01.01.2024 133
Ja millaisia ihmisiä nämä helsinkiläiset URANTIA-kirjan lukijat sitten olivat. Ei ollut heidän joukossaan monta jalosukuista ja viisasta… Noin voisi tietenkin sanoa yleisesti ottaen. Varsin pian minulle valkeni se, että kyseessä oli varsin erilaiset taustat omaava joukkokunta. Taisin jo jossakin välissä puhua ufo-uskovaisista tyypeistä joita porukkaan mahtui joskus kiusaksikin asti. Niin oli silloin, niin oli omassa opintoryhmässäni ja en usko että tapainparannusta olisi vielä löytynyt uudemmallakaan ajalla.
Aikakautta jossa elin tuolloin on vaikea ymmärtää sellaisen joka on syntynyt 1990-luvun alun jälkeen, tai sanoaksemme vuonna 1993 ja sen jälkeen. Elimme melkoista pysähtyneisyyden aikaa ja ihmisen tavoitettavuus oli aivan toista luokkaa kuin nykyään. Tärkein huomio tuosta ajasta on se, että ihmisillä oli enemmän yhteisiä puheenaiheita ja he myös tunsivat toisensa paremmin. Ihmisen yleistieto ei välttämättä ollut mitenkään hirmuisella tasolla mutta ainakin melkein kaikki olivat vähän hajulla melkein kaikesta. Elettiinhän aikaa jolloin radiokanaviakaan ei ollut käytännössä kuin kaksi ja paikallisradioitakaan ei ollut kuin muutama.
Ihminen saattoi siis päästä selville toisen ajatuksenjuoksusta aivan eri tavalla kuin tänään. Ihmistä oli siis helppo lukea koska jo muutama lause paljasti sen minkälainen hän pohjimmiltaan oli. Ja monesti asia oli niin että ihminen kertoi vuolaan avoimesti itsestään ja tekemisistään. Ja mikäpä olisikaan ollut parempi paikka moiseen kuin vaikkapa URANTIA-opintoryhmä. Jokainen toi tietysti esiin omaa spesialiteettiaan mutta monella oli varsinainen ajatusten sekasorto. Joukossa oli niitä jotka olivat moneen otteeseen vaihtaneet gurua eli oppisuuntaansa. Ja sitten joukossa oli tietysti niin sanotusti parantumattomia tapauksia. Se on myönettävä että jotkut olivat todella tehneet melkoisen ja kunnioitettavankin synteesin ajattelussaan. Mutta nuo ihmiset ajatuksineen saivat minutkin niin monesti kiusaantumaan. Miksi ei voinut olla puhdasoppinen ja vapaa moisista ajattelun sivupoluista. Asia valkeni minulle myöhemmin oikein kunnolla ja yksinkertaisin ratkaisu oli tässäkin se ainoa oikea. Nuo parantumattomat tapukset eivät olleet juuri koskaan vaivautuneet kirjaa edes lukemaan. He olivat mukana vain sosiaalisista syistä.
Kaikesta huolimatta noita ihmisiä on aika ajoin jopa kovakin ikävä, tai ainakin he tulevat niin useasti mieleen. Ehkä heidän kanssaan jäi jotain syvällisempää puhumatta, mene ja tiedä... Ihmistuntemuksen kannalta yhdessä istunnossa saattoi oppia kuitenkin saman kuin esim. tavallisella työpaikalla viikossa. Mutta noita ufouskovaisia, meedioita, sielunvaellusintoilijoita ja muita yhdisti, jos ei sitten aito etsijän-piirre, niin ainakin syvä ihmisyys. En ollut omine vaikeuksine sen parempi ja kummempi, olin minäkin vaivaisen ihmislauman edustaja. En jalosukuinen, enkä niin kovin viisaskaan…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti