Se lentää sittenkin

31.08.2023        10

Se lentää sittenkin

XXXIII olympiadin alkuun on enää 123 päivää ja sehän tarkoitaa sitä että ensi vuoden heinäkuussa pidetään Ranskan Pariisissa kolmannetkymmenennet olympialaiset. Vuonna 1916, 1940 ja 1944 kisojahan ei pidetty suurten sotien vuoksi. Kisakuume nousee ja nähtäväksi jää millaiset kisat jäävät historiaan. 

Sumen edellinen kultamitali kesäkisoissa on vuodelta 1924. Edellisen keran kun kisat pidettiin Pariisissa suomen saldo oli 14 kultaa, 13 hopeaa ja 10 pronssia. Kultamitalien määrässä Suomi päihitti Isäntämaa Ranskan yhdellä. Mitalirohmu oli Yhdysvallat: 47 kultaa, 27 hopeaa ja 27 pronssia. Ensi vuonna isäntämaalta on odotettavissa menestystä ja tällä kertaa kultamitalien määrässä Suomi jää varmasti jälkeen.

Suomen eilinen lentopallon EM-kisojen avaus nostatti varovaisia toiveita yhdestä asiasta. Nimittäin vain yhden kerran suomalainen palloilujoukkue on päässyt mukaan karsintojen kautta. Kyse on tietenkin Kalevi Tuomisen valmentamasta koripallojoukkueesta vuoden 1964 Tokion kisoissa. Nyt kun itsellä on perspektiiviä asioihin iän myötä niin ymmärtää vuoden 1980 tilanteen jolloin Tuominen oli olympiakomitean valmennuspäällikkönä. Tuomisen arvovalta ja luontainen auktoriteetti oli valtava. Tuossa  vaiheessa Tokion kisoista oli ”vain” 16 vuotta. Jos nyt kelataan 16 vuotta taaksepäin ollaan tietenkin vuodessa 2007 eli vuoden 2008 Beijngin kisojen kynnyksellä. 

Suomalaisilla ei ole käsitystä siitä millaista juhlaa suurten maiden urheiluyleisö saa viettää kun heillä voi olla mukana joukkue jopa kolmessa kesäkisojen pallopelissä. Joukkueurheilu yhdistää ja menestys niissä luo yhteishenkeä aivan eri tavalla kuin yksilösuoritukset. Eilinen komea voitto Kroatian joukkueesta ei näkynyt Helsingin Sanomien urheilusivuilla millään lailla. Sen sijaan koripallon MM-kisoissa alisuorittanut koripallomaajoukkue sai taas runsaasti tilaa. Suomi oli suorastaan ylivoimainen ja tuollaista suoritusta ei ole ennen juuri nähty. Vastassa oli kuitenkin varma kestomenestyjä ja palloilun joukkuepelien suurmaa.

Kroatian asukasluku on noin 4,3 miljoonaa ja se on yksi entisen Jugoslavia osavaltioista jos näin voidaan sanoa. Siinä maassa osattiin palloilla ja näissäkin kisoissa on mukana tuon valtion 5 perillistä: Kroatia, Serbia, Slovenia, Pohjois-Makedonia ja Montenegro.  Slovenia oli vuoden 2021 turnauksen loppuottelussa ja hävisi Italialle ottelussa joka olisi voinut päättyä myös Slovenian voitoon.

Eilen nähtiin aivan uudenlainen Suomen lentopallomaajoukkue. Pientä epävarmuutta oli ilmassa urheilutoimittajien mielestä. Kaksi tärkeää pelaajaa oli poissa loukkaantumisten takia ja sen myötä menetettiin kokemusta. Antti Ronkainen ja Severi Savonsalmi olisivat ilman muuta mahtuneet mukaan joukkueeseen. Mutta toisen epäonni voi avata tilaisuuden nälkäisille kavereille ja sehän nähtiin eilen. Lentopallo on laji jossa suuri tarina voi lähteä kasvamaan arvoturnauksissa. Suomella ei ole kisojen fyysisin ja pisin joukkue mutta eilisen perusteella voidaan kuitenkin sanoa että nyt kasassa on kaikkien aikojen lahjakkain porukka. Lisäksi lajiliitolle pitää antaa tunnustusta että valmentaja Joe Banks on saanut tehdä työtä pitkäjänteisesti.

Suomen pelin kaikki osa-alueet toimivat hyvin. Pakkohan näin on sanoa jos voitto tulee kolmessa erässä kokonaispiste-marginaalilla 75-60. Mutta aina voi parantaa hieman edellisestä ja kun joukkueella ei eilen ollut yhtään heikkoa hetkeäkään niin puitteet kasvutarinalle on olemassa. Joukkue ei ole yhden ulkomailla, toisella mantereella pelaavan supertähden varassa ja syvyyttä porukasta löytyy avauskuusikonkin lisäksi. Ketään ei eilisen jälkeen pitäisi nostaa aivan erityisesti esille mutta kyllähän Eemi Tervaportin paluu ykköspassariksi nostatti tunnelmaa kotikatsomoissakin. Katsotaan nyt mihin veljesten matka vie...

Tänään on sitten vastassa Varnan lohkossa isäntämaa Bulgaria.

Otsikkokuvassa on kuubalainen Diego Lapera. Miehellä olo mittaa 182 senttiä mutta ponnistusvoimaa aivan hillittömästi. Usein hän löi kaksimetristen miesten torjunnan yli. Suomen vuoden 2023 EM-kisajoukkueen kaverit yltävät vauhdista parhaimmillaan yli 350 sentin lyöntikorkeuteen ja blokkikorkeus on useimmilla 325 senttiä. Lentopallon verkon yläkorkeus on 243 senttiä. Lapera herätti suurta hämmästystä ponnistusvoimallaan vuoden 1976 Montrealin kisoissa. Blokkikorkeus on varmaan jotain 340 sentin luokkaa. Kuuban lentopallomaajoukkue sai vuoden 1976 kisoissa pronssimitalin.

Vuoden 1924 Pariisin kisojen hahmo oli tietenkin Paavo Nurmi mutta yksi hyvin tyylikäs suoritus oli myös skotlantilaisen Eric Liddellin suoritus 400 metrin juoksussa. Liddellin tarina urheilu-uran osalta on kerrottu hyvin totuudenmukaisesti elokuvassa ”The Charriots of Fire.” Tässä kuitenkin video Pariisin juoksusta. Siitä ei välity kovin helposti Liddellin erikoinen juoksutyyli mutta kun asiaan kiinnittää huomiota niin siitähän se. Paljon jäi sanomatta. Keskeneräinen tämäkin. Mutta päästetäänpä Eric Liddell irti.

Ekologiaa, zeniä ja hyviä harrastuksia.

30.08.2023       9

Ekologiaa, zeniä ja hyviä harrastuksia.

Onko sitten olemassa pahoja harrastuksia? Ehkäpä onkin. Toisaalta mitä tahansa ihminen ryhtyykään tekemään, sen hän tekee lopulta vain omaksi kunniakseen. Jos nyt sitten haluaisi ottaa varman päälle niin voisi vähämaksimoida tekosensa ja ottaa esille vaikkapa ekologisen näkökulman. 

Kaikenlaista on tullut harrastettua, mutta kaksi asiaa menevät yli kaiken. Toinen niistä on jousella jousella ampuminen. Porisen siitä tänään jonkin verran. On verrattain helppoa oppia perustekniikka, mutta nyansseja onkin sitten valtava määrä. Jousiammuntaan pätee se mikä moneen muuhunkin asiaan: 

Syvällinen perehtyminen yhteen asiaan parantaa mielen kapasiteettia ja sen hallintaa siten, että sen jälkeen jonkin muun asian omaksuminen ja oppiminen on helpompaa. Pyramidi on siis päälaellaan. Tämähän on nykyisten korkeakouluopintojenkin periaate näin bologna-kaudella. Menneisyyttä ovat vanhan ajan tohtorit jotka hallitsivat perusteet monista tieteenaloista ja oman tieteensä monista juonteista. 

Viikonloppuna kuulin jälleen  kysyttävän mielipidettäni Eugen Herrigelin kirjasta Zen ja jousella ampumisen taito. Luin kirjan jo vuonna 1978 ensi kerran ja pidin aika ajoin nuorempana itseäni melkoisena zenistinäkin. Myöhemmin oli tapana tuoda vaikkapa rippikoulujen iltahartauksiin muunneltuja zen-tarinoita kristillistettyinä. Jeesuksen ja zen- mestareiden opetuksissa on paljon jotain samaa "perimmäistä." Ainakin jos niitä analysoidaan puhtaasti viisaus-perinteen kannalta.

Zen-buddhalaisuudessa jonkin asian harrastaminen on yksi tie kohti zeniä. Jousella ampuminen on vain yksi tie muiden joukossa, on nimittäin kendo-miekkailukin, tusshi-maalaus ja kukka-asetelman tekeminen ja tietysti tee-seremonia. Jos seuraa kyodon eli zen-jouskaroinnin harrastamista näkee helposti ne kovat vaatimukset jotka aloitte-levalle ampujalle asetetaan. Mestarin kuriin on alistuttava ja ns. kaukoammunta-lupa saadaan joskus jos pitkään aikaan ylipäänsä saadaan. Zen-mestarit ovat vaativia kuin japanilaiset keittiömestarit konsanaan. Hyväksi kokiksi mielivä tulee näet suuren mestarikokin apupojaksi. Moneen vuoteen ei mestari puhu apupojalleen mitään, mutta oppimista tapahtuu koko ajan. Lopulta apupoika osaa valmistaa täydellisen aterian jne... Keittiöön tulon ja ensimmäisen aterian välille mahtuu toki jonkin verran opastavaa ähinää, mulkoilua ja murinaa, joskus voi jopa joutua väistämään jopa lentävää veistä.

Harrastus vain voi niin helposti muuttua pakkomielteeksi ja kilpailemiseksi. Jousellakin voi ampua vain sen itsensä vuoksi ja unohtaa tauluun ampumisen. Jääkiekkoakin voi harrastaa pelaamatta joukkueessa. Jos vaikka talvisaikaan käy lämärilaukomassa jos kohta rannevispaamassakin oikealla jäällä, ja mielikuvitusta riittää niin kyllä sitä voi kutsua itseään vallan hyvin jääkiekkoilijaksi. 

Mutta mennäänpäs hetkeksi vaikkapa siihen ekologiseen näkökulmaan... Jousiammunnan ekologinen jalanjälki on nimittäin verraten pieni, varsinkin jos valmistaa jousen itse. Toisaalta jos ryhdymme arvioimaan joidenkin harrastusten ekologisia jalanjälkiä niin menemme helposti tuomitsemisen linjalle... Mutta onhan jouskarin ja vaikkapa moottoripyörän ekologisessa jalanjäljessä vallan huitsin iso ero... Pitäisikö puhua peräti valovuodesta... Ja entäpä purjevene, moottoripaateista nyt puhumattakaan...

Tänään jälleen keskeneräinen ajatus ja varsin pieni. on aika rauhoittua ja puolenpäivän jälkeen ensimmäisen tunnin jälkeen. Japanilaista huilua on aina hyvä kuunnella.

Kelmiö

29.08.2023       8

Kelmiö

Asustelin aina viime vuoteen saakka avovankilan naapurissa ja voin vakuuttaa että paikan asukkaat olivat unelmanaapureita. Uskoakseni en aiheuttanut heille myöskään kovin suurta harmia. Joskus leikillisesti sanoin että se paikka oli Käyrän avovankilan erikoisosasto. Aikaa tuon paikan naapurustossa vietin 18 vuotta ja 4 kuukautta. Keskimäärin  elinkautineen vankeus kestää 14 vuotta ja 4 kuukautta. Aikaa oli siis miettiä rikosseuraamuslaitoksen syvintä olemusta ja sen tiettyjä erityispiirteitä, ja myös maa vaellusta.

Vankila nimenä ei ole oikein miellyttävä ja niinpä mieleen tuli aina välillä jostain kumman syystä uudissana “kelmiö.” Noh, aluksi sana tuntui varsin mainiolta, mutta varsin pian  sanan ongelmallisuus nousi esiin. Ensinnäkin jos ajatellaan muita saman tyyppisiä sanoja kuten kylmiö, pimiö tai vaikkapa hymiö niin ongelma on sanan kelmiö suhteen sen datiivisessa luonteessa. Esimerkiksi kylmiö on säilytyspaikka lämpimämmässä pilaantuville elintarvikkeille, pimiö liittyy valokuvaukseen ja on jäämässä unohdukseen tietokoneaikana kun kuvat käsitellään digitaalisesti, ja hymiö on liian abstrakti.

Ongelma on kuitenkin siinä, että kelmiö viittaa niin suoraan kelmiin. Kelmillä taas on sellainen erityismerkitys että kaikkia rikollisia ei voi nimittää kelmeiksi. Syy on lähinnä ns. Aku Ankka-maailmankuvan vaikutuksessa. Jos jotkut, niin lähinnä vain talousrikolliset voidaan luokitella kelmien joukkoon. Aku Ankka-maailmankuvassa ei näet murhata eikä tapeta. Ehkä voidaan mojauttaa peräti sorkkaraudallakin päähän, mutta eihän siitä kukaan kuole. Karhukopla pojatkin ovat surkuhupaisia yrittäjiä. Sitävastoin pahalaatuiset henkirikosten tekijät ja seksuaalirikolliset eivät yksinkertaisesti mahdu kategoriaan “kelmi.” Ajatellaanpa vaikkapa sellaista Suomi-filmin hahmoa kuin “Kuristaja-Asseri,” niin tajuamme heti mistä on kysymys, vaikka hän on aika tavalla hupaisan groteski.

Ehkä sitten kelmiö voisi olla vankila tai avovankila joka on tarkoitettu siis lähinnä talousrikollisille. Mutta edelleen tuottaa ongelmia sanan samankaltaisuus sanan kylmiö kanssa. Kylmiön funktio kun on säilyttää. Kelmiössäkin toki säilytetään, nimittäin kelmejä, mutta kuinka käy kelmiössä kelmien ominaisuuksille? Vankilanhan, ja tässä tapauksessa kelmiön, tulisi parantaa ja kasvattaa kelmejä niin etteivät he enää toimisi kuten kelmit toimivat. 

Mutta keitä ovat joukossamme olevat kelmit ”perinteisten talousrkikollisten” lisäksi? Kelmeiksi voisi luokitella kyllä myös vaalilupauksensa pettäneet poliitikot, virkavirheisiin syyllistyneet virkamiehet tai vaikkapa toistuvasti huonosti saarnansa valmistelevat papit.

Mutta miten se kelmiö sitten toimisi? Asiahan on niin, että kelmit olisivat ja ovat varsin hyvin koulutettuja henkilöitä joiden työpanosta ja yhteiskuntahyötyä ei saisi kelmiö-rangaistuksen aikana missään tapauksessa menettää. Kelmiö olisi siis liikkumisvapautta rajoittava työ- ja uudelleenkoulutuslaitos, siis eräänlainen avovankila. Ja koska kelmit ovat toimeliasta ja hyvään itsekontrolliin taipuvaisia henkilöitä niin varsinaisia kelminvartijoita ei montakaan tarvittaisi, ehkä yksi kolmeakymmentä kelmiä kohden. Tässä tapauksessa pitäisi käyttää myös hyväksi kelmien joukosta löytyvää luontaista koordinaattori-reserviä. Kelmiöissä olisi hyvin suunnitellut päiväohjelmat. Työtä tehtäisiin paljon ja myös opiskeltaisiin. Luennoitsijat kävisivät paikalla pari kertaa viikossa, mutta pääpaino olisi itseopiskelussa. Opiskeltaisiin vaikkapa etiikan ja moraalin teoriaa, kulttuuriantropologiaa ja uskontotiedettä, luonnollisestikin filosofiaa ja ehkä hieman myös teologiaa. 

Oma lukunsa olisi sitte se kun kelmit pitäisivät iltaisin luentoja toisilleen mitä mielenkiintoisimmista aiheista. Jos kelmiö toimisi pienellä paikkakunnalla toisi se sille lisäarvoa kelmien syys-, ja kevätkaudella pitämien viikottaisten luentojen muodossa. Niitä tultaisiin sankoin joukoin kuuntelemaan läheisistä suuremmista taajamista ja varsin kaukaakin.

Kelmit voisivat myös käyttää viikosta yhden päivän yhteiskuntapalveluun. Kelmiöt olisivat joidenkin elintarvikkeiden suhteen omavaraisia, ehkä jotain liikenisi myyntiinkin. Lomat pyörisivät hyvin; yksi auki ja kaksi kiinni viikonloppuvapaiden suhteen. Pyhänä käytäisiin kirkossa ja kyllä kelmiön päiväohjelmaan tulisi kuulua päivittäin yksi kunnon kenttähartaus. Todellakin olisi hieno näky kun vaikkapa 60 kelmiä kävelisisi kakkospyhäpuvussa tai siisteissä kantrikasuaaleissaan kirkkoon.

En tiedä onko aika ajanut jo ohi moisen kasvatuslaitoksen. Ehkäpä on! Mutta uudissanana kelmiön sietäisi kyllä olevan  kokeilemisen arvoinen. Eniwei kunnia Suomen hienolle vankeinhoidolle! Soisi vain kansalaisten osoittavan enemmän kristillistä mielenlaatua ja antavan arvoa vapautuvien vankien pyrkimyksille saada arvostettu kansalaisen asema takaisin kun rikokset on sovitettu ja katumustakin harjoitettu. Tässä meillä suomalaisilla on vielä paljon parantamista.

Keskeneräiseksi tämä kyllä nyt jää ja keskeneräiseksi jää myös mietelmä siitä miksi Paul Newmanin suurenmoisesti tulkitsema Cool Hand Luke joutui vankilaan. 

Tässä Cool Hand Luke (Lannistumaton Luke) esitää biisin Plastic Jesus.

Pula-aikaistamisen aineellinen perusta.

28.08.2023        7

Pula-aikaistamisen aineellinen perusta.

Pikästä aikaa olen itse sellaisessa tilanteessa että joudun miettimään yksityisauton käytön järkevyyttä ja kuluttamisen mielekkyyttä. Työmatka on pidentynyt ja se tuo mieleen monia asioita. Töissä on kuitenkin käytävä ja yksityisauto säästää aikaa kun muutakin tekemistä on. Mutta kovasti pitää päätänsä vaivata kysymyksellä jotka liittyvät siihen onko kyseisen välineen omistamiseen oikeutusta. Nyt onkin aika päivittää vanha juttu joka on ollut bittilukkojen takana yli vuosikymmenen ajan,

Pula-aikaistamisen aineellinen perusta.

Vapaaehtoisella pula-ajalla tarkoitetaan tässä luonnollisestikin ideologiaa ja elämäntapaa jossa luovutaan tietystä elintasosta ja tietyistä hyödykkeistä. Kyse ei ole ns. down-shifting-ilmiöstä. Vapaaehtoiseen pula-aikaan sitoutuva ihminen ei ole kaupunki-oloissa hengaileva bobo; luomu-spagettia lutkuttava ja ns. ekologista viiniä lipittävä hyvä-osainen taivaanvuohi, vaan vakavia ajatteleva ja kovaa uurastyötä tekevä ja pienistä iloista nauttiva kansalainen.

Vapaaehtoisen pula-ajan omaksuva ihminen tarvitsee maaseutumaisen elinympäristön ja tässä tuleekin esiin ensimmäinen ongelma ellei peräti paradoksi. Toisaalta paradoksi voi olla vapauttava kokemus ja avata todella monta uutta mahdollisuutta ja näköalaa. Asia ei ole niin suuri ongelma kuin ensi kädessä voisimme olettaa sillä nykyään on monella alalla ns. etätyömahdollisuus kehittyneen tietoyhteiskunnan ansiosta. Vapaaehtoisen pula-ajan omaksunut kansalainen voi siis tuottaa yhteiskunnalle silkkaa lisäarvoa. Loppujen lopuksi vapaaehtoinen pula-aikaistaja tekee kaksinkertaisen ympäristöteon, ellei peräti kolminkertaisenkin. Tässä tapauksessa paradoksi on laatuaan onnellinen johtuma. Yksin asuva pula-aikastaja tarvitsee pääomaa nykymittapuiden mukaan noin 200 000 euroa ja nelihenkinen perhe pääsee kiinni toimeen 300 000 euron summalla. Tietysti vähemmälläkin pärjää.

Mutta kyse on lähinnä pääomasta. Tietysti kaupungissa asuva aikeesta toimeen ryhtyvä henkilö / perhe voi luopua kaupunkiasunnostaan ja hankkia tarvittavan residenssin maaseutumaisista oloista. Pula-aikaistaja tarvitsee maaseudulla asunnon ulkorakennuksineen, hyötykasvi-puutarhan ja puolisen eekkeriä muuta viljelymaata. Hehtaarin pläntti kaikkinensa tarvitaan tähän hankkeeseen. Energia-omavaraisuuteen pyrkiminen nostaa pääomakustannuksia huomattavasti ja jos samalla pystyy hankkimaan jonkin verran metsää niin aina parempi. Pula-aikaistajan liikkumisväline sadanviidenkymmenen kilometrin säteellä residenssistään on sähköauto. Pula-aikaistamisen ideologiaan kuluu öljyriippuvaisuuden vähentäminen niin pitkälle kuin mahdollista. Pula-aikaistajalle tulisi myöntää vero-helpotuksia mikäli hän tekee pula-aikaistamisen sopimuksen vaikkapa kymmeneksi vuodeksi.

Pula-aikastaja luopuu vapaaehtoisesti joistain asioista ja niitä ovat esimerkiksi:

-ylettömän korkea huonelämpötila talvisin jos käytetään lämmikseen sähköä tai öljyä

-muotikäsitteeseen liittyvä pukeutuminen

-siirtomaatavarat jokapäiväisessä käytössä

-vesiklosetti ja wc-paperi

Pula-aikaistaja on omatarve-hyötypuutarhuri joka tuottaa kotinsa yhteydessä olevalla pienoismaatilalla suurimman osan elintarvikkeistaan. Pula-aikaistajan ruokavalioon kuuluu paljon juureksia ja  yhden eekkerin alueella voi viljellä todella mittavan määrä mm. perunaa ja naurista. Lannoite saadaan omasta kansantuotteesta, kusutteesta ja biojätteestä huolellisen kompostoinnin jälkeen. Muutaman pula-aikaistaja yhteenliittymä voi pitää vaikka kahta ponia ja tuottaa sitä kautta kompostoitua lannoitetta. Menestyvä pula-aikaistaja (Jälleen paradoksaalinen käsite) saa omasta hyötypuutarhastaan helposti 150 litraa herukoita, 100 litraa vadelmia ja mansikoita kumpaistakin talvikäyttöön pakasteina ja paljon omenoita.

Oma lukunsa onkin sitten ns. pula-aikaistajien osuuskunta / yhteistoiminta. Jos vaikkapa viisi pula-aikaistajaa asuu ryppäässä niin he voivat varata yhteiseksi tuotanto-alueeksi helposti hehtaarin kokoisen alueen. Siinä voi kasvattaa pienen lammaskatraan ja tilaa on myöskin muutamalle sialle, jotka saavat olla ulkona Agricolasta routaan eli reiluun Mikkelinpäivään saakka. Sitten possut ovat teurastuskunnossa ja eikun vain kylän osa-aikalahtari paikalle. Sitten yhdessä kaltttaamaan, makkaroita valmistamaan, palvaamaan ja lihaa suolamaan, ja saavat myös korpitkin osansa. Lauantain ja viikonlopun voisi viettää huonomminkin. Kissat kehräävät tyyten, aitassa on säkkikaupalla itse tuotettuja auringonkukan siemeniä lintujen talviruokintaa varten ja kaikkea ja paljon muuta.. Ja ennen kaikkea ihmiset ovat onnellisia.  Suurin paradoksi, ja onnellinen paradoksi tässä juuri onkin siinä että vapaaehtoinen pula-aika tuottaa todella onnellisia ihmisiä ja eläimiäkin. Voisi siinä kyllä käydä huonomminkin ja se ei mikään paradoksi sitten olekaan.

Mutta asia ei ole niin yksinkertainen, on kehittävien kysymysten aika:

I Pitäisikö valtiovallan tukea pula-aikaistajia mm. verohelpotuksin?

II Pitäisikö yhteiskunnan suhteen tuottamattomille down-shiftaajille langettaa ankara ylellisyysvero?

III Pitäisikö siirtyä porrastettuun ostokortti-järestelmään.  Tämä tarkoittaisi sitä, että esim kahvia runsaasti nauttiva henkilö maksaa tuosta ekologisesti hyvin arveluttavasta tuotteesta sitä enemmän veroa mitä enemmän hän sitää juo. Kilo kahvia vuodessa on ihan riittävä määrä jokaiselle, mutta sitten alkaisikin kova ja progressivinen verotus.

Ja lopuksi hyvin yleisluontoinen kysymys kaikille: Mitä hyvää ja kehittävää jokainen voi antaa tälle vapaa-ehtoisen pula-aikaistamisen ideologialle idean tai ajatuksen muodossa?

Ajatuksia ja kysymyksiä voi aina heittää mutta kovin keskeneräisiä nämä kysymykset ovat kaikki tyynni. Tämä veisu sopii tähän oikein hyvin. Tapani Pertun esittämä Nooan arkki.

Valkoliljojen maa — Suomi

 

27.08.2023        6

Valkoliljojen maa — Suomi

Omistan erään kirjan ja sanon siitä leikillisesti että se on melkein ollut mukana kuumatkalla. Nimittäin suuri haaveeni käydä Australiassa toteutui. Suurempi haave pienenä poikana oli päästä kuuhun mutta eikö tällä logiikalla Australiassa käynti ole käytännössä puolikuumatka; jos menisit pitemmälle joutuisit tai pääsisit kuuhun.

Kirja on ehkä mitä mielenkiintoisin ja hämmentävin mitä ole lukenut. Australiassa käänsin siitä pitkiä kappaleita jopa muutamia lukuja ruotsalaiselle ystävälleni. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran keväällä 1986 jo kauan sitten kun edesmennyt ystäväni Aarno Peltokoski kertoi siitä minulle. Hän vakuutteli että minun tulisi lukea se. Niinpä ostin kirjan ja luin sen ja tulin hyvin vakuuttuneeksi tai sanotaanko paremminkin hyvin liikuttuneenaksi. Harva kirja tempaa se tempaisee mukaansa niin niin täysivaltaisesti.

Sen pariin on ollut ilo palata aina tai sanotaanko sen sisältöön. Se on sellaisia kirjoja jonka sisällön muistaa jo ensimmäisen lukukerran jälkeen. Tämän vuoden alkukuukausina ja keväällä se tuli taas tarkempaan syyniin Suomen taajoessa Turkin kanssa NATO-kysymyksen kanssa. Nyt olisi sitten tarkoitus kirjoittaa siitä muutama pieni kirjoitus tai kuka tietää useampikin.

Lähtöasetelma on huikea. Kirjan on kirjoittanut venäläinen pappi tai mies joka toimi venäläisenä pappina venäläisten kirkossa ortodoksisessa kirkossa noin reilut 100 vuotta sitten.

Kirjan sisällysluettelosta löydämme seuraavat otsikot tietysti alkusanat kuuluvat asiaan mutta varsinaiset alan luvut ovat seuraavat: Historiasta saatavat opetukset; Kansa ja sankarit; Suomen historia; Snellman; Kirkko ja kansa; Opetusvirkailijat; Kasarmit kansan kouluna; Jalkapallo; Lapset ja vanhemmat; Karokep (Ihmisyyden draama); Valistuneet ja kansa; Kuinka Järvisesta; Okusesta ja Tuomas Gulbesta tuli kuninkaita?; Kyläläiset, työläiset ja käsityöläiset; Kansanterveyttä jakava lääkäri; Pappi Makdonald, Loputon taistelu (Pappi Makdonaldin kertomus); Kertomuksen selitys.

Väitteeni on ja ehkä pystyn jopa perustelemaan sen  että tuo Suomen suuriruhtinaskunnassa useita kertoja matkustellut tarkalla  journalistisella vaistolla ja vilpittömällä tarkkailijan luonteella varustettu kirjailija-pappi ikään kuin kirjoittaa oman maansa ja oman maansa yhteiskuntansa kritiikin kuvatessaan Suomen oloja. Rivien välistä voi todellakin lukea paljon. Lyhyesti sanottuna Petrovin viesti on tässä: ”Meidän venäläisten tulisi ottaa oppia suomalaisista heidän tavoistaan elää ja tavastaan rakentaa hyvä yhteiskunta.” Petrov joutui vaikeuksiin ahdasmielisessä tsaarin valtakunnassa eikä voinut enää toimia pappina mutta hänelle sanomalleen oli tilausta. Hän loi merkittävän lehtimiehen kirjailijan ja luennoitsijan uran kotimaansa ulkopuolella.

Todellakin; Petrovin toiminta herätti sikäli yleistä huomiota että häntä alettiin sekä valtion että kirkon taholta tarkkailemaan. Vuonna 1907 hän luopuikin papin tehtävistä ja paneutui kirjalliseen työhön jossa hän aikaisemmin oli jo saavuttanut suurtakin menestystä. Voimme helposti uskoa että Petrov on unohdettu mies Venäjällä vaikka hän oli ennen vallankumousta,  ja siitähän on jo reilut 100 vuotta venäjän tunnetuimpia kirjailijoita. Petrov oli vapaamielinen ja puolusti yksilön vapautta ja juuri näiden ajatusten takia hänellä oli vaikeuksia jo tsaarin poliisin kanssa.  Samasta syystä hän ei tullut myöskään toimeen bolsevikkien kanssa’’

Kirja on siis kirjoitettu alunperin venäjäksi mutta venäjäksi sitä ei ole koskaan julkaistu. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa kirjan nimi on ”Valkolumpeiden maa.” Maailmalla se tunnetaan kuitenkin nimellä Valkolinjojen maa. Tässä tarinassa kaikissa hämmentäviä tää on se että Valkolijojen maa on uudella turkin kielellä eniten levinnyt teos. Siitä oli 1980 luvun alkuun mennessä otettu 14 painosta se oli hyvin suosittu turkkilaisten upseerien keskuudessa 1900-luvulla. On jopa hyvin todennäköistä Turkin nykyinen johtaja Recep Tayyip Erdoğan on lukenut Valkoliljojen maan.

Hämmästyttävintä on se että kirja on hyvin tunnettu muuallakin kuin Turkissa Bulgariassa siitä on ilmestynyt lukuisia käännöksiä ja se on tunnettu myöskin arabian kielisessä maailmassa se on paljon luettu kirja monessa Afrikan ja Aasian maassa

Suomalaiset saivat oikeastaan tietää tästä kirjasta vasta 1960-luvulla mutta  jotenkin se on jäänyt tuntemattomaksi, mikä on suuri ja surullinen asia jos halutaan näin dramaattisesti sanoa.

Väitän että jos kysyttäisiin esimerkiksi suomalaisilta kansanedustajilta tänä päivänä mikä on tunnetuin suomalainen kirja Turkissa, niin ehkä muutama osaisi sanoa mikä se on. Voi olla että tuskin kukaan ei osaisikertoa siitä paljonkaan kysymykseen nyt kun Erkki Tuomiojakaan ei enää ole kansanedustajana. Tämä on suuri ja surullinen asia.

Kysymys ei ole siitä että venäläisten tulisi lukea tämä kirja. Tietenkin siitä olisi heille suuri hyöty. Kirja tulisi tehdä tunnetuksi Suomessa. Vaikka Petrovilla onkin varsin erikoisia käsityksiä esimerkiksi Snellmanninsta ja mitään pappi McDonald'sia ei koskaan ole ollutkaan, niin silti kirja voisi olla aivan totta. Suomi-projektin kautta paljon mitä siinä on sanottu on käynyt toteen. Ja aivan erityisesti Suomen kirkolla olisi paljon opittavaa Petrovin kirjoituksista. 

Kun selailen omia vanhoja kirjojani vaikkapa 1980-luvulta löydän paljon marginaali-merkintöjä, ja tietenkin alleviivauksia monesti löydän myöskin sinipunakynällä tehtyjä piirroksia ja ornamentteja. Tästä kirjasta en niitä paljoa löydä löydä. Löydän kuitenkin otsikkokuvassakin olevan Ex Libris-piirroksen. Olen tehnyt tällaisen piirroksen jo 40 vuoden ajan melkein kaikkiin hankkimiini kirjoihin. Piirros on vuosikymmenten aikana muuttunut, mutta aina siellä on ollut muutama pysyvä elementti. Taustassa on kaartuva pallopinta jossa on tunnistettavissa Suomen kartta ja siinä pohjoisessa suurelta näyttävä järvi. Kartassa on muutama rasti osoittamassa oman elämäni asuinpaikkoja ja isäni syntymäpaikkaa. Piirroksessa on jo alkuvuosina sulkakynä ja jousipyssy ja myöhemmin tuohon on tullut tyylitelty kukkavarrellinen kynsilaukka. 

Eräänlaisena vaakunalauseena on aina esiintynyt latinankielinen fraasi ”Labor improbus Omnia vincit". Lyhyesti sanottuna ”Suunnaton työ voittaa kaiken” tai "Kovilla ponnisteluilla saavutetaan vaikeatkin päämäärät.” Miten asia vain halutaan ilmaista. 

Vuonna 1986 tehty Ex libris-piirros muistuttaa myöskin yhdestä asiasta jossa olin tuolloin voimakkaasti mukan. Kyse on Urantia-liikkeestä. Kyse oli seitsemännen päivän adventistien pohjalta nousseesta kultista. Kultilla tässä tarkoitetaan vaikeasti määriteltävä uskonnollista suuntausta tai liikettä. Kyse oli 1930-luvulla syntyneestä hankkeesta päivittää kristinusko. Tuossa Ex-libris piirroksessa on sanat ja numerot SAT-606. Kyse ei suinkaan ole auton rekisterinumerosta tuo SAT- 606 tarkoitti asuinplaneettamme universaalista rekisterinumeroa. Näin uskoimme, minä ja muut liikkeen jäsenet ja kannattajat. Olimme varmoja että elimme Urantia-nimisellä planeetalla. Sen  rekisterinumero Satanian systeemissä oli 606. Kyse oli planeetasta jolla paikallisuniversumin Luoja-poika oli inkarnoitunut Jeesus Nasaretilaisen hahmossa. Paikallis universumin nimi oli Nebadon jossa kirjan väitteiden mukaan olisi noin 3,5 miljoonaa asutettua planeettaa. Kaikkea sitä nuorempana ihmislapsi uskokaan. Sittemmin on hyvä ollut palata vähän yksinkertaisempaan ja helpompaan työhypoteesiin jonka nimi on luterilaisuus. Urantia-juttuja on hauska muistella ja se on ihan hyvää hengellistä scifiä. Toki George Lucasin Tähtien sota jättää sen jälkeensä kirkkaasti. 

Sen kerron vielä ilolla että kirjoituksen alussa mainittu Aarno Peltokoski oli mukana noissa Urantia-touhuissa. 30.08.1987 matkasin hänen kanssaan Helsingin Olympia-stadinille kuulmeaan mitä amerikkalaisella saarnamiehellä Billy Grahamilla oli asiaa meille suomalaisille. Oi niitä aikoja. Paljon on kirjoja nähty ja muutama niistä luettukin. Voi olla että ilman Aarnon palavahenkistä todistuspuheenvuoroaan en olisi koskaan kirjaa valkoliljojen maa lukenutkaan saati edes tullut nimeltä tuntemaan.

Tässä pieni ja lyhyt johdanto aiheeseen Grigori Petrovin kirja Valkolinjojen maa. Myöhemmin on aika pohtia mitä se haluaa, tai mitä se voisi meille opettaa. Tämä jää nyt keskeneräiseksi ja varmasti tulevatkin kirjoitukset ovat vain vaatimaton yritys kertoa asiasta. Ehkä lähiaikoina lisää tämän tiimoilta. 

Mikäpä sopisi tähän iltaan kallistuvaan pyhäpäivään paremmin kuin Aleksis Kiven runo Suomenmaa sävelasuun tehtynä.

Matkalla Neuvostoliitossa elokuussa 1991.

26.08.2023        5

Matkalla Neuvostoliitossa elokuussa 1991.

Matka oli luonnollisesti suunniteltu jo hyvissä ajoin ja kyse ei ollut mistään ryhmämatkasta. Olimme saaneet kutsuviisumin ja ajankohta oli mitä sopivin. Itse elin aika tavalla vapautuneissa tunnelmissa. Olin mielestäni onnistunut saanut viimeinkin eräässä minulle hankalassa tentissä. Matkan jälkeen sain tietää että se oli hyväksyttyvja tie oli auki kohti menestyksekästä syksyä jumaluusopillisessa tiedekunnassa Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa Kaulakoskella. 

Syksy toisi tullessaan 20 opintoviikkoa, ja sen jälkeen voisi osoittaa VOTKILLE että nyt on näyttöä; saisikos takaisin opintotuen. Tarinalla oli oleva siis vielä onnellinen päätös. Edessä oli unelmien matka Neuvostoliittoon, silloiseen Leningradiin ja Moskovaan. Matka oli järjetyksesä kolmas kyseiseen maahan omalta osaltani. Tosin aikaisemmin olin ollut vain vaatimattomasti muutaman päivän matkalla Leningradissa ja perinteisillä bussikyydeillä ryhmässä. 

Mutta sitten alkoikin tapahtua erinäisiä asioita. Maa, tuo suuri maa, alkoi liikehtiä levottomasti ja hämmennys oli suuri kun kuulimme että siellä on menossa vallankaappausyritys. Oma matka oli siis vaakalaudalla. Kai silloinkin kehotettiin olemaan matkustamatta maahan jossa on kriisitilanne, mene tiedä ja muista näin pitkän ajan jälkeen. Ajattelimme, että eihän niin ystävällisten ihmisten kansoittamassa maassa voi tapahtua mitään epämiellyttävää. Ja pääsisimmehän keskelle historiallisia tapahtumia. Joka tapauksessa olimme onnellisesti Pietarin junassa illalla 20 elokuuta vuonna 1991. Silloin tilanne oli jo rauhoittumaan päin ainakin Leningradissa. Viivähdimme kyseisesä kaupungissa kolme päivää, ja ei olisi kyllä voinut uskoa että jotain niinkin vavahduttavaa oli tapahtunut. Mutta Pietarihan elää aina omaa elämäänsä, oli aika ja hallitsijat sitten keitä tahansa. 

Moskova olikin sitten oma lukunsa. Sillä paikalla jossa oli kuollut ihmisiä oli valtava kukkakeko. Kuolleiden sotilaiden muistoa vaalitiin ja kävimme mekin talettamassa muutaman sata rupiaa sotilaiden muistorahastoon. Patsaita oli kaadettu ja Felix Dzeržinskin etunensä. Patsas oli poissa ja sen jalustassa luki hyvin osoittavasti "DURAK." Muuten ei Mokovassakaan havainnut tuolloin mitään niin ihmeellistä. Olimme kaupungissa 24.s päivä elokuuta, ja kapinayritys oli tukahtunut jo muutamaa päivää aiemmin. Samaan aikaan kauko-idässä pidettiin tulostasoltaan mahtavat yleisurheilun MM-kisat. Muistan elävästi Kimmo Kinnusen voittoheiton. Vähällä oli ettei Seppo Räty saanut toista maailmanmetaruuttansa. Ne olivat aikoja jolloin MM-kisat pidettiinn joka neljäs vuosi. Neuvostoliitto sai noissa kisoissa vielä 9 kultamitalia joista  naisurheilijoiden osuus oli peräti 6. 

Jotain suurta oli tapahtunut vaikka sen hahmottamiseen menikin vielä aikaa. Neuvostoliiton hajoamieen ei liittynyt loppujen lopuksi niin suurta dramatiikkaa kuin oli vuosikymmenien ajan odotettu. Prosessi olisi voinut olla verisempi. Loppujen lopuksi selvittiin ihan "muutamalla" tilastotapauksella kuolleita. Historiaan tapahtumat olivat kyllä jättävä syvän vaon. Neuvostoliiton hajoamiseen ei liittynyt Jeesuksen uutta tulemista. Antikrituksen aika saattoi alkaa ihan hyvin, sitä emme vielä tiedä. Historian opetus kuitenkin oli siinä, että äärimmäisyydestä on helppo siirtyä toiseen äärimmäisyyteen. Mikä onkaan Venäjän nykyinen tila? Maan kyvykkäimmät ja velvollisuudentuntoisimmat kansanlaiset olivat tietenkin KGB:n palveluksessa ja ei ole mikään ihme, että Venäjän nykyinen johtaja Vladimir Putin oli tuon organisaation palveluksessa. 

Näinä päivinä puhutaan paljon noista päivistä jotka muuttivat maailmanhistorian kulkua. Saatan vastata ylpeänä kysmykseen "Missä olit kun Neuvostoliitto järkkyi?" Voin vastata että olin Neuvostoliitossa. Noiden kymmenen vuorokauden kunnia ei koskaan himmene. Jotkut kerskuvat etteivät koskaan käyneet Neuvostoliitossa. Noiden vuorokausien kerroin on täydet 100. Tuo kymmenen päivän reisu vastaa siis tuhatta Neuvostoliitto-vuorokautta. Reissu oli rankka ja suloinen muistoiltaan. Maha oli sekaisin Moskovassa ja mm. Uzbekistanilaisen ravintolan annit jäivät ikävä kyllä nauttimatta. Itsekin olin siirtymässä uuteen aikaan. Opiskelumotivaatiota löytyi ja ei kestänytkään kuin vajaa kolme vuotta niin tutkinto oli valmis. Ja maailma siirtyi kerrassaan aivan uuteen aikaan. 

Nyt kun noista päivistä on kulunut 32 vuotta niin Felix Dzeržinskin patsas on jälleen paikallaan. Mies näyttää näin vuosien jälkeen kieltämättä varsin aatteeliselta.

Vaikka tämä kuvaus voi vaikuttaa laajaltakin ja jopa syväluotaavalta niin pintaahan tässä vain vähän raapimoitiin. Keskeneräistä kuten otsikkokin sanoo.

Mutta kapinan kukistuttua lisää venäläiset kiekkoilijoita pääsi vihdoin NHL-liigaan oikein miehissä. Muiden muassa eräs Muurmanskilainen kalastajan poika.