Tätä juttusarjaa kirjoittaessa ajatukset pyörivät kovasti vielä ensimmäisessä vuodessa ja sen jälkeisessä kesässä. Olkoon niin. Nyt on aika muistella sitä millainen Helsinki oli vuonna 1985. Kovin erilainenhan se oli kuin nykyään. Oopperataloa ei vielä ollut olemassa mutta rakennustyöt olivat kyllä alkuvaiheesaan. Paikalla oli tekeillä valtavan iso monttu. Kaupungin keskustassa oli vielä silloin hallittua avaruutta jonka myöhemmin jollain tapaa pilasi tuleva KIASMA-rakennus ja tietenkin Helsingin Sanomien toimitalo. Mannerheim sai katsella vielä tuolloin laajalle ympäriinsä ja avarasti.
Syksylle 1985 leimaa antava asia oli uuden Forumin avajaisten odotus. Kauas Lapin perukoillekin oli kuulunut jo aivan 1970-luvun alussa miten Ajatar on Forumissa, Forumissa Mannerheimintiellä. Ja niinhän Forum sitten avattiin ja tuo päivä on jäänyt vallan hyvin mieleen. Se oli 25.11 ja ihmettä mentiin katsomaan ja ihmettelemään. Päivä oli sohjoinen ja jopa talvenalkuinen. Uusi Forum istui hyvin Helsingin katukuvaan. En tiedä miten muut kurssitoverini asia noteerasivat, mutta löysin itseni aika monta kertaa tuon kauppakeskuksen tiloissa olleesta Pizza-ravintolasta eli Pizzeria numero Unosta. Tapani oli syödä siellä monellakin perusteella ansaittuja palkkiopitsoja ja tieety juoda aina myös muutama palkkio-olutkin.
Kaupunki alkoi tulla pikku hiljaa tutuksi ja myös rakkaaksi. Niinpä saatoin jo ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen puhua minun Suomenlinnastani. Siellä oli hauska käveleskellä ja mietiskellä maailman tuskaista menoa ja omaa tunkkaisuuttakin aivan talven jo tehdessä tuloaan. Joskus vain pää pakkasi paleltumaan. Asiaan sai kyllä lievitystä ravintola Villiviinin baaritiskillä muutaman kuuman rommin ja Nikolai-oluen kera. Vanha Nikolai-pullo olikin vallan kaunis ja sen kapseli kiva näprätä. Juotavakin oli kivan leipäisää ja sopivaa kuuman rommin kannssa. Kahdesta päävaihtoehdosta Martinique oli tässä tapauksessa hedelmäisyydessään parempi. Kyllä siinä kummasti olo elpyi ja pääkin suli.
Yksi vuoden kohokohdista oli luonnollisesti Uuden Tuntemattoman sotilaan ensiilta joulukuun viides päivä eli itsenäisyyspäivän aattona. Viikonpäivä oli torstai ja ensi-iltahan oli luonnollisesti useassakin teatterissa samaan aikaan. Kurssitoverini oli saanut hankittua kaksi lippua BIO REXIN-näytökseen ja sinne vei tiemme tuona iltana. Oma paikkani oli eturivissä ja aika pian huomasin kuka istui vieressä. Mies oli tutun näköinen ja kunhan hämmästuyksestäni tokenin niin ihailin miehen olemusta. Paikallahan oli ilmielävä Karijoki elokuvan ensimmäisestä dramatisoinnista. Siis vieressäni istui Matti Ranin. Ei nyt ihan vierssä mutta kahden paikan päässä. Taisi olla niin että hänen molemmilta puoliltaan oli kaksi paikkaa tyhjillään, ja kyse oli tuskin sattumasta. Jotenkin miehen olemus loisti vanhan näyttelijän karismaa ja taisin tarkkailla häntä enemmän kuin osasin analyseerata elokuvan nyansseja. Totisesti mies elokuvaa katsoi ja tuntui siltä että ei siinä kovin monta kertaa luomet värähtäneet…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti