09.12.2023 110
Lähiruoka ja tilliliha kunniaan
Retro 17.09.2010
Tämän julkaisee kovin mielellään sillä ei ajan hammas kovasti ole tätä syönyt.
Niin paljon kuin idioottisen standardisoimisvimman riivaamia ranskalaisia saa parjata, ja pitää ehkä vastaisuudessakin parjata, täytyy heille antaa tunnustusta heidän ruokapolitiikassaan. Siellä ei tulisi kuuloonkaan syöttää koululaisille Puolasta tuotettua potaattia. Toisaalta Ranskan lintukotokin on vaarassa sillä maahan tuodaan mm. ukrainalaista vehnää ja marokkolaisia mansikoita.
Lähiruoka on aika ajoin kovasti esillä ainakin käsitteenä, mutta tuntuu siltä että se jää teorian tasolle. Asia tuskin kuitenkaan etenee nykymenolla. Ruuan hintahan tässä on se oleellinen asia. Väliportaat ottavat omansa vastaisuudessakin, ja jos ruokaa mielii saada halvemmalla täytyy se hankkia suoraan tuottajalta ja maalaisserkuilta. Lähiruuasta esim. kouluissa on turha puhua ellei asialle tehdä jotain. Mutta miten korjata asia.
Asiaa voitaisiin tietysti lähestyä pakko / porkkanakeinoin. Voitaisiin tietysti tehdä laki joka velvoittaisi hankkimaan ns. lähiruuan raaka-aineet mahdollisimman läheltä valmistuspaikkaa. Tästä voitaisiin tietysti käyttää nimeä “lähiruokavelvoite.” Se tarkoittaisi sitä että vaikkapa tällainen keskuskeittiö velvoitettaisiin hankkimaan tietty prosenttiosuus ruuan raaka-aineesta tietyltä alueelta. Tiedä sitten miten tämä sotii vapaata kilpailua vastaan. Mutta toisaalta on vaikea uskoa, että kauniista puheista huolimatta vielä kauniimpaan lähiruoka-ideologiaan vähällä päästään.
Ongelmaa mutkistaa vielä ennestään muuttuneet ruokailutottumukset. Vanhan ajan hätäruuasta eli makaronista on tullut meikäkansan suosikkiruokaa. Mutta niin kai se sitten on! Ennen Pommerin sotaa meillä oli nauris, sitten papinketaleet opettivat meidät fennot syömään perunaa, ja nyt on musertava maailmaneetos tuonut lautasillemme makaronin ja pastan ylipäänsä. Ja joka askeleella on menty huonompaan suuntaan…
Makaronihan ei ole mitään muuta kuin tuota valkoisen miehen sivilisaatio-muonaa eli vehnää. Tuo saatanan kirottua vehnä pistää ihmisen levottomaksi, ja menee lopulta geeneihin asti. Vielä ei kuitenkaan ole liian myöhäistä. Sinänsä hyvä ja kotimaassa tuotettava peruna, nauris ja ruisleipä on vielä mahdollista nostaa ruokavaliomme keskiöön. Sitä kautta monen keskivartalo kapenee ja mieli käy seesteisemmäksi. Vähä vähältä on katseemmekin taas viileän tyyni kuten taivaanrantaa tähyävällä vanhalla ja viisaalla intiaanilla.
Moneen kuntaan on rakennettu keskuskeittiö mutta mitä siellä oikein valmistetaan! Keskuskeittiötä voi verrata vaikkapa kaukolämpölaitokseen… Keskuskeittiö ei kuitenkaan ole yhtikäs mitään ilman isoa “seitsemän leivän puu-uunia” jossa paistetaan tuoretta ruisleipää joka arkiaamu. Ja kaiken tämän voimme sanoa ilman pienintäkään pelkoa pakkokollektiivisoinnista. Niin tietyllä tavalla juuri sana keskuskeittiö tuo mieleen reaali-sosialismin arjen… Mutta jonain päivänä koittaa se aika jolloin uudensisältöinen kansalaistaito on taas koulujen opinto-ohjelmassa, ja myös uudentyyppiset terveystarkastajat käyvät valistamassa kansaa aivan pienimmistä koululaisista lähtien potaatin, nauriin ja ruisleivän siunauksellisuudesta.
Arvoon pitäisi myös nostaa monta vanhan ajan ruokaa kuten läskisoossi ja tilli-liha. Tilliliha oli muuten varsinaista lähiruokaa joka tehtiin sellaisesta naudanlihasta joka ei enää juuri edes kelvannut huonompaankaan lihakeittoon, yleensä se tehtiin lehmän ylärinta,- ja kaulapaloista. Voimakas tilli peitti sitten sen mauttoman maun joka muuten ruuassa olisi ollut. Toinen versio ruuasta oli se jossa mausteena käytettiin piparjuurta. Itse söisin tätä nostalgiaruokaa vaikka tänään jos joku vanha ja ammattitaitoinen keittäjä sitä valmistaisi.
