10.10.2023 50
Aleksis MMXXIII. Härkä-Tuomo
Härkä-Tuomo
Kivi muistetaan lähinnä Seitsemästä veljeksestä, mutta hän on toki kirjoittanut paljon muutakin. Lyhyeen elämään mahtui loppujen lopuksi paljon. Joskus tulee mieleen se onko hänen pääteoksensa Veljekset sittenkään niin hyvä kuin halutaan väittää, ja halutaan nähdä. Kivi on omimmillaan runoudessaan. Kyllähän Seitsemän veljestä on varsin hyvä romaani juuri kirjallisena sommitelmanaan. Mutta jos koko tuotantoa arvioidaan niin silloin eräs vähemmän tunnettu mestariteos nousee arvoon arvaamattomaan. Kivi hallitsi näet aivan huikaisevalla tavalla tiiviin ilmaisun vaatimuksen ja eeppisenä runoilijana hän on aivan omassa luokassaan. Kiven todellinen mestariteos on paljon hänen kuolemansa jälkeen julkaistu Härkä-Tuomo. Kiven Seitsemän veljeksen hahmoista on vaikea löytää itse Kiveä ellei Eero sitten ole sellainen. No ehkäpä siellä täällä muutenkin. Eniten omaa itseään hän on kuitenkin laittanut juuri Härkä-Tuomon hahmoon. Siinä on kokonansa hänen elämänkohtalonsa. Härkä-Tuomo on mestarillinen helminauha joka sisältää tuokiota tuokioiden perään. Tuokioita joissa muutamalla sanallisen siveltimen vedolla maalataan laajoja näkymiä, suorastaan näytöksiä. Kerronta kulkee paljolti Härkä-Tuomon ympärillä ja kaikki muut tuntuvat aivan sivuhenkilöiltä. Mutta kun heitä rupeaa laskemaan niin liikutaan varmasti kymmenissä henkilöissä.
Vaikka Härkä-Tuomo on lyhyt eeppinen runoelma niin siinä on tiivistettynä laaja novelli, novelli sellaisessa laajuudessaan josta esim. Mika Waltari puhuu kirjassaan ”Aiotko kirjailijaksi.” Vastaavanlaista tiivistelmää ei löydy kirjallisuudestamme, tuskin montakaan koko maailmankirjallisuudesta. Ajatellaanpa vaikka kuvausta ”juhannuspäivästä.” Vaikka kerronta on härkä-miehen ympärille nivoutunutta lähtee siihen uppoutuneen lukijan mieli helposti seikkailemaan kylille jossa muu kansa viettää suvijuhlaansa. Vastaavanlainen tunnelma löytyy lähes jokaisesta kohtauksesta. Härkä-Tuomon psykologia onkin sitten oma lukunsa.
Millä tavalla Kivi sitten on laittanut tähän kertomukseensa juuri ominta itseään?
Tietystikin hän ennustaa siinä oman kohtalonsa. Härkä-Tuomo oli asialleen omistautunut mies jonka arvo ymmärretään vasta hänen kuolemansa jälkeen. Talon emäntä itkee katkerasti ja isäntäkin joutuu murtumaan. Jokainen väärinymmärretty nero ja vähäisempikin päähänpotkittu löytää siitä itsensä. Toisaalta Kiven runoudessa on välillä hyvin synkeitä piirteitä. Härkä-Tuomo on kertomus toisaalta syrjäytyneestä ihmisestä, toisaalta se kertoo traagisen kohtalon saavasta oman tien kulkijasta. Se muistuttaa meitä siitä, että haudalla on turha enää itkeä jos elämän aikana ei ole kyennyt muistamaan jotain ihmistä. Se opettaa myös meille sen miten vähän maailma on pohjimmiltaan muuttunut viimeisen 150 vuoden aikana. Kuinka vähän erikoislaatuisia ihmisiä loppujen lopuksi ymmärretään ja arvostetaan. Härkä-Tuomo on tyylipuhdas autismin kuvaus ja on ihmeteltävää miten sellainen kuvaus yhtäkkiä vain ilmestyy kirjallisuuteemme. Ehkä se on riipaisevaisuudessaan ja tarkkuudessaan niin kammottavan todellista ja pelottavaa että jopa Kemppinen sen sivuuttaa. Muistan kun itse syväluin Härkä-Tuomoa joskus kauan sitten hyvin vaikeina vuosinani joskus 1989-1990 miten kauhea pahoinvointi valtasi minut ja harhailin koko päivän Helsingissä ja Uudellamaalla ilman päämäärää.
Tuollainen kuvaus kirjoitetaan aikana jolloin ei ollut mitään käsitystä nykyajan psykologiasta eikä oikein paljon muustakaan. Ja kuvaus on kuitenkin niin hienovaraisen oivaltavaa. Sen on voinut kirjoittaa vain henkilö joka itse elää täydellisessä ulkopuolisuuden tunteessa ja joka tuntee siitä tuskaa joka repii hänet kappaleiksi.
Härkä-Tuomoa ei arvosteta kirjallisuudessamme. Jukka Kemppistä on todennut Kemppinen-blogissaan 31.12.2006 suomalaisen runouden huipuista näin listatessaan kymmenen
1) Kivi (Ei Härkä-Tuomo)
2) Leino
3) Haavikko (vuoteen 1966)
4) Saarikoski
5) Eeva-Liisa Manner
6) P. Mustapää (vuoteen 1948)
7) Kailas
8) Gunnar Björling
9) Juice Keskinen
10) Pertti Nieminen
Kemppisen kanssa voi kyllä olla eri mieltä ja vahvasti ollakin. Ehkä Kemppinen näkee Härkä-Tuomon autistisessa hahmossa jotain liian karseaa joka koskettaa häntä vierestä. Kaikkein karseimpia näkyjä tuossa Kiven runoelmassa ovat ne joissa Härkä- Tuomo seisoo mykkänä kinkereillä ja istuu jalkahirressä kuumana kesä-päivänä. Kirkko on ollut melkoinen ihmisenkiusaamislaitos ennen vanhaan ja on kyllä ”Tarkkailla ja rangaista-mentaliteetillaan” sitä vieläkin.
Kirjoitin tämän analyysin ensimmäisen kerran vuonna 2004 ja täydensin sitä vuonna 2008. Tässä muodossaan se oli 10 vuotta ennen kuin itse sain oman diagnoosi. Niin läheltä näkee tarpeeksi kauas…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti