04.03.2024 195
URANTIA-kirjan luku 72. Vol. 1. Muutamia arviointeja — Maantiede ja geologia.
Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Ensimmäisessä osa-artikkelissa pohdimme tämän kuvitteeellisen eksoplaneetan maantiedettä ja geologiaa.
Mahdoton geologinen prosessi.
Jos maailmankaikkeudessa on jokin kaltaisemme asuttu tai sitten asutettu planeetta niin epäilisin sen fyysisten olosuhteiden muistuttavan tämän oman maailmamme oloja hyvin paljon. URANTIA-kirjalla on tietysti tähänkin oma ratkaisunsa ja sen mukaanhan ihmisen kaltaisia olentoja voi kehittyä ja asua jopa tyhjiössä. Jos kuussa olisi ilmakehä niin painovoima olisi kuitenkin paljon pienempi kuin täällä maassa, ihmiset pomppisivat kuin kengurut ja parinkymmenen kilometrin työmatkakin jalan sujuisi vallan lutvakkaasti vain ketterästi reppu selässä läskipohjakengät jalassa pomppien. Jos ihmisiä asuisi neljä kertaa tätä planeettaa suuremmassa maailmassa niin painovoima voisi olla aika kivulias kestettävä, ja ihmiset olisivat luonnollisesti lähinnä hitaasti liikkuvia hobitteja.
Ongelmallisinta on kuitenkin URANTIA-kirjan kuvauksen alla olevan maailman ns. geologinen prosessi. Mantereita on 11 kappaletta ja kuvauksen kohteena oleva sivilisaatio asuu noin Australian kokoisella mantereella. Jos mantereita todellakin on 11 kappaletta niin mitään suurta Euraasian kokoista blockbusteria siellä tuskin olisi. Jos planeetta olisi maapallon kokoinen niin nuo 11 Australian kokoista tai suurempaa mannerta olisivat siroteltuna planeettaa peittävään mereen varmastikin suhteellisen tasaisin etäisyyksin. Jos kuvaus pitäisi paikkansa niin silloin ko. planeetta saattaisi olla paljon vanhempi kuin tämä meidän omamme ja sen sisus olisi paljon jäähtyneempi kuin meidän, mannerliikuntoja ei olisi. Siinä tapauksessa ihmisen ilmaantuminen sinne olisi tapahtunut paljon, paljon myöhemmin kuin Urantialla. Aikataulu olisi varmaankin jopa 3 miljardia vuotta pitempi kuin meidän omamme. Elämähän istutetaan kirjan kuvauksen mukaan planeetoille ja on jopa mahdollista suotuisissa olosuhteissa tuottaa tietylle planeetalle täysin kehittynyt kasvi-, ja eläinkunta ihmisineen hieman noin alle miljoonassa vuodessa.
Kirja väittää kyseisen kansakunnan elävän mantereella joka on Australian kokoinen, ja sen läntinen läntisen neljänneksen olevan kuivempi ja keinokastelua vaativa. Mantereen keskiosassa on korkeita vuoria joilla vielä sataa rankasti suurimman osan vuodesta. Niinpä tämä tekee planeetan asukkaista täysin omavaraisia energian suhteen koska vesivoima ratkaisee tässä tilanteessa kaikki ongelmat. Jos planeetta on kuitenkin geologisesti vanha niin siellä ei ole juuri kilometriä korkeampi nyppylöitä ja se ei sitten takaisi edullisia pinnanmuotoja. Omassa ja ainoassa tunnetussa maailmassamme Australia tarjoaakin oivan esimerkin. Australia on osa ns. vanhaa Gondwana-mannerta ja siellä ei ole paljon vuoria. Toisaalta Australian Alpit muodostavat poikkeuksen, ja ne ovat todella lumisia vuoria ja mantereen korkein vuorikin on yli kolmekilometrinen.
Kuvauksen alainen manner sijaitsisi aika lähellä ko. planeetan päiväntasaajaa sillä jos latitudi on jotain luokkaa 40-45 niin silloin sade tulee lumena ja tarkoittaa suoraan sitä, että maan keskiosassa on jäätikköjä ja siinä tapauksessa mantereen tulisi olla paljon suurempi jotta siellä voisi olla tarvittava määrä jokia tuottamaan sähköä sivilisaatiolle, jonka vahvuus on noin 140 miljoonaa. Tarvittaisiin käytännössä 30-40 Rein-joen pituista virtaa ja pudotustakin pitäisi olla reilusti. Katsokaa Australian karttaa ja miettikää onko sellainen mahdollista! Noihin vuoriin tarvittaisiin aika helposti ainakin kolmasosa Australian kokoisen mantereen pinta-alasta.
Nurmijärvi-ilmiö
Mannerkansakunnan muodostaa sata liittovaltiota ja koko valtakunnassa ei kaupungin koko saa ylittää miljoonan asukkaan rajaa. Australian maapinta-ala on 7 685 850 neliökilometriä, ja jos tuosta alasta kolmasosa on vuorta ja jäätikköä niin asumiseen ja viljelyyn jää vielä noin viisi miljoonaa neliökilometriä. Ihmisistä suurin osa asuu isoille tonteille rakennetuissa omakotitaloissa. Pienimmän sallitun tontin koko on amerikkalainen eekkeri eli vajaa puoli hehtaaria. Miljoonan ihmisen asuttamiseen tarvittaisiin varmaankin noin 1200-1500 neliökilometriä joka vastaa meidän oloissamme noin Kauhavan kokoista plänttiä. Australian kokoiselle mantereelle mahtuu oikein hyvin sata Kauhavaa mennen tullen.
Omakotitalossa asuva viisihenkinen perhe tarvitsee kuitenkin paljon syötävää ja ruuan tuotantoon tarvitaan yhtä kaupunkia kohden moninkertainen määrä viljelypinta-alaa. Tässä kohden yhtälö alkaakin horjua. Toisaalta jos puolen hehtaarin tontilla on kolmen aarin perunamaa josta saa kaksi satoa vuodessa ja kunnot kasvimaat ja kasvihuone, omppupuita ja marjapensaita niin kaikki on toki mahdollista. Ehkäpä pihalla kasvaa jopa kymmenen aarin verran meidän rypsiä satoisampia öljykasvejakin joista saadaan biodieseliä omassa puristamossa. Tämä kuulostaakin nyt varsin tutulta. Kyseessä onkin lämpimimmille maille siirretty Nurmijärvi. Etäisyydet kaupungin taajaman laidalta toiselle ovat melkoiset ja varmastikin tuommoiset 50-60 kilometriä sillä tontteja tuskin on vieri vieressä. Mutta jos vesivoimaa on kerran vaikka muille jakaa niin silloin ihmiset liikkuvat paikasta toiseen sähköautoilla. Tämäkin kuulostaa varsin tutulta!
Johtopäätöksiä maantieteellisten ja geologisten väitteiden pohjalta
Kokonaisuudessaan luvun 72 ingressikappale ja ensimmäinen alaluku eivät asiaan paneutumattoman lukijan kannalta laita hälytyskelloja vielä soimaan. Nurmijärvi-yhtälö toimii pinta-alan suhteen, ja jos ihmiset ovat hyveellisiä niin he pystyvät tuottamaan omilla puutarhapalstoillaan jopa 60-70 prosenttia tarvitsemastaan ruuasta. Hyvin ongelmallista luvun 72 ensimmäisen alaluvun kannalta on kuitenkin kuvatun maailman geologinen prosessi ja planeetan maantiede. Maantieteilijä ja geologi osaisi varmasti sanoa vielä paljon enemmän kunhan ensi säikähdykseltään selviäisi. Kokonaisuutena voimme sanoa, että vaikka ensi etappimme kuvaus luokin hyvät edellytykset paratiisimaisemmille leveyspiireille siirretylle Nurmijärvi-ilmiölle niin ingressikappale ja ensimmäinen alaluku eivät niin kauheasti vakuuta.
