24.10.2023 64
Kirjeitä Gräddesbergille. Tasavalta.
Oi rakas Gräddesberg
Kysyit minulta mikä oikein on tasavalta? Herää kysymys siitä onko meillä enää tasavaltaa tavalla jonka aiemmat sukupolvet ovat kokeneet ja eläneet. Kun näin puhutaan niin silloin puhutaan vain ja ainoastaan K.J. Stålberghin luomasta suomalaisesta tasavallasta. Nimittäin maa ja kansa on edelleenkin sama kuin 1920-luvun alussa, mutta tasavalta ja perustuslaki on eri. Itse Stålberg oli vanhojen roomalaisten hyveiden kyllästämä mies. Että näin voidaan sanoa käy siitäkin ilmi, että hän ei halunnut toiselle kaudelle presidentiksi heti perään koska mielestään niin mahtavaa virkaa ei kukaan saisi pitää hallussaan kahta kautta peräkkäin. Stålbergh oli viisas mies ja ymmärsi sen, miten pitkä aika 12 vuotta on muutenkin kuin ihmisen elämässä.
Suomen ensimmäisen tasavallan, jos käytämme tätä nimeä ja puhumme ajanjaksosta 1919-1948, presidentti oli vahva henkilö ja vallanjako toimi oivallisesti. Hallitukset istuivat lyhyitä kausia, seikka mikä ei välttämättä ole niinkään huono aisa. Voidaanpa puhua tuon ajan hallituksista jopa eräänlaisina projekti-ministeriöinä. Nuori tasavalta oli vakiintumaton kaikessa elinvoimassaan, ja juuri tämän takia piti olla valmius tarvittaessa nopeisiinkin muutoksiin. Varsinkin sota-aika todisti sen, että kokonaisuus toimi hyvin ja valta ei ollut yhden instanssin käsissä.
Kun puhutaan tasavallasta niin puhe siitä, että valtaa on jaettu useamman tahon välille on aivan olennainen asia. Ihanteelliseen Rooman valtakunnan tasavallan aikaan emme enää pääse, mutta ihanteena se voi olla. Heillä oli kaksi toimeenpanijaa eli konsulia ja he vuorottelivat kuukausittain siitä, kumpi oli ylikonsuli ja kumpi alikonsuli. Alikonsulia ei noin vain viety eikä hän vikissyt vaan hänellä oli aina ylikonsulin päätöksen suhteen VETO-oikeus. Tarvittiin siis yksimielisyyttä asioissa elikkä oikeaa roomalaista konsensusta. Älkäämme ihmetelkö miksi Euroopan Unioninkin päätöksenteossa on haluttu näihin aikoihin saakka pitää kiinni yksimielisyyden vaatimuksesta.
Kun nyt meillä pääministerin asemaa on haluttu korostaa ja nostattaa niin perusteluina on ollut parlamentarismi. Parlamentarismin nousun myötä presidentin valta on pienentynyt ja hänelle on jopa haluttu etsiä uusia tehtäviä. Parlamentarismi haiskahtaa komealta termiltä ja asialta, mutta aivan hyvin voisi kysyä sitä onko Suomi liian pieni maa parlamentarismille. On aika tiivistää ja pistää ns. roomalaiset kehiin:
I 200 kansanedustajaa on aivan liian suuri määrä, sata riittäisi hyvin ja vaalipiirijako pitäisi olla erilainen.
II Suomeenkin tarvittaisiin senaatti ja senaattoreja. Siis tulisi kyseeseen ylähuone.
III Ministereistä tuntemallamme tavalla voitaisiin luopua, ministeriöistä pitäisi pitää kiinni.
IV Kenellekään ei saisi antaa liikaa valtaa. Konsuli-järjestelmä olisi harkinnan arvoinen asia.
V Tasavalta oli hyvä ratkaisu Suomen oloihin ja sen ensimmäiset presidentit hyvä lääke meidän kruununpääpuutos-oireyhtymäämme.
VII Suomi sai kuninkaansa kun se aika koitti.
VIII Suomen presidenteillä kaikilla on ollut hyviä ominaisuuksia ja heille voitaisiin harkita jopa virallisia lisänimiä. Seuraavassa yksi subjunktiivinen nimilista. Jätämme siitä kuitenkin vielä Sauli Niinistön pois.
Kaarlo Viisas. Tasavallan Isä.
Lauri. Nuoren Maan Reipas Isä.
Per Evind Oikeamielinen.
Kyösti. Talonpoikien Talonpoika.
Risto. Suomen Kärsivä Palvelija.
Mannerheim. Mauri.
Juho-Kusti Suunnannäyttäjä.
Urho Suuri.
Mauno Maltillinen.
Martti. Näkyjen tekijä.
Tarja Talkkari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti