perjantai 15. maaliskuuta 2024

URANTIA-kirjan luku 72. Vol. 6. Muutamia arviointeja — "Yhdysvaltalaisen sivilisaation retrospektio?"


15.03.2024        207


URANTIA-kirjan luku 72. Vol. 6. Muutamia arviointeja — "Yhdysvaltalaisen sivilisaation retrospektio?" 


Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Kuudennessa osa-artikkelissa pohdimme tämän kuvitteellisen eksoplaneetan sivilisaation olemusta noin yleensä.


Yhdysvaltalaisen sivilisaation retrospektio

Kuudennen alaluvun ensimmäisen kappaleen taustalla on varmasti se näky joka Yhdysvalloissa avautui suuren laman aikana. ” Tämä kansa pyrkii nyt päättäväisesti siihen, että itsekunnioituksen hävittävä köyhäinapu korvataan omanarvontunnon säilyttävillä valtion takaamilla vanhuuseläkevakuutuksilla.” Maassa oli koettu valtava rakennemuutos jonka seurauksia amerikkalainen kirjailija John Steinbeck on kuvannut kirjoissaan. Kirjan ihmisperäiset kirjoittajat ovat nähneet ns. ragtime-ajan ja ruokajonot. Kirjoittaessaan URANTIA-kirjan sisältämän utopia-kuvauksen heillä on ollut mielessä kaikki tämä.


Kuudes alalukua täydentää edellistä alalukua ”Tuotantotalouden organisaatio” eräällä hyvin tärkeällä tiedonannolla. Tämä kohta pitää sisällään seuraavan toteamuksen ” Liittovaltion hallitus pitää hallussaan tämän mantereen kaikkia luonnonvaroja.” Mitä tämä sitten tarkoittaa? Luonnonvarat ovat kansallista omaisuutta ja niiden käyttöä säädellään. Selittäisikö tämä edes kuvitteellisella tasolla sen, että tämän kansakunnan parissa ei ole suuryrityksiä kuten edellisen alaluvun kuvauksesta voisimme oivaltaa?


Emme pysty aivan tarkasti muodostamaan käsitystä siitä, minkä kokoinen tämän kuvitteellisen maailman planeetta olisi. Sitä kautta voisimme selvittää sen kuinka pitkä vuosi heillä oikein on. Tämän avulla selvittäisimme helposti ns. pakollisen eläkevakuutusmaksun suuruuden jos heidän kuukaudessaan on 20 työpäivää niin silloin eläkevakuutuksiin menee 5% palkoista. Se on aika lähellä meidän pohjoismaista käytäntöämme. Kaiken lisäksi heidän eläkevakuutus-järjestelmään saadaan varoja testamenteista, pakkotyön tuotosta ja luonnonvaroista saatavista tuotoista. Jos kerran valtio omistaa kaikki luonnonvarat niin se varmasti myös antaa vuokralle tai hyödynnettäviksi malmioita, metsiä ja peltomaata tiettyä korvausta vastaan. Näin voisi ainakin olettaa. Mutta tämäkään näkökulma ei ole aukoton sillä edelleenkään emme pääse sen jäljille miksei maassa ole suurkapitalisteja jos kerran vallalla on ankara kilpailu? Varakkaiden ihmisten antamat lahjoitukset tuntuvat myös hieman ontuvalta tiedonannolta jos maassa ei ole todella rikkaita ihmisiä.


Eläkevakuutus-järjestelmä koostuu siis neljästä eri lähteestä. Jos kuulut kelvollisten ihmisten joukkoon niin tuollaisessa järjestelmässä vanhuus voi olla onnellinen eikä tarvitse pelätä, että ns. komiteamiehet (Tähän se juttu ns. ”kyynisistä puheista) lähettelisivät tällaisia kirjeitä. Paskasakkiin kuuluvilla on ilmeisesti aika kehnot oltavat. Mutta yhtälö ei ole taaskaan mitenkään ongelmaton, päinvastoin. Nimittäin jos kansakuntaa on jo varsin pitkään hoidettu eugenistisilla ohjelmilla eli väestön biologista pohjaa on pyritty kohentamaan niin silloin voidaan olettaa, että eliniänodote on varsin korkea. Työurat ovat varsin pitkä ei noin 45-47 vuotta ja useimmat elävät vähintään 85 vuotta, mahdollisesti 90 vuottakin. Tässä on tietyn rakenteellisen kestävyysvajeen mahdollisuus. Heilläkin on lienee tilanne jossa nuoremmat polvet elättävät tulevia sukupolvia. Koska maa on eristyksissä ja ulkomaankauppaa ei käydä, niin eläkevaroja ei voida sijoittaa globaalisti erilaisiin rahastoihin. Jälleen voimme herättää tämän utopian suhteen sen kysymyksen, riittävätkö pelkät sisämarkkinat luomaan kuvatun hyvinvoinnin?


Että valtio omistaa kaikki luonnonvarat antaa aiheen olettaa yhtä asiaa joka tuli mieleen jo kun työskentelimme edellisen alaluvun kanssa. Nimittäin voidaan olettaa, varsinkin kun tietyt tiedonannot aivan luvun alussa antavat ymmärtää, että kansakuntaa elää aikaa jota edelsi sosialistis-kommunistisen kokeilun aika. Valtion tila voisi olla jotenkin analoginen nykyisen Kiinan kanssa. Mannerkansakunnan poliittisessa järjestelmässä olisi siten vahvoja luuranko-rakenteita tältä aikakaudelta.

URANTIA-kirjan luvun 72 alaluvun 6 kirjoittajat ovat joka tapauksessa tehneet varsin luovaa työtä ja he ovat miettineet asiaa monelta näkökantilta, tämä on toki tunnustettava. Ajatuksissa ei ole kuitenkaan mitään niin järisyttävän uutta, että olisi pakko olettaa kirjalle edelleenkään mitään ihmisen yläpuolista kirjoittajaa. Ihmismieli pystyy tuottamaan tänä päivänä paljon paremman ja ennen kaikkea paljon paremmin motivoidun utopian kuin URANTIA-kirja luku 72 on.


Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scouting report. Gavin McKenna — 20.12.2007

08.05.2024          262   Scouting report. Gavin McKenna — 20.12.2007 Yleiskuvaus Gavin McKenna on poikkeuksellinen lahjakkuus jota tull...