sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Peltoemäkin päivänä


03
.03.2024        194

Peltoemäkin päivänä 

Tasavaltalaiskalenteria seuratessa tulee jatkuvasti ihmeteltyä kasvien käyttö-tarkoituksia. Ja ylipäänsä sitä miten paljon siinä onkaan kasveja. Ja kuitenkin kyse on vain yhden maanosan perinteestä. Kyse on hyötykasveista joita on käytetty ravinnon lähteenä, lääkkeiksi soveltuvista kasveista ja yrteistä, koristekasveista ja tietenkin rakennus-, ja monista käsityötarkoituksiin soveltuvista puista, ruohoista ja ruo´oista. Valistusmiehet joutuivat varmasti jättämään monta tärkeää kasvia pois kokonaisuudesta.

Tänään 03.03.2024 on tasavaltalaiskalenterin mukaan Ventose-kuun toinen viikko ja kolmastoista päivä. Päivän kasvi on Fumaria occicianalis eli Peltoemäkki. Sitä löydetään lähes koko Euroopasta Länsi-Venäjälle saakka. Thulesta eli Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisoista se puuttuu. Se on levittäytynyt Pohojois-Afrikkaan Marokosta Tunisiaan ja kasvaa myös Anatoliasta Kaukaskukselle saakka. Pohjois-Amerikan itäosiin se on levinnyt ihmisen mukana.


Kasvi on myrkyllinen mutta ilmeisesti vain ”huomattavina annostuksina.” Nykyajan luontaislääketieteen mukaan sillä on useita hyviä ominaisuuksia. Sen sanotaan puhdistavan munuaisia, sappirakkoja ja sappitiehyitä. Vanhoissa luonnonlääk-keissä sitä on käytetty yhdessä takiasista ja orvokeista saatujen uutteiden kanssa.

Peltoemäkkiuutetta on käytetty vaikeisiin ruuanasulastusvaivoihin, suolistotukoksiin ja keltaisuuteen. Sillä on väitetty olevan pehmentäviä vaikutuksia lukuisten vaikeiden ihosairauksien hoidossa kuten eksenteemassa ja atooppisessa dermantiinissa. Silmäsairauksien hoidossakin sitä on käytetty sidekalvontulehdukseen.

Yksi asia jota aina ihmettelee on se miten kauan ihmislaji on käyttänyt kasveja lääkintätarkoituksiin. Ihminen lajina on kovin moninainen käsite. Jos puhutaan nykyihmisen iästä niin 300 000 vuotta voi olla määre joka ei herätä useimmissa tiedemiehissäkään kovin suurta vastustusta. Kun puhumme nykyaikaisen koululääketieteen ajanjaksosta ja rajaamme sen noin viimeksi kuluneeseen 150 vuoden ajanjaksoon niin se on kovin vähän tuon 300 000 vuoden perspektiivissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scouting report. Gavin McKenna — 20.12.2007

08.05.2024          262   Scouting report. Gavin McKenna — 20.12.2007 Yleiskuvaus Gavin McKenna on poikkeuksellinen lahjakkuus jota tull...