05.09.2023 15
Suomalaisten virsi 499 — Mistä on kyse?
Tänään on tasavaltalaiskalenterissa Tagetten päivä eli kyseessä on ryhmäsamettikukka. Asia ansaitsee käsittelyn joskus myöhempinä aikoina. Tänään ryhdymme nyt pitkään ja haasteelliseen rojektiin eli porinoimaan virsistä. Aloitamme tutuksi käyneestä lastenvirrestä 499 - Jumalan kämmenellä. Siinä on jotain mistä todellakin voidaan käyttää ilmaisua ”Notkea moderni uskonnollisuus.”
Mutta varmaan pitää kerrata se mitä tarkoitetaan “notkean modernilla uskonnollisuudella.” Aivan aluksi on muistutettava siitä, että termien kanssa pitää olla varovainen, ja niitä kohtaan pitää olla myös hyvin kriittinen. Yhtä kaikki, voisi sanoa, että notkean moderni uskonnollisuus on konsanaan järkevämpi kuin jo raivostuttavalla tavalla kulunut post-moderni.
Monen uudemman termin takana näyttää olevan sellainen, usein harhainen käsitys, että olisi tapahtunut jotain olennaisen uutta. Ihminen joka elää notkean modernin uskonnollisuuden kirkossa on sama kuin ennenkin ja saman perustapahtuman äärellä. Ehkä havainnoitsijan katsantokanta vain on muuttunut. Mitään varsinaista yhtenäiskulttuuria ei todellakaan koskaan ole ollut. Tietysti on jopa muodikasta nähdä notkean moderni uskonnollisuus keskiajan mystiikan uutena tulemisena. Tässä kuitenkin jotain koskien notkean modernia uskonnollisuutta roomalaisilla kuvattuna:
I Enää ei tarvitse uskoa, riittää että on kiinnostunut
II Jos ennen puhuttiin hengellisyydestä niin nyt puhutaan henkisyydestä
III Jos ennen puhuttiin synnistä niin nyt puhutaan rikkonaisuudesta
IV Jeesuksesta ei tarvitse enää puhua, riittää yleislavea puhe Jumalasta.
V Vaikea ja loukkaava käsite “sovitus” voidaan korvata jopa “läsnäololla.”
Paljon muitakin teesejä voitaisiin varmasti keksiä. Lähdemme nyt testaamaan väitteitämme yhden suositun nykyvirren suhteen. “Jumalan kämmenellä” on nykyään niin suosittu virsi, että rivipappi joutuu laulamaan/kuulemaan sen aikakin 40-50 kertaa vuodessa. Se opetellaan seurakuntien päiväkerhoissa ja monesti perhemessuissa se on juuri se laulu jonka lapset laulavat. Melkein kaikissa lapsikasteissa se on toinen virsi. Melkeinpä sen voisi jo printata toimitusten kirjaankin. Toisaalta asiaa ei pidä katsoa puhtaasti hengellisen työn tekijän näkökulmasta. Virsi 499 on aina useimmille siihen osallistuvalla kuulijalle/esittäjälle/laulajalle hyvin ainutkertainen uskonnollinen aktio. Se on syrjäyttänyt tyystin suosituimmuudessaan virren 492 “Ystävä sä lapsien,” ja tietysti vanhemmat pyhäkouluvirret 490 “Mä silmät luon ylös taivaaseen; ja 498 “Nyt kulkee halki korpimaan.” Samalla on tapahtunut puhtaasti ihmisten ajatus-, ja elämysmaailmassa jotain jota on enää vaikeaa saada takaisin.
Aivan ensinnäkin virrestä 499 puuttuu sävelmän suhteen paljon. Koraali on hyvin pateettinen, täysin väärä paikka viljellä larghettoa. Mutta sanat ovat kuitenkin se mihin tulisi kiinnittää huomiota jos pidämme virttä 499 notkean modernin kauneimpana kukkasena. Ei löydy sanoista Jeesusta. Se on korvautunut juuri Jumalalla. No tähänpä voisi tietysti joku sanoa että eihän Isä Meidän rukouksessakaan puhuta mitään Jeesuksesta. Tuota, tuota… Sieltä kuitenkin löytyy sellaiset sanat kuin: pyhitetty, tahtosi, äläkä saata meitä kiusaukseen, päästä meidät pahasta jne.. Juuri noiden sanojen avulla voimme porautua aika hyvin kristinuskon olemukseen todellakaan sen ydinajatusta hämärtämättä.
Jos verrataan neljäysiysiä virsiin 490 ja 498 havaitsemme kyllä väitteen notkean modernista uskonnollisuudesta pitävän hyvinkin paikkansa. Toisaalta 490 on paljon latteampi kuin 498, mutta on siinä kuitenkin mukana rukoilu-näkökulma. 498 avaa kuitenkin ikkunan pelastushistoriaan ja siihen niin kiusalliseen sovitukseen.
Virttä 499 voidaan verrata talon jossa ei ole kattoa, ei seiniä, eikä juuri mitään muutakaan. Siinä on onnistuttu hyvin maailmaa syleilevällä tavalla vesittämään klassisen kristinuskon vaatimukset. Se manifestoi myös “Kaikki pääsevät / joutuvat taivaaseen- ideologiaa.
Tietysti virsi on hyvin ekumeeninen, jopa niin ekumeeninen, että sen voisi aivan hyvin laulaa koulujen kevätjuhlissa suvivirren sijaan jos tällaiseen on joskus pakko suostua. En usko että tiukkapipoisinkaan imaami sitä suoralta kädeltä hylkäisi… Voimmekin kysyä nyt vastaavasti miten notkean moderneissa sieluissamme suhtaudumme musulmaanien pyhän kirjan eli Koraanin aloittavaan suuraan, siinä on näet todella paljon potkua:
Jumalan, laupiaan Armahtajan, nimeen.
Ylistys Jumalalle, maailmojen Valtiaalle,
armolahjojen Antajalle, laupiaalle Ohjaajalle ja Siunaajalle,
jonka hallussa yksin on Tilinteon päivä.
Sinua ainoata palvelemme, Sinua huudamme avuksi.
Ohjaa meidät oikeata tietä,
niiden tietä, joiden osana on Sinun mielisuosiosi ei niiden tietä,
jotka ovat Sinun vihasi alaisia, eikä niiden, jotka harhaan eksyvät.
