keskiviikko 18. lokakuuta 2023

Kovan päivän ilta


18.10.2023 — 58

Kovan päivän ilta


Mikä oikein on kovan päivän ilta? Tietysti sehän on käännös englanninkielisestä ilmaisusta ”A Hard Day's Night” ja sen suomenkielisestä käännöksestä. Tietysti kyse on myöskin The Beatles-yhtyeen kappaleesta sen uran alkuvaiheessa. Elokuvaa esitettiin Suomessa muuten nimellä ”Yeah! Yeah! Tässä tulemme!” 


Tuossa laulussa kuvataan rankansuloista työpäivää. Siinä kerrotaan sitä kuinka ollaan oltu töissä kuin mikäkin pahainen koira-parka. Sitten tullaan illalla kotiin missä vaimo laittanut paikat nätiksi, ja on jotain kivaa syötävääkin. Mies on onnellinen kun on tullut ansaittua rahaa jotta vaimo voisi ostaa kaikkea kivaa. Tuon laulun lyriikka on itseasiassa aika ruusunpunainen kuvaus arkipäivästä. Omassa kokemus maailmassani kovan päivän ilta on aivan jotain muuta.


Kovan päivän ilta on mielenkiintoinen olotila kun se tulee. Ehkä voisikin puhua enemmänkin kovan pään illasta kuin jostain muusta, sillä tuntemus on silloin juuri ja nimenomaan päässä. Mutta millainen tunne se on?  Vanhemmiten tuo tunne tietenkin muuttuu siedettävämmäksi kaikin puolin. Se on jopa kohtuullistakin sillä vanhemmiten itseään tulee rasitettua vielä enemmän. Kovan päivän ilta tuntuu päässä erilaisina tuntemuksina joita ovat mm. seuraavat:


I Ylipäänsä sellainen olo että nyt pätkii ja todella pahasti.


II Olo on hyvin kyyninen.


III Päätä kivistää noin yleisellä tasolla, mutta kynnys särkylääkkeen syömiseksi ei ylety.


IV Vasemmalta puolelta takaraivossa tuntuu jotain merkillistä puhekeskuksen alueella.


V Käyttömuisti alkaa hiipumaan.


VI Hieman on sellainen olo että olisi hiekkaa tai peräti soraa päänahan ja kalloluun välissä.


VII Et jaksa puhua juuri puhelimessa miellyttävimmäänkään tuttavuuden kanssa.


VIII Et osaa mennä nukkumaan, ja jos menet niin mittareita on vaikea nollata.


IX Olet valmis vielä lähtemään tekemään jotakin vaikka tiestä että siitä ei tule mitään.


X Istut vaikkapa keinutuolissa zombien oloisena.


XI Olo on kuin Aku Ankalla joka ei osaa päättää haluaako tynnyrin rahaa vai kolmipyörän?


XII Olet varannut tällaista varten vaikkapa yhden pullon olutta tai siiderin. Aamulla huomaat että et ole sitä juonutkaan. Silloin on ollut todella kovan päivän ilta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scouting report. Gavin McKenna — 20.12.2007

08.05.2024          262   Scouting report. Gavin McKenna — 20.12.2007 Yleiskuvaus Gavin McKenna on poikkeuksellinen lahjakkuus jota tull...