13.01.2024 145
Pieni keskeneräisyyden ylistys
Syksyllä 1935 sai Frank Llyod Wright, yksi kaikkien aikojen maineikkaimmista arkkitehdeistä, puhelinsoiton työpajalleen Wisconsiniin. Edgar J. Kaufmann oli matkalla hänen luokseen nähdäkseen miten hänen tilaustyönsä suunnittelu etenee. Hänhän oli tilannut maailman parhaalta arkkitehdiltä ainutlaatuiseen miljööseen rakennettavan talon suunnitelman. Kysehän oli ns. Fallingwater House-talosta Pennsylvanian Bear Run’ssa. Wright oli pähkäillyt projektin parissa jo pitemmän aikaa ja tietysti saanut etumaksun työstään.
Tuona päivänä 22 syyskuuta 1935 hänellä ei kuitenkaan ollut ensimmäistäkään piirrosta tulevasta mestariteoksestaan. Hän toivotti Kaufmannin mitä lämpimim-min tervetulleeksi, aikaa oli noin kymmenen tuntia... Toimeen ryhdyttiin ja tulosta alkoi syntyä. Nopeita luonnoksia syntyi pinokaupalla ja varsin nopeasti talo sai hahmonsa. Apuna oli joukko Wrihgtin oppilaita jotka tekivät puhtaaksipiirrostyön mestarin luonnoksista. Hektiset tunnit ja urakka oli valmis Kaufmannin ajaessa pihaan. Loppu on arkkitehtuurin historiaa.
Mitenhän siinä noin kävikään!
Em. esimerkkikertomus on monesti luonut uskoa omiin, tietysti paljon vähäpätöi-simpiin, hankkeisiin jotka ovat jääneet viime tipalle. Moni saarna on syntynyt viimeisenä yönä ennen sunnuntain jumalanpalvelusta. Mutta miksipä kaiken pitäisi ollakaan niin selvää ja varmaa? Keskeneräisyys on ihmisen perimmäisin olemus ja se on sallittua. Maailmakin on muuttuva ja keskeneräinen. Keväällä tästä todistaa luomisvoimaansa puhkeava luonto. Kotipuutarhuri ei koskaan voi olla tyytyväinen luomuksiinsa, jokin osa isoa palapeliä vaati aina korjausta, muutosta tai jopa hävittämistä. Hän ei voi luomiskertomuksen Raamatun Jumalan tavoin katsella tekeleitään vain todeten ”Ja se oli sangen hyvää.” Hän voi sain sanoa ”Ja se oli vain keskeneräistä.”
Mitäpä jos miettisimme seuraavaa kahta lauselmaa rinnakkain ja sisäkkäin:
”Taiteilija ei mielellään näytä muille keskeneräistä työtään.”
Ihminen on keskeneräinen mutta hän joutuu näyttämään oman itsensä muille. Usein hänet tuomitaan, tai ainakin häntä arvostellaan. Hän voi kärsiä aikaan sidottua ahdistusta vaikka voikin olla varma ikuisuudessa saatavasta voitonsep-peleestä. Tämän tiedostava ihminen on ”Jo nyt mutta ei vielä-ihminen.”
Keskeneräisyys on ihmiselle ominaista siinä kuin villipedolle vaistonvarainen saalistaminen elinehto. Keskeneräisyys ja kaikenlainen erehtyminen ei ole syntiä. Syntiä sitä vastoin on omaehtoinen kuvitelma siitä että voisi arvostella toista syntistä ihmistä asettumalla tämän motiivien yläpuolelle. Sitä paitsi mitä iloa olisi täydellisestä maailmasta? Sellaisessa maailmassa ainakin ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon ja pääasiallisin kuolemansyy olisi varmaankin itsemurha.
Suuri mestarikin on keskeneräinen tarvitessaan ympärilleen oppilaistaan koostuvan tiimin...
