II Roomalaiskirje ja Jeesuksen äiti

24.09.2023        34

II Roomalaiskirje ja Jeesuksen äiti

Koska olen luonteeltani melkoinen hamsteri, joka on kerännyt paljon kirjoja ja myös joidenkin henkilöiden kirjallisia jäämistöjä niin on eteeni tullut myös eräs mielenkiintoinen dokumentti jonka otsikkosivulla lukee mahtipontisen tuntuisesti "II roomalaiskirje." Kyseessä on noin 80 a-nelosta tekstiä. Sen "sisällysluettelo" muistuttaa paljon Uuden testamentin roomalaiskirjeen vastaavaa.

Teksti on tosi protestantin tekele. Olen tuon tekstin lukenut useita kertoja (Ehkä noin 100 kertaa) lävitse viimeisen viidentoista vuoden aikana ja muistan sen käytännössä ulkoa. Eli jos tiukka paikka tulee niin voin hävittää alkuperäisen tekstin, ja pitää salaisuuden mielessäni lopun ikääni. Tekstin kirjoittajaa minun ei luonnollisestikaan tarvitse paljastaa. Sen sanon, että kyseessä on ihan oikea ihminen, kerran elänyt ja vieläpä suomalainen mies. Uskon, että hänen henkilöllisyytensä ei koskaan paljastu. Olin nimittäin ainoa henkilö joka koskaan tiesi hänen salaisesta projektistaan. Ja sain häneltä luvan julkaista tekstin sitten joskus kun aika on siihen kypsä. Sain myös evästyksen ajanmukaistaa tekstiä ja kirjoittaa lisääkin siihen jos se vain on tarpeellista. Niin, hän on poistunut keskuudestamme.

Tämä ns. II roomalaiskirje ottaa kantaa moniin asioihin. Siellä puhutaan mm. homoista ja homoseksuaalisuudesta, juutalaisista ja Israelista, muita uskonnoista ja kristinuskon eri suuntauksista ja monesta muusta eri asiasta. Varsin suuren huomion saa osakseen Katolinen kirkko ja sen toiminta. Yhden luvun verran puhutaan ns. pyhimyksistä ja huomionsa myös Jeesuksen äiti, Maria. Kuten sanoin niin teksti on tosi protestantin tekele:

 

Mitä II roomalaiskirje puhuu Jeesuksen äidistä. 

Mitä  meidän  on  sitten  sanottava  Jeesuksen  äidistä  eli  Mariasta.  Tietystikin  kaikilla  ihmiseksi  syntyvillä  on  äiti  ja  niin  oli  Vapahtajallammekin.  Mutta  tarvitseeko  meidän  todellakaan  tietää  enempää,  yhtään  enempää?  Luukas  todistaa  aivan  kertomuksensa  aluksi  Marian  laulaneen  kiitosvirttä.  Kun  tarkastelemme  sen  sisältöä  ja  sitä  ylipäänsä  pitäisi  meidän  muistaa  millainen  kirja  Raamattu  oikein  on.  Kaikessa  näkemässämme,  kaikessa  mitä  näemme,  havaitsemme  kahtalaisen  jäljen.  Luomakunta  on  Jumalan  tarkoituksen  näyttämö,  mutta  ihmisellä  on  siinä  tehtävänsä  ja  totisesti  hänen  työnsä  näkyy  siinä.  Jopa siinä  määrin  se  näkyy  siinä,  että  Jumalan  tarkoitusperä  on  joskus  vaikea  enää  havaita  siinä.  Monessa  muussakin  asiassa  näemme  Jumalan  tarkoitusperät  ja  ihmislähtöisen  toiminnan  vaikka  emme  enää  voikaan  pitää  Raamattua  aivan kirjaimellisesti  totena  niin  se  ei  suinkaan  estä  meitä  löytämästä  kestävää  tulkintaa  monille  asioille.  Myös  Raamatussa  on  Jumalallinen  ja  inhimillinen  puolensa.  Tästä  vain  on  yleensä  seurauksena  se,  että  ihminen  niin  helposti  korostaa  kaiken  inhimillistä,  ihmislähtöistä  puolta.  Kummasta  siis  on  helpompi  puhua;  Jumalallisesta  ihmisestä  Jeesus  Nasaretilaisesta  vai  Mariasta,  hänen  äidistään  ja  täydestä  ihmisestä.

