torstai 12. lokakuuta 2023

235



12.10.2023        52

 235        


Elämässä on tärkeitä luku sarjoja yksi niistä voi olla syntymäpäivä tai jonkun toisen henkilön syntymäpäivä. Sosiaaliturvatunnus numerosarjana on tietysti tärkeä mutta sitä ei välttämättä tarvitse enää osata ulkoa.  Nykyään erilaiset salasanat voivat olla yksinkertaisia numerosarjoja. Esimerkkinä käyvät myöskin puhelinten pin-koodit. Omassa elämässäni ja monen muunkin suomalaisen elämässä lyhyt ja ytimekäs numerosarja 235 on hyvinkin tärkeä. Sitä se ei ole kesäkuukausina juhannuksesta syyskuun loppuun mutta aina lokakuun alku päivistä nykyään jopa kesäkuun puoliväliin.


Tällä kaksikolmevitosella viitataan tietysti teksti-tv:n, Suomen yleisradion tekstitelevision NHL sivuun. Toki sivut 236 237 ja 238 ovat myös pyhitettyjä tuolle Pohjois-Amerikan jääkiekko-liigalle. Kaksikolmevitonen on kovin usein ilahduttanut mutta myös tuonut pettymyksen uutisia. Vanhemmiten kyynistyy ja toteaa itsekseen että kesäkuun viimeinen ottelusarja kertoo vasta totuuden. Viime yönäkin eräs Brock Boeser teki neljä maalia kauden ensimmäisessä pelissään. Tuskinpa hänen maalimääränsä on kauden lopussa kuitenkaan 328 kun paras kausi on tuottanut 29 kihausta. Mikko Rantanen latoi tehot 2+2 mutta hänekään kohdalla ei varamstikaan päästä tehoihin 328 pistettä runkosarjassa eikä varmaan edes puoleen tuosta.


Moneen päivä alkaa heti heräämisen jälkeen jääkiekkokaudella tuon sivun avauksella. Nykyään sitä pystytään päivittämään reaali ajassa. Jos heräät yöllä puoli neljä näet otteluiden tilanteen heti. Kaikki tämä todistaa tietysti siitä että Suomi on melkoinen jääkiekkokansa. Nykyään kun suomalaisia pelaajia on liigan joukkueissa viitisenkymmentä niin luonnollisesti tulosten rekisteröintiin menee enemmän aikaakin. Elketään ainakin toistaiseksi vielä lihavia vuosia.


235 päihittää kirkkaasti kaikki muut sivut. Vasta sen jälkeen katsotaan mitä kotimaassa on tapahtunut ja mitä ulkomailla. Omalta osaltani muistan hyvin Teemu Selänteen ensi kauden NHL-liigassa. Kausi 92-93 oli riemullinen jääkiekkovuosi jonka muistaa kuin eilisen päivän. Vaikka nykyään NHL-otteluiden tuloksia voi seurata NHL-liigan omasta portaalista, niin vanhasta tavasta ei pääse eroon eikä kai ole tarpeenkaan. 235 on hyvin kompakti siitä saa nopeasti päivitettyä kaiken tarpeellisen. Aamun mittaan ja myöhemminkin päivällä voi sitten palata nyansseihin ja siihen mitään kuhunkin otteluun kuului.


Suomalainen teksti TV on muutenkin vallan vallan mainio instituutio joka varmasti säilyttää asemansa tulevien vuosikymmenten saatossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hintz-trick — Eeppinen käänne ottelusarjassa Dallas Stars — Las Vegas Knights?

01.05.2024        255 Hintz-trick — Eeppinen käänne ottelusarjassa Dallas Stars — Las Vegas Knights? Sanotaan heti aluksi mikä tämä ns. Hint...