parhaimmillaan  kaksikymmentäviisivuotiaana.  Kestävyysurheilijana  Stubbari  on  siis  keskinkertainen  lahjakkuus  ja  hänen  fysikaaliset  ominaisuutensa  ovat  lajiin  nähden  varsin  vaatimattomat.  Jotkut  pääsevät  alle  ajan  2.30.  Siitä  alle  tarvitaan  poikkeuksellisia  fysiologisia  ominaisuuksia  ja  joka  mielii  alle  2.20  pitää  olla  jo  ns  luonnonoikku.  Alle  2.10  köpöttölevä  planeettamme  asukas  onkin  jo  sitten  mutantti.

Kun  puhutaan  huippu-urheilijasta  niin  yleensä  parhaimmillaan  ollaan  noin  25-vuotiaana.  Sen  jälkeen  elimistö  alka  rapautumaan  ja  jotta  pysyisi  nuorempien  tahdissa.  Harjoittelun  on  oltava  sen  jälkeen  kovempaa  ja  laadukkaampaa.  25-vuotias  kestävyysurheilija  harjoittelee  lajista  riippuen  tuommoiset  4 - 8  tuntia  päivässä.  Eniten  treenaavat  uimarit  jotka  ovatkin  melkoisia  hylkeitä.  Juoksijat  nylkyttelevät  päivässä  kolmisen  tuntia  ja  loppuaika  eli  neljäs  tunti  on  lihashuoltoa.  Välillä  syödään,  levätään,  otetaan  päiväunia  ja  odotellaan  seuraavaa  treeninkiä.  Juoksija  tekee  viikossa  12-16  harjoitusta.  Siinä  ei  sitten  muuta  tehdä.  No,  jotkut  ovat  pystyneet  opiskelemaankin  siinä  sivussa  mutta  valmistumisaika  on  yleensä  pitempi,  toki  poikkeuksiakin  on.

Viime  perjantain  ilmestynyt  Suomen  Kuvalehti  väitti  Juhani  Suomen  suulla  että  Stubbari  on  nykypäivän  Yrjö  Keinonen.  Kenraali  Keinosellehan,  puolustusvoimein  komentajalle  vuosina  1965-1969  oli  pahalaatuinen  urheilu-pakkomielle.  Keinonen  lienee  harjoitellut  päivässä  useita  tunteja.  Tavallinen  ihminen  tarvitsee  liikuntaa  viikossa  3-4  kertaa  viikossa  noin  reilut  puolisen  tuntia  viikossa  pysyäkseen  hyvässä  kunnossa.  Se  riittää  jos  ruokatottumukset  ovat  oikeat.  Parempi  olisi  kuitenkin  saada  viikottainen  liikunta-annos  hyötyliikunnan  muodossa.

Jos  Stubbari  harjoittelee  viikossa  10-12  tuntia,  ja  siitä  huomattavan  osan  jopa  työaikana  on  kyse  aika  vakavasta  asiasta.  Toisaalta  ulkoministeri  on sellainen  hemmo,  että  hänellä ei  ole  työaikaa  sanan  varsinaisessa  merkityksessä.  Kohtuullinen  liikunta  piristää  mutta  kun  mennään  tietyn  rajan  ylitse  niin  ollaan  jo vaarallisilla  vesillä.  Himokuntoilijalla  jonka  harjoitusmäärät  eivät  siis  paljoa  juippu-urheilijasta  jää  toimii  elimistö  samallla  tavalla  kuin  huippu-urheilijalla. Se  on  stressin  vallassa  ja  endorfiinipitoisuudet  ovat  valtavat.  Endorfiinihumala  on  aivan  eri  asia  kuin  alkoholista  saatava  humala,  ja  Stubbarin  harjoitusmäärillä  mies  kuin  mies  on  aivan  autuaalisessa  pilvessä.  Mielessä  on  koko  ajan  se  miten  tuota  huumetta  saadaan  lisää.  Millainen  onkaan  tuollaisen  henkilön  työpäivä?

Mutta  miksi  Alexander  Stubb  sitten  urheilee  niin  kauheasti:  Joko  1)  Stubbari  haaveille  huippu-urheilijan  urasta,  2)  miehellä  on  paha  addiktio  tai  psykoosi,  3)  urheilu  on  keino  välttää  tylsää  työntekoa,   4)  miehellä  on  juopon  geenit  ja  hänen  on  todellakin  pakko  urheilla  ettei  elämä  menisi  ryypiskelyn  ja  turmion  puolelle.

Stubbarin  työnantaja  on  Suomen  kansa  ja  hänen  välitön  esimiehensä  on  pääministeri  van  Hanen.  Jos  olisi  van  Hanen  niin  passittaisin  miehen  oitis  Mehiläiseen  työterveyslääkärille.  Se  on  kumma  homma  kun  golffari  Tiger  Woods  joutui  vieroitushoitoon  kun  mies  todettiin  seksiaddiktiksi.  Eiköhän  tässä  Stubbarin  urheilu-psykoosissa  ole  kyse  vähän  samasta  asiasta.

Olin  itse  nuorempana  urheilupsykoosin  vallassa,  ja  kuuluin  mielestäni  siihen  kategoriaan  joka  olisi  päässyt  maratonilla alle  2.30,  mutta  tuskin  lujempaa.  Pääsin  kolmen  vuoden  nousujohtoisella  ja  intensiivisellä  treenillä  sellaiseen  kuntoon,  että  juoksin  keväällä  1987  yhden  48  kilometrin  harjoituslenkin  aikaan  3 h 3  min  lumisohjossa  ja  viimeiset  10  km  jalkaterät  ihan  märkinä.  Kesällä  olisin  tavoitellut   maratonilla  alle  2.40  aikaa.  Sitten  poistatin  viisaudenhampaan ja  sain  imusolmuketulehduksen  ja  mystisen  yskän.  Siihen  loppui  treenaus  ja  kärsin  20  vuotta  kroonisesta  akillesjännetulehduksesta,  ja  urheilulääkäri  Tapio  Kallio  määräsi  minut  lopulta juoksukieltoon.  Treeni  loppui ja  opiskelukin  alkoi  sujumaan.  Tuli  paljon  ystäviä  ja  uusia  harrastuksia,  luvalla  sanon  elämää  ja  erotiikkaakin.  Treenatessani  olin  luvalla  sanoen  aikamoisessa  pilvessä…  Kyse  oli  eräänlaisesta  psykoosista  ja  meni  pitkään  ennen  kuin  sain  selvitettyä itselleni  mistä  oikein  olikaan  ollut  kyse!

Kirjoituksella on noin 3000 lukijaa ja kirvoitti 6 kommenttiakin jotka julkaisen nyt kertomatta kommentoijan nimeä tai nimimerkkiä.

Kommentti I

Endorfiini addiktio on vaiettu tosiasia josta puhutaan ainoastaa nuorison huumeiluna! Avantonistit ja urheilunarkit jätetään käsittelemättä, Nykänen hyvänä esimerkkinä asiassa, jos on endorfiini jostain saatava, se pullo kun sitä helpoiten tuottaa... Aleksi sukelsi nurkan takaa pallilleen, taisivat omat koirat Kanervan kantoja näykkiä, saatiin kiiltokuva-Kataisen rinnalle toinen reaalimaailmasta täysin irti oleva ministeriksi, siis muiden loisten joukkoon! Kanerva sentään rehellisten liivimiesten kanssa julkisesti toimi, ei siirrellyt kannattajayhdistysten niskaan moisia, kun tiesi että ainakin ovat rehellisiä toimissaan nuo moottoripyörä porukat, jos lakeja ei kunnioiteta se uskalletaan myöntää, toisin kuin ne, jotka moisen maan tavan syyksi yrittävät laittaa! Stubid saa kyllä juosta vaikka järveen, Natoon tosin ollaan kirmaamassa vastoin kansan tahtoa, mutta kun eihän sillä ennenkään väliä ole ollut!

Kommentti II

Katainen on lahtari-sukua Lapinlahdelta !A.Stuppid tekee kaikki ne ulkopoliittiset mokat joita Katainen ei vielä uskalla tehdä !Reaali-todellisuudesta irti olevia porvari-juippeja !

Kommentti III

Endorfiini- ja adrenaliininarkkius on ihan helvetin vaikea asia parannettavaksi, koska moisen olemassaoloa ei ole missään tunnustettu.

Kommenti IV

Kommendaattori № 3.

Olen samaa mieltä Pasi ja brittitutkimuksenkin mukaan
alhainen älykkyys suuri terveysriski.

Kommentti V

Juhani Suomi "unohti" urheilija, korkeushyppääjä Urho Kaleva Kekkosen. Olisko siinä aihetta ruotia urheilun terveellisyyttä?

Kommentti VI

Nyt jäitä hattuun mielipiteissä pojat. Endorfiini on vallan mainio morfiinijohdannainen luonnonnostatin. Mies, joka ei pysty juoksemaan 10 km hengästymättä, oli helisemässä muinoin. Nyt kaikenmaailman sokeriperseet pysyy elossa kun ruokaa ei enää tarvitse metsästää ja liikunnalla hakea. Stubidin aivot käy 10-kertaa tehokkaammin kuin meidän. Ja niiden on käytävä. Siinä huippukunto auttaa. Liikunta ja jokapäiväinen fyysinen fiksu haastaminen pitää nuorena ja iskussa. Katsokaa tämän päivän kolmekymppisiä. He ovat pyyleviä kuin odottavat naiset ja mielen tuotokset sen mukaisia. Ja Kataisesta...on se kumma ettei rehellinen ja suorapuheinen no bullshit-ammattilainen kelpaa. Poijat...kannattais hylätä isovanhemmilta perityt punikki opit ja liikunnan vastaisuus. Ja muistakaa, naiset ne pitää solakoista ja iskussa olevista miehistä. Ei sellaisista jotka ovat tiedostaneet urheilun vaarallisuuden ja alkaaneet keskivartaloltaan porsastua. Niih-ih...:)

Muutama sana eilisestä

 

27.09.2023        37

Muutama sana eilisestä

I Kirjoittaessaan Tuntemattoman sotilaan elokuvaksi ohjanneelle Edwin Laineelle luonnehdintaa Lammiosta lausui hän mm. näin ”Lammion koko olemuksen käy läpi tiukka feminiininen vire.” Sitähän Jussi Jurkan näyttelemä Lammio tihkuu läpi.

II Omien tekstien lukeminen on tuskallista. Mutta voihan sen noinkin sanoa.

III Lopetus ärsyttää kovasti vanhampaa minääni.kaikki paitsi matematiikka ja sen johdannaisethan ovat jollain tapaa pelkkää subjektiivista kaunokirjallisuutta...

IV "Sotaromaani on Linnan kynästä lähtenyt alkuperäinen ja aito tuote, Tuntematon sotilas kustannustoimittajien pilaama tekele.” Kovin hätäisesti sanottu. 

V Lammio oli parempi upseeri ja johtaja kuin Koskela. Tietyllä tavalla varmaankin. Koskela oli jo Talvisodan sankari joka kotiin tullessaan sanoi "Terveisiä sodasta.” Akseli ja Alma olivat menettäneet kaksi poikaa ja sitten Viljo pöllähtää tupaan.

Loppujen lopuksi turhaa spekulaatiota ja keskeneräisen naivia

Kuinkas Lammiolle sitten kävikään?

 

26.09.2023 36

Kuinkas Lammiolle sitten kävikään?

Seuraava kirjoitus on 25 vuoden takaa ja huomisessa kirjoituksessa voi pohtia lyhyesti sitä miten se on kestänyt ajan hammasta. 

————————————————-

Väinö Linnan ”Sotaromaani” herättää paljon kysymyksiä! Toivoisi, että mahdollisimman moni lukisi sen vailla kanonisoidun Tuntemattoman sotilaan kymmenennen painoksen (Lopullinen, muokattu murreasu löytyy siitä ja sitä seuraavista painoksista) ja Edvin Laineen elokuvaversion karrikatyrisoivaa painolastia. Sitten on vielä rasitteena muitakin myyttejä...Vuonna 2000 julkaistiin Sotaromaanin maailmaan kuuluvan Antti Rokan esikuvasta, Viljam Pylkkäästä, kertova kirja. Rokka onkin ollut rakkain Sotaromaanin hahmoista, ja joulukuun 1954 jälkeen monet halusivat suorastaan ilmoittautua Rokan esikuvaksi. Kaunokirjallisuus on kuitenkin aina mielikuvituksella väritettyä todellisuutta, kirjailijan esikuvat kokevat monenlaisia metamorfooseja muun-tuessaan painomusteeksi paperille. Jonkun hahmon takana on jopa aineksia kahdesta tai useammasta hahmosta.

Jos historialliseksi Rokaksi olikin tunkua, niin toisin oli muiden laita. Eipä taida olla ketään, joka olisi ilmoittautunut kapteeni Lammioksi (Aivan Sotaromaanin lopussa kylläkin jo majurina esiintyvä). Hänen saattoi kuitenkin olla varsin menestyksekäskin tulevaisuus, vaikka himmentymätön sankarin sädekehä jäikin Rokalle. Tähtihetkensä kannakselainen vilkas mies taisi elää sodan aikana. Hänenlaisensa sotaveteraanin kohtalo oli loputon evakkomatka, pienviljelijän kituuttava elämä kolottavine, sodassa loukkaan-tuneine olkapäineen. Hän jos kukaan sai myös kokea rakennemuutoksen ankeuden. Laineen ohjauksen ja Jussi Jurkan luoma kuva Lammiosta on yksioikoinen. Jurkan roolihahmo on lähinnä salonki-sadisti. Asepukua palvova ja luuimukkeellaan keikaroiva Lammio tuo mieleen karrikoidun...

Kuva ei luo oikeutta Sotaromaanin Lammio-kuvausten hyvinkin kehittyneen omatunnon omaavalle upseerille. Omantunnon, jonka kuitenkin järjetön sisäpal-velusohjesäännön henki oli päässyt kenties peruttamattomasti turmelemaan. Kukaan ei ole tainnut pohtia Lammion tulevaisuutta. Joskus jonkun lehden sivuilla joku taisi sentään elätellä fiktiota jossa Rokka ja Lammio asetetaan vaikkapa saman pisoaarin ääreen Helsingin rautatieaseman vessassa... 

Lammion tulevaisuus ei ollut välttämättä pitkässä upseerinurassa, sodan jälkeen ei kaikille löytynyt vakansseja. Olisiko todennäköistä, että hänestä olisi tullut sadistinen kansakoulunopettaja, nuiva viinakaupan esimies tai missä tahansa tehtävässään epäonnistuva johtaja. Jos Lammio oli kaikista myönteisistäkin piirteistä selkeän perusfundamentalistinen suomalaistyyppi, voisi olla mahdollista, jopa luontevinta nähdä hänet uuspietistisenä uskovaisena. Herätyskristillisyyden tympeimpiä ja kielteisimpiä puolia manifestoivana pappina, vanhoja fraaseja hokevana ja laumaltaan kuria vaativana, edelleen valovuoden päässä joukoistaan ja kuulijoistaan.

Lammio kirkonmiehenä onkin varsin mielenkiintoinen ajatus senkin vuoksi, että eräs toinen Sotaromaanin upseerigallerian jäsen, luutnantti Autio on nähty esikuvaksi Kuopion emeritus-piispa Jukka Malmivaaralle. Malmivaaralla oli erittäin hyvä maine komppanianpäällikkönä. Sekä Rokan että Lammion tapauksessa pitää kuitenkin muistaa, ettei minkään romaanin ja todellisuuden henkilöiden välille voida piirtää yksiselitteisiä yhtäläisyysmerkkejä. Meillä ei juuri ole nähty, kiitos nuoren kaunokirjallisuutemme, vielä sitä että vanhojen teosten henkilöt toimisivat suoranaisina kirjallisina aiheina. Esikuvana tällaisille hankkeille voisi olla kreikkalaisen nobelistin Nikos Kazantzakiksen laajamuotoinen Odysseia-eepos. Hänhän todella keskittyi kuvaamaan Odysseuksen elämää hänen kotiinpaluunsa jälkeen ja keksi hänelle kokonaan uusia vaiheita. 

Jos Linnan Sotaromaani on tekijänoikeudellisistakin syistä vielä liian kuumaa tavaraa, niin onhan meillä aina Kiven Seitsemän veljestä. Mitenhän kävikään oikein pienelle ja vilkkaalle Eerolle? Takavuosien Hannu Mäkelän Leino-romaani Mestari oli tietynlainen päänavaus tähän suuntaan, mutta silti enemmän idean tasolla. Siitäkin huolimatta että kirjailija teki todellisen shamaani-tempun ottamalla mestarirunoilijan roolin. Yksi mielenkiintoinen hanke olisi koota kirjoittajaryhmä jossa kukin ottaisi tehtäväkseen lähteä pohtimaan vaikkapa juuri ”Tapaus Lammiota”. He voisivat kirjoittaa joukon eri lähtökohdista nou-sevia Lammio-novelleja. Taidenovelleja nimenomaan mikawaltarilaisessa mie-lessä. Hänhän piti taidenovellin varsinaisena mittana noin 100-200 sivun mittaista kirjoitusta.

Meillähän nykyään romaanista käy nippa nappa se 200 sivua löysää tekstiä. Tuosta paksusta novellisikermästä voisi löytyä se autistinen kirkonmies, karttakeppejä oppilaiden sormille rikkova opettaja, tympeäkat-seinen Alkon esimies 1950-luvulta, ja ehkä jopa upseerinuraansa jatkava Lammio. 

Mielenkiintoinen ajatus olisi myös pohtia vaikkapa aidosti entistä itseään katuvaa Lammiota. Sellaista miestä joka ei koskaan saa mielestään Sota-romaanin lopun kuvaamaa järjetöntä Korpela-episodia.

Antaisihan kirjan lopun viimeinen Lammio-kuvaus viitteitä jostain liikutuksesta tai mielenmuutoksesta. Millainenhan olisi ollut Lammion sielunmessu ja hänen katumustyönsä? Kokeillahan aina kannattaisi; kaikki paitsi matematiikka ja sen johdannaisethan ovat jollain tapaa pelkkää subjektiivista kaunokirjallisuutta...

Lopuksi muutama teesejä:

I Lammio oli parempi upseeri ja johtaja kuin Koskela
II Koskelan johtamistyylillä ei koskaan voiteta esim. jääkiekon olympiakultaa.
III Edwin Laineen elokuva on luonut vaikeasti murrettavia myyttejä.
IV Sotaromaani on Linnan kynästä lähtenyt alkuperäinen ja aito tuote, Tuntematon sotilas kustannustoimittajien pilaama tekele.

Keskeneräinen kirjoitus aikoinaan mutta 

Että millainen presidentti Niinistö sitten olisi? Ennuste päivämäärällä 28.12.2009

25.09.2023        35

Että millainen presidentti Niinistö sitten olisi? Ennuste päivämäärällä 28.12.2009

Tässä kun perkailee kirjallisia jäämistöjä niin voi löytää vaikka tällaisen kirjoituksen. No ehkä jotain osui oikeaankin. Siis tällainen tuli kirjoitettua päivämäärälä 28.12.2009:

Tänään on Suomen Sekoomuksen Jyri Häkämies sitten aloitti varsin rankan poliittisen pelin kun hän suorastaaan vaati Sauli Niinistöä asettuman ehdolle Tasavaltakuntamme Presidentin vaalissa vuonna 2012. Nyt onkin aika pohtia ja suorastaan spekuleerata muutamaa asiaa joka liittyy tähän juttuun. Aivan aluksi on syytä pohtia joitain teknisiä tietoja, sanokaamme kantakirjaa.

Jos Niinistö asettuisi ehdokkaaksi ja voittaisi vaalin, mikä on todennäköistä kun Punahöttölästä on ehdokaspotentiaali loppunut, ja Kepuumuksella ei ole myöskään asettaa puhenjohtajavaihdoksensa ja vuoden 2011 massivisen eduskunta – vaalitappion ketään kunnon ehdokasta, niin hän olisi virkaan astuessaan 62-vuotias. Ensimmäisen kauden päätyttyä hän olisi sitten 68 vuotias. Sehän sopisi hyvin sillä työuriahan tässä on juuri haluttu meillä Suomessa pidentääkin. Niinistön vaimo olisi ensimmäisen kauden alkaessa 33-vuotias.

Kokoomus tavoittelee tällä Jyri Häkämiehen vedolla täydellistä hegemoniaa suoma-laisessa politiikassa, ei mitään muuta. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa puolue nousee Suomen suurimmaksi puolueeksi. Punahöttölä on niin heikennetty että se ei nouse tästä suosta tuskin enää koskaan, ja Kepuumus on konsanaan vielä pahemmassa jamassa. Kokoomuksella olisi mahdollisuudet täydelliseen värisuoraan poliittisessa elämässämme. Sillä voisi olla siis presidentin virka, pääministeri ja eduskunnan puhemies tilanteessa jossa kaksi muuta suurta puoluetta lanaavat alle yhdeksäntoista prosentina kannatuslukemissa. Tämä tuskin kuitenkaan toteutunee sillä puhemiehen paikan Sekoomus antaa varmasti mielellään päähallituskumppa-nilleen. Niinistö tuskin suostunee ehdokkaaksi vuoden 2012 vaaleihin ennen suuria akselivaaleja vuonna 2011. Mutta jos hän lopulta on ehdokkaana niin Sekoomus saa nauttia Niinistö-ilmiöstä ja sen kannatus on vuoden 2012 jälkeen huippulukemissa.

Nyt on seuraaviin pressanvaaleihin aikaa noin kaksi vuotta ja paljon ehtii tapahtua. Tilanne on se, että Sekoomuksen tulee kuulla kansan ääntä joka haluaa edelleenkin vahvan presidentin. Nytpäs tapahtuukin Sekoomuksessa ns. kuulalaakeriaivo-ilmiö, ja pikku hiljaa vahvistuu siellä puhe vahvasta presidentistä. Lopputuloksena voi olla paketti jossa tasavallan presidentin virkakausi lyhenee kuudesta vuodesta neljään vuotee, ja ns. lautaskiistan perusteet on periaatteelisella tasolla ratkaistu, mutta kaikki muu onkin ennallaan. Kaiken tämän saa aikaan täydellinen mahdollisuus pitkäaikaiseen hegemoniaan jota Sekoomuksella nyt suorastaan tarjotaan. Tilaisuus tekee varkaan hurskaastakin, mahdollisuus valtaan turmelee minkä tahansa periaatteen.

Mutta millainen presidentti tämä Sauli Väinämö sitten olisi. Nuorena puolueena Sekoomus oli kuningasmielinen, ja maan ensimmäinen kuningashan olisi ollut nimeltään mitä todennäköisimmin Väinö I. Sekoomus on saanut kahdesti oman miehensä tasavallan presidentiksi ja nyt tuo virka olisi kolmannen kerran sen ulottuvilla ja saavutettuna. Niinistö olisi kieltämättä varsin kuningasmainen ja hänellä olisi nuori vaimo. Mahdollisesti Niinistö, itse isoisä ensimmäisen pesueensa kautta, perustaisi perheen nuoren vaimonsa kanssa.

Presidenttinä olisi reservin kapteeni ja muutenkin mies kaikin puolin “in belli peritus.” Niinistöhän on kaiken lisäksi myös tsunaminkestävä mies. Hänhän pelastui vuoden 2004 kaukoidän tsunamikatastrofista puhelintolpan huipulla nuoremman poikansa kanssa. Sellainen osoittaa neuvokkuutta ja mitä suurinta rohkeutta. Mutta Niinistö on puhdasverinen kamreeri ja siitä ominaisuudesta hän ei pääse eroon. Toisaalta on hyvä että eduskunnan törsäys on loppunut. Kyllä kansanedustajilla on vielä millä mällätä kun vain kaiken käyttää hvyäksi mitä on tarjolla. Niinistö ei ole mikään älymystön edustaja joten arvojohtajaksi hänestä ei ole, ellei säästäväisyys ja velanmaksu ole arvo sinänsä. Mutta eipäs sellaista älykästä arvojohtajaa olisi luvassa myöskään Punahöttölästä eikä kyllä Kepuumuksestakaan. Vanhalla iällä toisen pesueen isäksi suostuva Ninistö puhuisi varmasti kestovaippojen puolesta, ja varmasti lajittelisi perheen biojätteetkin. Olisihan sekin sentään jotakin…

II Roomalaiskirje ja Jeesuksen äiti

24.09.2023        34

II Roomalaiskirje ja Jeesuksen äiti

Koska olen luonteeltani melkoinen hamsteri, joka on kerännyt paljon kirjoja ja myös joidenkin henkilöiden kirjallisia jäämistöjä niin on eteeni tullut myös eräs mielenkiintoinen dokumentti jonka otsikkosivulla lukee mahtipontisen tuntuisesti "II roomalaiskirje." Kyseessä on noin 80 a-nelosta tekstiä. Sen "sisällysluettelo" muistuttaa paljon Uuden testamentin roomalaiskirjeen vastaavaa.

Teksti on tosi protestantin tekele. Olen tuon tekstin lukenut useita kertoja (Ehkä noin 100 kertaa) lävitse viimeisen viidentoista vuoden aikana ja muistan sen käytännössä ulkoa. Eli jos tiukka paikka tulee niin voin hävittää alkuperäisen tekstin, ja pitää salaisuuden mielessäni lopun ikääni. Tekstin kirjoittajaa minun ei luonnollisestikaan tarvitse paljastaa. Sen sanon, että kyseessä on ihan oikea ihminen, kerran elänyt ja vieläpä suomalainen mies. Uskon, että hänen henkilöllisyytensä ei koskaan paljastu. Olin nimittäin ainoa henkilö joka koskaan tiesi hänen salaisesta projektistaan. Ja sain häneltä luvan julkaista tekstin sitten joskus kun aika on siihen kypsä. Sain myös evästyksen ajanmukaistaa tekstiä ja kirjoittaa lisääkin siihen jos se vain on tarpeellista. Niin, hän on poistunut keskuudestamme.

Tämä ns. II roomalaiskirje ottaa kantaa moniin asioihin. Siellä puhutaan mm. homoista ja homoseksuaalisuudesta, juutalaisista ja Israelista, muita uskonnoista ja kristinuskon eri suuntauksista ja monesta muusta eri asiasta. Varsin suuren huomion saa osakseen Katolinen kirkko ja sen toiminta. Yhden luvun verran puhutaan ns. pyhimyksistä ja huomionsa myös Jeesuksen äiti, Maria. Kuten sanoin niin teksti on tosi protestantin tekele:

 

Mitä II roomalaiskirje puhuu Jeesuksen äidistä. 

Mitä  meidän  on  sitten  sanottava  Jeesuksen  äidistä  eli  Mariasta.  Tietystikin  kaikilla  ihmiseksi  syntyvillä  on  äiti  ja  niin  oli  Vapahtajallammekin.  Mutta  tarvitseeko  meidän  todellakaan  tietää  enempää,  yhtään  enempää?  Luukas  todistaa  aivan  kertomuksensa  aluksi  Marian  laulaneen  kiitosvirttä.  Kun  tarkastelemme  sen  sisältöä  ja  sitä  ylipäänsä  pitäisi  meidän  muistaa  millainen  kirja  Raamattu  oikein  on.  Kaikessa  näkemässämme,  kaikessa  mitä  näemme,  havaitsemme  kahtalaisen  jäljen.  Luomakunta  on  Jumalan  tarkoituksen  näyttämö,  mutta  ihmisellä  on  siinä  tehtävänsä  ja  totisesti  hänen  työnsä  näkyy  siinä.  Jopa siinä  määrin  se  näkyy  siinä,  että  Jumalan  tarkoitusperä  on  joskus  vaikea  enää  havaita  siinä.  Monessa  muussakin  asiassa  näemme  Jumalan  tarkoitusperät  ja  ihmislähtöisen  toiminnan  vaikka  emme  enää  voikaan  pitää  Raamattua  aivan kirjaimellisesti  totena  niin  se  ei  suinkaan  estä  meitä  löytämästä  kestävää  tulkintaa  monille  asioille.  Myös  Raamatussa  on  Jumalallinen  ja  inhimillinen  puolensa.  Tästä  vain  on  yleensä  seurauksena  se,  että  ihminen  niin  helposti  korostaa  kaiken  inhimillistä,  ihmislähtöistä  puolta.  Kummasta  siis  on  helpompi  puhua;  Jumalallisesta  ihmisestä  Jeesus  Nasaretilaisesta  vai  Mariasta,  hänen  äidistään  ja  täydestä  ihmisestä.

1900-luvun  toisella  puoliskolla  syntyi  aivan  uusi  tapa  kirjoittaa.  Syntyi  kirjoitustyyli  jossa  sekoitetaan  totta  ja  hyvin  pitkälle  kuviteltua.  Kaiken  lisäksi  tuohon  sekoitelmaan  liitettiin  vielä  hyvin  omahohtaista  pohdintaa  kirjoittajan  näkökulmasta.  Käytetty  kielikin saattoi  olla  melkein  täydestä  rekisteristä  ilmiasunsa  saavaa.  Luukas  kylläkin  oli  ottanut  selvää  asioista  jotka  olivat  tapahtuneet.  Silminnäkijöitäkin  saattoi  olla  hengissä  kun  Luukas  aloitti  työnsä  Paavalin  kanssa  kolmisenkymmentä  vuotta  ennen  varsinaisen  evankeliumin  kirjoittamista.  Monesta  muustakin  asiasta  hän  varmasti  otti  selvää,  mutta  hän  oli  aikansa  ja  antiikin  lapsi.  Oli  aivan  tavallista  kirjoittaa  sanoja  jopa  150  vuotta  sitten  eläneen  ihmisen  suuhun.  Ja  kaiken  lisäksi  tällaisten  sepitelmien  laatijaa  pidettiin  aivan  hyvänä  ja  luotettavana  historian  kirjoittajana  ja  jopa  luotettavana  opettajana.  Mitä  tästä  opimme:  “Ei  ole  mitään  uutta  auringon  alla.”