1900-luvun  toisella  puoliskolla  syntyi  aivan  uusi  tapa  kirjoittaa.  Syntyi  kirjoitustyyli  jossa  sekoitetaan  totta  ja  hyvin  pitkälle  kuviteltua.  Kaiken  lisäksi  tuohon  sekoitelmaan  liitettiin  vielä  hyvin  omahohtaista  pohdintaa  kirjoittajan  näkökulmasta.  Käytetty  kielikin saattoi  olla  melkein  täydestä  rekisteristä  ilmiasunsa  saavaa.  Luukas  kylläkin  oli  ottanut  selvää  asioista  jotka  olivat  tapahtuneet.  Silminnäkijöitäkin  saattoi  olla  hengissä  kun  Luukas  aloitti  työnsä  Paavalin  kanssa  kolmisenkymmentä  vuotta  ennen  varsinaisen  evankeliumin  kirjoittamista.  Monesta  muustakin  asiasta  hän  varmasti  otti  selvää,  mutta  hän  oli  aikansa  ja  antiikin  lapsi.  Oli  aivan  tavallista  kirjoittaa  sanoja  jopa  150  vuotta  sitten  eläneen  ihmisen  suuhun.  Ja  kaiken  lisäksi  tällaisten  sepitelmien  laatijaa  pidettiin  aivan  hyvänä  ja  luotettavana  historian  kirjoittajana  ja  jopa  luotettavana  opettajana.  Mitä  tästä  opimme:  “Ei  ole  mitään  uutta  auringon  alla.”

Mitä  meidän  on  nyt  sanottava  Mariasta  jos  hän  ei  enää  ylistäkään  Jumalaa  hänen  suurista  teoistaan.  Kun  kysymme  näin  olemme  jälleen  vaarassa  sortua  ihmisperäiseen  tarkasteluun.  Oli  Luukas  sitten  millainen  gonzo-journalisti  tahansa  niin  tottahan  Jumalaa  on  ylistettävä   hänen  suurista  teoistaan.  Marian  kiitosvirren  kohdalla  aktiivinen  toimija  on  Jumala  ja  ihminen  on  vain  välikappale  kaikessa  siinä.  Loppujen  lopuksi  Maria  on  aivan  tavallinen  ihminen  ja  sellaiseksi  hän  jääkin.  Mutta  jälleen  kerran  tavallisessa  ihmisessä  nähdään  Jumalan  tekojen  voima  ja  tarkoitus.

Mutta  miksi  Mariaa  sitten  palvotaan?  Kansojen  apostoli  Paavali,  kuten  olemme  huomanneet,  ei  ollut  kiinnostunut  Kristuksesta  hänen  maallisen  elämänsä  suhteen.  Hän  ei  myöskään  sanallakaan  puhu  Jeesuksen  äidistä.  Hän  tyytyy  vain  lyhyehkösti  viittaamaan  hänen  inhimilliseen  alkuperäänsä:  “Inhimillisen  syntyperänsä  puolelta  hän  oli  Daavidin  jälkeläinen.”  Ei  siis  sanaakaan  Mariasta.  Maria  tulee  mukaan  kuvioihin  vasta  kun  kristinuskosta  tulee  vakiintunut  uskonto.  Tähän  tilanteeseen  tultaessa  uusi  oli  sekoittunut  vanhaan  ja  Marian  palvonnalla  oli  esikuvansa  vanhan  antiikin  maailman  uskonnoissa  ja  tarustoissa.

Että  Maria  olisi  suuri  esirukoilija?  Miten  sitten  suhtaudumme  tähän  väiteeseen?  Kristuksessa  olemisessa  on  kyse  Kristuksen  parantavasta  vaikutuksesta  ja  osallisuudesta  siihen.  Herran  rukouksessa  Jeesus  ei  myöskään  puhu  mitään  äidistään.  Mutta  edelleen  suuri  uoma  kristikuntaa  kantaa  mukanaan  vanhaa  kuormaa.  Asiassahan  ei  välttämättä  ole  mitään  pahaa  ellei  se  vieroita  meitä  muista  ihmisistä.  Marian  palvonnan  pohjana  ja  sitä  ylläpitävänä  liikuttajana  voi  myös  olla  puhdas  äidinpalvonnan  tarve.  Mariasta  laativat  oppeja  edelleenkin  vanhat  ja  naimatomat  miehet.

Mutta  mitä  meidän  tulee  sitten  ajatella  niistä  jotka  ovat  kehitelleet  hyödyttömiä  oppeja  ainaisesta  neitsyestä,  hänen  synnittömästä  sikiämisestään  ja  taivaaseen  ottamisestaan?  Ensinnäkin  nämä  henkilöt  ovat,  se  täytyy  meidän  kaikkien  tunnustaa,  tehneet  uutteraa  ajatustyötä.   Jälleen  kerran  ja  tuskin  viimeistä  kertaa on  kysyttävä  “mikä  on  tarpeellista.”  Eivätkö  näiden  oppien  kehittelijät  ja  varjelijat  tuhlaa  kallista  elämäänsä  ja  eivätkö  he  näin  kulje  ohi  kaiken  kauniin  ja  muistamisen  arvoisen.  Eikä  siinä  suinkaan  kaikki;  he  laittavat  saman  kuorman  lukemattomille  muillekin.  Tämän  enempää  miedän  ei  tarvitse  tietää  Jeesus  Nasaretilaisen  äidistä.