10.09.2023 20
Betesda — Kuinka minusta tuli Gospelmuusikko
Yhä sykkeet Giihonin
lyö rantaan Betesdan
siellä tunsin läsnäolon
Herran Jeesuksen
Siellä tunsin aidon läsnäolon
Herran Jeesuksen
Kertosäe
Ikäni mä muistan sen,
Ikäni mä muistan sen,
kuinka Betesdalla kohtasin
mä Herran Jeesuksen
siellä armahdusta tarjottiin
eikä kadotusta laisinkaan
Aluksi sanottakoot yksi asia. Tämä stoori on hyvin psykedeelinen vaikka sen itse
sanonkin. En ole koskaan nauttinut mitään huumeita. Olen vanha viinakaupan myyjä ja tietenkin join viran puolesta hinnaston läpi ja nykyään olen mieltynyt tsekkiläiseen olueeseen ja viininautinnon saa alle kympin pullosta. Aikoinaan sanoin, markka-aikana, että kaikki alle satasen punkut voi sekoittaa veden kanssa. Nykyään sanon saman euroaikana. Toki yhden lasillisen voi nauttia sellaisenaan. Piipussa en vuosina 1987-2015 poltellut koskaan Punaista Amphoraa vahvempaa. Psykedeelisen kokemuksen saavat jotkut syntymälahjana ja kyse on neurologisesta ominaisuudesta kun sinun aivosi ovat kytketty rinnakkain eli ne toimivat täysin eri tavalla kuin normaalilla, neurotyypillisellä ihmisellä. Palaamme tähän aisaan myöhemmin ja puhumme muun muassa psykedeelien käytöstä masenuslääkkeinä ja riippuvuushoidoissa kun sen aika tulee.
Alussa oleva runo liittyy tämän päivän kirkollisiin teksteihin. On viidestoista sunnuntain helluntaista ja syyskuun kymmenes vuonna 2023. Noissa teksteissä eletään toista vuosikertaa. Päivän evankeliumina on kappale Johanneksen kertomuksen luvusta 5 ja sen jakeet 1-15. Nasaretin mestari tekee ihmeen aikansa Jerusalemin Lammasportin luona olevalla Betesdan altaalla. Tuosta tekstistä kirjoitin kerran aivan oikean saarnankin vuonna 2011. Mutta siihen emme nyt takerru.
Sen sijaan on kerrottava mitä tapahtui kerran aivan 2000-luvun alkuvuosina kun avasin radion pyhäaamuna juuri viidentenätoista sunnuntaina helluntaista kun kirkko eli jumalanpalvelusksessa toista vuosikertaa. Ryhdyin kuuntelemaan jumalanpalvelusta ja se välitettiin eräästä Helsinkiläisestä kirkosta. Saarnaajana oli Eero Junkkaala-niminen julistaja. Hän on perehtynyt hyvin Raamatun arkeologiaan ja hän se aloitti saarnansa todistamalla ihmeellisestä arkeologisesta tosiasiasta eli Jerusalemin Betesdan altaasta. Suorastaan jankuttamalla hän todisteli että se on todella totta. Hän kuvaili sitä ja sen ulottuvuuksia hämmentävillä sanankäänteillä. Puheessa välähteli myös monet kaupungin paikat ja tietenkin Giihonin lähde. Ehkäpä jopa puolet Junkkaalan saarnasta käsitteli juuri tuota allasta ja sen olemusta. Lopulta hän kai sanoi muutaman sanan Jeesuksestakin. Junkkaalan saarnassa oli kieltämättä hypnoottinen vire.
En tiedä olinko huvittunut vai mitä, mutta Junkkaalan sanat jäivät pyörimään mielessä ja niinpä ajatus-generaattori lähti liikkeelle. Se tuotti sanoja ja mielleyhtymiä ja lopulta keitos alkoi saada ympärilleen sävelmaailmaa. Pian huomasin hyräileväni sävelmää. Kaavailin lauluun lisäsäkeistöjä ja myöhemmin kirjoitinkin niitä lisää.
Vuonna 2004 ennen Varsinais-Suomeen muuttoa järjestin tiimini kanssa varmastikin parhaan rippikoulun mitä olen koskaan pitänyt. Emme tehneet mitään ohjelmaa, ainoastaan sovimme ruokailuajat. Kasassa oli porukka jonka oli kouluttanut aivan itse ja mitä teimmekään pystyttiin se tekemään turvallisessa ilmapiirissä. Olimme Kotkassa ja Karhulakin Kymin seurakunta siinä sivussa oli jo kolmenkymmenen vuoden jurnutuksen jälkeen jossain integroitumassa muun maailman kanssa. Jos ei Kotkassa reilua miestä potkaistu päähän niin ei myöskään Kymissä.
Työtoverini nuotinsi Betesdan sävelmän ja teki siitä jopa puhelimen soittoäänen. Pian se oli kaikkien puhelimissa. Iltaohjelmissa jouduin esittämään laulun joka ilta. Suurenmoisen rippikoulun muisto ei unohdu mutta soittoääntä minulla ei enää ole tallella.
Myöhempinä aikoina Betesda-laulun ensimmäisestä säkeistöstä on tullut mantra jota toistelen toistamistaan joskus läheisteni varsin suureksikin harmistukseksi. Kerran esittelin laulua eräälle kanttorille ja hän sanoi että onpas tämä psykedeelinen tekele. No sitä kai se sitten on. Hänpä ei ollut siitä moksiskaan vaan teki siitä kerran improvisaation erään jumalanpalveluksen vastausmusiikissa. Viimeisen muuton yhteydessä tuhosin valtavan määrän vanhoja kirjoja ja kirjallista jäämistöä. Jossain kohtaan tuli vastaan Betesda-laulu kokonaisuudessaan taitetulle aanelkulle kirjoitettuna. Pienellä penkomisella se löytyy ihan varmasti mutta niin tehokas oli Junkkaalan taannoinen saarna että kyllä sen pohjalta syntyneen laululyriikan ensimmäinen säkeistö riittää. Hyvä niin sillä ehkä en vielä pysty katsomaan riittävän armollisesti nelikymppistä nuorta minääni joka sen kerran kirjoitti. Vielä viisi vuotta ja nauran syvällisesti ja toivottavasti vielä psykedeelisesti kun tarkastelen sitä. Kertosäe on syntynyt runsaan mantraamisen tuloksena aivan viime vuosina.
Suomalainen runoilija ja prosaisti Anja Vammelvuo on teoksessaan ”Rakkaustarina” ja novellissa ”Aikalainen”esittänyt oman tulkintansa siitä mitä tapahtui Betesdalla. Mutta se onkin sitten vähän pitemmän sepustuksen paikka. Keskeneräistä jälleen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti