03.01.2024 135
Sitten on aiheellista sanoa varmasti muutama sana tiedekunnan opettajistakin. Perspektiiviä on nyt sen verran että voi puhua joltisentaankin turvallisesti. Olin siinä mielessä väliinputoaja että en päässyt suuren Apokteinosen luennoille. Mies jäi juuri eläkkeelle kun tulin tiedekuntaan. Ja kysehän oli siis Seppo A. Teinonen-nimisestä miehestä. Mutta hauskaa riitti kyllä muutenkin.
Mielenkiintoinen tapaus oli apulaisprofessori Martti Lindqvist. Luentoja mies piti hirmuisen määrän ja hänen vaikutuksensa oli moneen myös verrattain suuri. Itse mies kypsyi viranhoitoon ja lopetti hommat fuksivuoteni jälkeen. Jos lukee vuodessa 5000 tenttivastausta ja muutenkin pitää hoitaa virkaa niin voihan mloiseen ratkaisuun perustellusti päätyäkin. Eihän siinä sitten juuri jää muuhun aikaa. Mies teki ilmeisesti aika onnellisen ja eli tytyväisenä elämänsä loppuun kunnes kuoli inhimillisesti hyvin aikaisin 59-vuotiaana. Miestä täytyy ihailla sen vuoksi että hänellä oli kanttia jättää varma leipävirka yliopistolla kun olisi voinut jäädä eläkkeelle professorinakin. Kun hän sitten neljäkymmentä vuotta täytettyään ja vähän yli jättää yiopistoviran niin hän ehti julkaista 17 kirjaa. Dosenttina hän tosin jatkoi kahdessakin yliopistossa.
Martti herätti tunteita ja intohimoja ainakin eräässä toisessa tiedekunnan opettajassa. Ja ristiinpä nuo kaksi sitten toisiansa moittivatkin. Martti ei kuulemma uskonut mihinkään ja oli muutenkin epäilyttävä mies. Martti taas nimitti kolleegaan taivaanrannamaalariksi ja oudoksi horisijaksi, raivostuttavan ärsyttäväksi helppoheikiksi. Kyse oli Pauli Annalasta. Uskon Martin tunteiden olleen aitoja enkä pahemmin paheksunut miehen puheita. Martti oli viisaas mies ja ennen kaikkea viisaan näköinen. Hänellä oli iso pää kuten kreikkalaisilla filosofeilla konsanaan ja hän puhui harkitusti ja hitaasti. Lähtiessään yliopistosta hän teki varmasti oikean ratkaisun.
Mutta olihan siellä muitakin. Eräs jonka itserakkaus oli omaa luokkaansa ja joka ei tämän enempää kaipaa mainintaa. Käpylän kirkkoherra Pauli Huuhtanen hoiti sattumalta jotain apulaisprofessuuria kevätkauden ja hänen luennointityylinsä oli niin hauska että olin hänen dosenttiluennoillaan monena muuna vuonna myöhemminkin.
Nuorehko Miikka Ruokanenkin esiintyi ja herätti huomiota jos kohta monessa syvää inhoakin. Mies oli silloin jo toista kertaa naimisissa mutta näytti siltä että se ei aina niin tahtia haitannut. No toisaalta tässä ei tarvitse olettaa mitään muuta kuin että hän otti selkeän veljellisen asenteen parikymppisiin teologian opikelijattariin ja minkäs hän sille mahtoi kun moni näki hänessä peräti jotain isällisen lempeää. Ja kun oli itse rakastunut onnettomasti ja yksipuolisesti varsin kaukana asuvaan naiseen niin kyllä kateus saa aikaa ilkeitäkin ajatuksia. Olinhan itse varsinainen nuori ja vihainen mies joka puhui outoja juttuja ja päässä takoi vain että lenkille keskuspuistoon! Elettiin kautta 1985-1986 ja Tuomasmessua ei vielä ollut olemassakaan. Lindqvistiin verrattuna Ruokanen oli teologisena eetikkona köykäinen eikä hän sen suuremmaksi koskaan teologina noussutkaan vaikka hän istuukin samalla oppituolilla kuin suuri Apokteinonen aikoinaan. Mutta Seppo A. Teinosta on kenenkään vaikea ylittää. Ruokanen oli merkittävä mies laittaessaan alulle omalla vahvalla näkemyksellään Tuomasmessun jota voidaan pitää tietynlaisena herätysliikkeenä. Miikkaan minulla on aina ollut tietty viha/rakkaus-suhde, mutta lopulta hyvät tuntemukset ovat aina päässeet voitolle. Ymmärrän kylä Miikan kauhuntunteet kun menin puhumaan hänelle aikoinani URANTIA-kirjasta varsinaisia ufo-juttuja vaika en sen sisällöstä niin perillä vielä ollutkaan. Monia muitakin opettajia oli ja kaikkia ei jaksa heti enää muistaakaan näin yhdeltä istumalta. Yhtä kaikki, asian voi sanoa tiivistetysti: oli kääpiöitä ja jättiläisiä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti