Derkumpi juttu.

11.11.2023 82

Derkumpi juttu.

Monihan siitä puhuu mutta harvalla sitä on. Ai mitä? No tietysti derkku-kamaa kotimuseossa. Onnistuin pelastamaan aikoinaan hävitykseltä eräässä helsinkiläisessä viinakaupassa viisi kappaletta derkkulalaisia käsipyyhkeitä. Ne ovat monipuolisessa käytössä edelleen, aivan astiapyyheliinohjen kierrossa. Materiaali on kestävää ja onnellisia käyttövuosia on vielä monta kymmentä. Kokoelmien helmi on kieltämättä Radeberger Pilsener-nimisen oluen pullo vuodelta 1989. Se oli yksi niistä kuuman olutkesän 1989 Alkon uutuuksista. Yksi tyhjä pullo tuli säästettyä ja sain varjeltua sen monelta keräilijältä, mm. eräältä ”kaivosinsinööriltä.” Hän ei pahemmin oluesta ymmärtänyt mutta matkusti ympäri Eurooppaa erilaisten etikettien perässä. Kaivosinsinööriksi miehen ristin sen takia että hän kovin muistutti entistä Neuvostoliiton urheilijaa Vasili Aleksjeviä. Aleksjevhän oli koulutukseltaan kaivosinsinööri. Kyllähän varmaan paksu ja tukevakin mies kaivosinsinöörinä pärjää, ei siinä mitään. Vasilihan oli tunnettu sosiaalisuudestaan ja hyvin leppoisasta luonteestaan. Etikettien perässä juossut kaivosinsinööri ei onneksi ollut kovin agressiivinen keräilyvietissään...

Derkkulan urheilumaine oli omaa luokkaansa. Keinot sen saavuttamiseksi vain olivat kovin järkyttävät. Derkkulassa oli aivan oman ihmisjoukkonsa josta voidaan käyttää nimeä ”melkein huippu-urheilijat.” Jokaisessa ikäluokassa oli näet puolisen tusinaa lahjakkuuksia joita treenattiin jokaisessa lajissa nuorten sarjaan (Alle 20v) saakka. Sitten rannalle jätettiin yhtä tai kahta poikkeusta lukuun ottamatta kaikki. Elämä oli pilalla siinä vaiheessa monelta. Derkkulan systeemissä satsattiin vain huippuihin, ja heikäläisten ”Kalevan Kisoissa” tulostaso oli vallan surkea. Jos maaottelu Suomen ja Derkkulan välillä olisi käyty kymmenmiehisin joukkuein olisi ylivoimainen voittaja ollut Suomi. Mutta eipä Ranskan muukalaislegioonassa sitten ollutkaan pulaa hyväkuntoisista alokkaista 1990-luvulla rajojen auettua. Oli derkkulassa muitakin laitapuolen kulkijoita kuin entiset melkein maailmanhuiput. Paikallinen kansantisle ja olut oli näet melkein ilmaista, ja rappioalkoholistien lukumäärä oli vallan hirmuinen. Onneksi leipäkin oli halpaa. Radebergeristä en enää uneksi mutta Derkkulan kolmoisvoitto yleisurheilussa oli todella ihana asia. 

Suomen ja Derkkulan suhteet ovatkin sitten oma lukunsa. Kulttuurivaihtoa tapahtui paljon ja vaikutteita saatiin hyvin paljon. Muutkin kuin taistolaiset sinipaidat ihailivat Derkkulan systeemejä. Mitä lie taustalla!? Ehkäpä ajateltiin että saksalaiset osaisivat tehdä sosialistisen mallivaltion. Muuta motiivia taustalla on vaikea nähdä. Suomen korkeakoululaitos sai hyvin paljon vaikutteita Derkkulasta, samoin opetusoppi. Tutkinnonuudistus jossa luovuttiin vanhoista, isommista kokonaisuuksista juontaa juuresta Derkkulasta. Yliopistotutkinnot pirstottiin ”pieniksi” työkaluiksi jotka sijoitettiin tutkinnon ”työkalupakkiin.” Ja kaikilla opintokokonaisuuksilla oli vallan derkkumaiset koodit.  Asiasta saisi vielä todella hyvän väitöskirjatutkimuksenkin, varmasti useita.

Kaikista erikoisinta asiassa on se, että Jarkko Seppälän käsialaa oleva rippikoulu-ohjelma vuodelta 1980 on niin derkkulalainen viritelmä kuin vain voi olla. Ko. mieshän oli Helsingin Yliopiston Teologisen tiedekunan käytännöllisen teologian uskontopeda-gogiikan professori herrojen Kauko Tammminen ja Juha Kalevi Vermasvuori välillä. Tullessaan proffaksi oli rippikoulu-uudistus jo toki tehty ja se oli lähtenyt elämään omaa elämäänsä. Mutta vanhat rippikouusuunnitelmat ovat täynnänsä  pieniä tuntikokonaisuuksia eli juuri noita derkkulalaisia työkaluja. Muutenkin  eri kokonaisuuksien sanallisisssa perusteluissa lyö läpi aikansa eetos ja henki tavalla jonka perusteella sylttytehtaan osoitteesta ei voi olla epäilystä. En syytä mainiota Jarkko Seppälää derkkuilusta, ajan henki vai oli se vallalla ollut pedagoginen suuntaus vaikutti myös kirkon elämään. Mutta kyllähän kuusikymppisen Jarkko Seppälän olisi toki voinut kuvitella aivan hyvin jonkin Derkku-yliopiston proffaksi, mutta samaa voidaan kyllä sanoan niin monesta muustakin yliopistomiehestämme noina aikoina. Seppälän työn ansiosta rippikoulut yhdenmukaistettiin ja se loi hyvän kasvualustan monimuotoisuudelle josta kylläkään ei ole kovin paljoa jäljellä enää 2020-luvulla.

Loppuun vielä yksi anekdootti lokakuisesta Helsingistä viime maailmankauden loppuvuosilta. Oli 04.10.1990 aamupäivä ja näin raitiovaunu kolme-beessä itkuisen ja murheellisen näköisen Esko-Juhani Tennilän. Edellisenä iltana oli ollut Derkkulan lopettajaispaartit, ja EJT matkasi kaiketi kohti eduskuntaa.  Tiesin mistä oli kyse...