08.10.2023 47
Matkalla Juuttaanmaalla 1984-1985. vol. 1
On vuosi 2023 ja joulukin lähestyy. Juuttaamaalla on jälleen syntynyt vallan paha rähinä. Se on surullista. Ajatukset vievät lähes neljännesvuosisadan taakse jolloin tein matkan tuohon maailmankolkaan. Se oli aivan eri paikka silloin ja ainaki tässä suhteessa voi sanoa että “tuo aika entinen ei enää koskaan palaa…” Israeliin en enää mielelläni matkusta. Palestiinan ongelmaan ei ole kuin yksi ratkaisu, toisen on väistyttävä. Mutta kun kumpikaan ei väisty on tilannen mahdoton ja sellaisena se jatkuu.
Mutta miksipä matkustin Israeliin? Ensinäkin; maailma oli aivan toinen noina vuosina. Ja niin oli Palestiinakin. Sitä vain halusi nähdä maailmaa ja kun mielessä siintivät teologian opinnotkin niin eikun vaan matkaan. Lisäksi elämässä oli pienen aikalisän paikka. Suomalaiset olivat kunnostautuneet kibbutsimatkailussa ja olivat edelleenkin suhteellisen hyvässä maineessa. Pian olin joukossa mukana minäkin ja ensimmäinen etappi oli Beit Guvrin Laakiin maakunnassa noin 40 kilometriä Jerusalemista eteläkaakkoon. Olimme itse asiassa aika lähellä länsirantaa ja ellen väärin muista niin lähimpään ”arabikylään” ei ollut matkaa kuin muutama kilometri. Naapurikibbutsi Niram lounaassa kolmen mailin päässä oli jo melkein Gazan alueen rajamailla. Jokin asia pisti heti silmään tuossa maassa... Juutalaisilla oli keltaiset rekisterikilvet, palestiinoilla vaaleansiniset ja gazalaisilla valkoiset. Mutta se ei ollut vielä mikään ongelma silloin... Nykyään se korkea betoninen muuri kulkee varmaan lähellä Beit Guvrinin kibbutsia ja varmaan näkyykin kukkulan korkeimmalle paikalle jossa tuo kylä sijaitsee…
Niin, tuossa maassa kohoaa nykyään suojamuuri joka erottaa Länsirannan Juutalaisvaltiosta. Tuona edellisenä maailmanaikana ulkomaalainen saattoi liikkua hyvin vapaasti länsirannalla. Ei sitä suositeltu mutta ei nyt kiellettykään, suuren vihan päivät olivat vasta edessä. Sanottiin kyllä ettei tyttöjen oikein sopinut liftata yksikseen länsirannalla. Siis liftata yksikseen… Meikä kävi useasti pohjoisessa liftikyydillä ja kuinka ollakaan niin ainoat tyypit jotka huolivat kyytiin olivat noita sinirekkarillisia palestiinalaisia. Siinä sitä käytiin monet ikimuistoiset jos joskus tukalatkin keskustelut. Englanti tuntui olevan keskivertopalestiinonkin hallussa aika hyvin.
Kun luottamusta oli jonkin verran saavutettu niin kyllä he kertoivat perimmäiset tunteensa ja toivat ilmi katkeruutensa: ”Juutalaiset olivat varastaneet heidän maansa.” Eihän tuossa auttanut kuin olla diplomaattinen ja vähän myötäillä. Sanoin olevani kristitty ja vähän ulkopuolinen tässä tilanteessa ja että uskoin siihen että jonkinlainen sopu oli mahdollinen. Missään tilanteessa en kokenut olevani vaarassa tai edes puolittain uhkaavassa tilanteessa. En edes silloin kun huomasin joutuneeni palestiinalais-voimamiehen kyytiin. Hän kun kaivoi hansikaslokerosta nipun bodauskuvia. En kuitenkaan lähtenyt huomauttelemaan miehen ruumiinrakenteesta ja vähän pulleasta keskivartalosta mitään. Mutta komea mies kaikkinensa ja muhkeine viiksineen vaikkakin pikkuisen ylen sankia priha hän oli.
Kaksi muuta osaa julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Huomenna on Aleksin aatto ja silloin jotain muuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti