torstai 7. syyskuuta 2023

Miksi bittiavaruutta tarvitaan?

 


07.09.2023        17


Miksi bittiavaruutta tarvitaan?



Nyt on palattava alkuun. Aivan ensimmäisessä kirjoituksessa muutama viikko sitten puhuin iankaikkisuudesta. Lähdin hahmottelemaan sitä suurista mittakaavoista ja niin on tavallaan lähdettävä nytkin.

Viime päivinä useaankin otteeseen mieleen on tullut väite Jumalan kaikkitietävyydestä ja myöskin kaikkivoipaisuudesta. Luterilaisena voisimme jälleen kysyä mitä se tarkoittaa, itse ainkin teen niin.

Kaikkea suomalaisten pappien pitämiä saarnoja ei luonnollisesti jaksa kuunnella. Ihan fyysiset syyt asettavat rajansa, ja myöskin siksi eettä siitä voisi saada mieleensä jos kohta sieluunsakin joltisenkin suuren vahingon. Joitain saarnoja olen kuullut, mutta en ole törmännyt sellaiseen rinnastukseen, tapaan käsitellä asioita joissa jumalan kaikkitietävyys rinnastetaan esimerkiksi tai nimenomaan Googlen kaikkialle ennättäään mahtiin.

Näkökulma olisi käsittelemisen arvoinen; että jokin näkymätön tai sinänsä näkymätön voima kontrolloisi kaikkia ja mitä maailman mahti, Google, voisi tästä meitä opettaa? Moni niistä jotka suostuvat antamaan oman henkilökohtaisen ratansa tuon teknologia-jätin käyttöön ei varmasti ole hahmottanut sitä, että maailma on täynnä valtavia bitti-varastoja. Sinnehän voimme jokainen myös tallentaa niin paljon omista tekemisistämme ja olemisestamme kuin vain haluamme.

Jossain amerikkalaisen uskonnollisuuden piirissä esitettiin jo 1920-luvulla väitteitä siitä että kaikelle tekniikalle mitä meillä täällä on on aina hengellinen, taivaallinen vastineensa. Tämän ajatuksen siivittämänä herääkin kysymys siitä millaisia tietovarastoja ns. Kaikkitietävällä Jumalalla voisi olla. 

Herää myös kysymys siitä, miten tuo kaikki oikein toimii? Joku voisi sanoa että älä hyvä ihminen älä rasita itseäsi tuollaisella ajatuksilla. No joku rasittaa päätänsä joillakin asioilla ja joku toisilla. Ei tässä ole kysymys siitä että hankkisi itselleen tuskaa; kysehän on loppujen lopuksi hauskasta ajatusleikistä joka jää tietenkin keskeneräiseksi.

Me puhumme bittiavaruudesta. Jos jumala on olemassa ja hän on kaikkitietävä niin silloinhan tuo bittiavaruus on jo varsin oivaltava sana. Ajatellaanpa vaikka kuinka monta ihmisen kaltaista olentoa on elänyt niiden kahden miljonaan  vuoden aikana kun Homo Sapiens lajina on ollut olemassa. Mikähän olisi edes varovainen arvio? Meitä on tällä hetkellä 8 miljardia, ja kautta aikojen eläneiden ihmisten lukumäärä on varmasti tuohon verrattuna moninkertainen. Jos heittäisi hatusta jotain niin sanotaanpa kautta aikoen eläneiden Homo Sapiens-lajin edustajien lukumäärä on ehkä 20 miljardia. Heillä on ollut valtava määrä rekisteröitäviä kokemuksia, tunteita, ajatuksia, kaikkea mahdollista mitä pään sisässä liikkuu. Ja sitten tuo kaikki olisi tallella jossakin! Kyllä. Käsittääkseni kaikkitietävyyteen kuuluu myöskin noiden ihmisten kokemus, samoin kaikkien eläinmaailman edustajien kokemus, samoin kaikkien kasvien kokemus. Loppujen lopuksi bittiavaruus on nerokas termi, ja sellaista todella tarvitaan jotta Jumalalla ylipäätänsä voidaan käsittää.

Taas jäämme keskeneräisyyden ansaan ja tämäkin pohdinta herättää vain lisää keskeneräisiä ajatuksia. Yksi niistä on todella pohtimisen arvoinen. Mutta se on omien ajatusten bittilukkojen takana eikä vuoda ainakaan tänne. Keskeneräistä jälleen kerran kaikki tyyni ja tyven.

Katolisilla on liturgia ja luterilaisilla kaava. Tänä aamuna Giuseppe Liberton messun (dalla "Messa VIII") Gloria. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hintz-trick — Eeppinen käänne ottelusarjassa Dallas Stars — Las Vegas Knights?

01.05.2024        255 Hintz-trick — Eeppinen käänne ottelusarjassa Dallas Stars — Las Vegas Knights? Sanotaan heti aluksi mikä tämä ns. Hint...