maanantai 6. marraskuuta 2023

Kirjeitä Gräddesbergille. Henkinen häirintä ja ns. psi-tekniikka.


06.11.2023        77

Kirjeitä Gräddesbergille. Henkinen häirintä ja ns. psi-tekniikka. 

Oi rakas Gräddesberg!

Kortshnoin ja Karpovin kohtaaminen shakissa kauan sitten oli hyvin mielenkiintoinen pelillisestikin. Hauskan tilanteen siitä teki tietysti se, että Viktor Kortshnoi oli entinen neuvostoliittolainen elikkä loikkari. Hän luonnollisesti tunsi maansa shakki-organisaation ja oli myös perillä henkisen sodankäynnin perinteistä jotka liittyivät maan traditioon. Neuvostoliitossa oli uhrattu paljon voimavaroja ns. psi-tutkimukselle ja maan shakkijoukkueella oli useita erityisavustajan nimellä kulkevia henkilöitä. Kun MM-ottelu eteni niin Kortshnoi esitti vaatimuksen ettei eräs Neuvostoliiton joukkueen johtoportaan henkilö, psykologi ja hypnoterapeutti Vladimir Petrovich Zukhar, saanut istua katsomon eturivissä. Kortshnoi kertoi asian oikean laidan ja väitti tuon kyseisen henkilön pommittavan häntä ajatusaalloilla. Kyse oli siis todella konkreettisesti henkisestä häirinnästä. Tuostakin ottelusta on jo aikaa lähemmäs 45 vuotta. Itse oli tuolloin varsin nuori mies ja pidin kaikkea totena. Asia oli itselleni suuri uutinen vaikka en kovin hyvin shakkia koskaan oppinutkaan pelaamaan.

Vuodet kuluivat muutaman verran ja tämä uutinen jäi aivan erityisesti mieleen. Pidin asiaa aivan totena, ja sitten avautui tilaisuus lähteä testaamaan sen todenperäisyyttä toteutuin sen heti. Tietystikään moista ei päässyt kokeilemaan suurmestareiden shakkilautojen äärellä, mutta kylläkin vähän pienem-missä ympyröissä. Tuloksia ehkä syntyi, ehkä oli syntymättä. Testasin useaan otteeseen asiaa alempien sarjojen lentopallopelien aikana. Lentopallopelissä syöttö on tärkeä asia tältä kantilta sillä et aina tiedä kuka syötön ottaa vastaan. Syöttäjiä on siis aina yksi kerrallaan. Kun samaan aikaan olin perehtynyt mielikuvaharjoitteluun aivan toisissa yhteyksissä niin joitakin välineitä tähän kokeiluun oli olemassa. Tämä on nyt niin vaikea asia, että on syytä ottaa kehiin roomalaiset:

I olettama: Jotta toisen pään sisälle voisi ikään kuin päästä, täytyy sinun jotenkin päästä käsiksi toisen ihmisen mielimatriisiin.

II olettama: Mielimatriisia ei pysty täysin anastamaan, mutta se voidaan osittain vaihtaa.

III olettama: Oma mielimatsiisi ja häirittävän mielen matriisi ovat samaa ainetta.

IV olettama: Sinun on luotava irrallinen mielikuva joka voi siirtyä toisen henkilön toiminnaksi.

V olettama: Urheilusuoritusta voidaan häiritä eli toisen urheilusuoritusta voidaan heikentää tilapäisesti. 

VI olettama: Häiritsijän tulee hallita se laji jota toinen suorittaa yksityiskohtaisesti.

VII olettama: Häirintää voidaan suorittaa luomalla mielikuva aivan jostain muusta asiasta tai sitten mielikuva jossa lentopallon pelaaja esimerkiksi syöttää verkkoon.


Epäonnistuminen on tietenkin suhteellista ja yksi epäonnistunut syöttö lentopallopelissä voi kääntää koko pelin lopputuloksen aivan eri suuntaan. Nyt mentiin kyllä vaikealla alueelle, mutta jatkanemme huomenissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scouting report. Gavin McKenna — 20.12.2007

08.05.2024          262   Scouting report. Gavin McKenna — 20.12.2007 Yleiskuvaus Gavin McKenna on poikkeuksellinen lahjakkuus jota tull...