Mitä  meidän  on  nyt  sanottava  Mariasta  jos  hän  ei  enää  ylistäkään  Jumalaa  hänen  suurista  teoistaan.  Kun  kysymme  näin  olemme  jälleen  vaarassa  sortua  ihmisperäiseen  tarkasteluun.  Oli  Luukas  sitten  millainen  gonzo-journalisti  tahansa  niin  tottahan  Jumalaa  on  ylistettävä   hänen  suurista  teoistaan.  Marian  kiitosvirren  kohdalla  aktiivinen  toimija  on  Jumala  ja  ihminen  on  vain  välikappale  kaikessa  siinä.  Loppujen  lopuksi  Maria  on  aivan  tavallinen  ihminen  ja  sellaiseksi  hän  jääkin.  Mutta  jälleen  kerran  tavallisessa  ihmisessä  nähdään  Jumalan  tekojen  voima  ja  tarkoitus.

Mutta  miksi  Mariaa  sitten  palvotaan?  Kansojen  apostoli  Paavali,  kuten  olemme  huomanneet,  ei  ollut  kiinnostunut  Kristuksesta  hänen  maallisen  elämänsä  suhteen.  Hän  ei  myöskään  sanallakaan  puhu  Jeesuksen  äidistä.  Hän  tyytyy  vain  lyhyehkösti  viittaamaan  hänen  inhimilliseen  alkuperäänsä:  “Inhimillisen  syntyperänsä  puolelta  hän  oli  Daavidin  jälkeläinen.”  Ei  siis  sanaakaan  Mariasta.  Maria  tulee  mukaan  kuvioihin  vasta  kun  kristinuskosta  tulee  vakiintunut  uskonto.  Tähän  tilanteeseen  tultaessa  uusi  oli  sekoittunut  vanhaan  ja  Marian  palvonnalla  oli  esikuvansa  vanhan  antiikin  maailman  uskonnoissa  ja  tarustoissa.

Että  Maria  olisi  suuri  esirukoilija?  Miten  sitten  suhtaudumme  tähän  väiteeseen?  Kristuksessa  olemisessa  on  kyse  Kristuksen  parantavasta  vaikutuksesta  ja  osallisuudesta  siihen.  Herran  rukouksessa  Jeesus  ei  myöskään  puhu  mitään  äidistään.  Mutta  edelleen  suuri  uoma  kristikuntaa  kantaa  mukanaan  vanhaa  kuormaa.  Asiassahan  ei  välttämättä  ole  mitään  pahaa  ellei  se  vieroita  meitä  muista  ihmisistä.  Marian  palvonnan  pohjana  ja  sitä  ylläpitävänä  liikuttajana  voi  myös  olla  puhdas  äidinpalvonnan  tarve.  Mariasta  laativat  oppeja  edelleenkin  vanhat  ja  naimatomat  miehet.

Mutta  mitä  meidän  tulee  sitten  ajatella  niistä  jotka  ovat  kehitelleet  hyödyttömiä  oppeja  ainaisesta  neitsyestä,  hänen  synnittömästä  sikiämisestään  ja  taivaaseen  ottamisestaan?  Ensinnäkin  nämä  henkilöt  ovat,  se  täytyy  meidän  kaikkien  tunnustaa,  tehneet  uutteraa  ajatustyötä.   Jälleen  kerran  ja  tuskin  viimeistä  kertaa on  kysyttävä  “mikä  on  tarpeellista.”  Eivätkö  näiden  oppien  kehittelijät  ja  varjelijat  tuhlaa  kallista  elämäänsä  ja  eivätkö  he  näin  kulje  ohi  kaiken  kauniin  ja  muistamisen  arvoisen.  Eikä  siinä  suinkaan  kaikki;  he  laittavat  saman  kuorman  lukemattomille  muillekin.  Tämän  enempää  miedän  ei  tarvitse  tietää  Jeesus  Nasaretilaisen  äidistä.