lauantai 30. maaliskuuta 2024

URANTIA-kirjan luku 72. Vol. 8. Muutamia arviointeja — "Valtiomiestaidon luvattu maa?"



30.03.2024        222


URANTIA-kirjan luku 72. Vol. 8. Muutamia arviointeja — "Valtiomiestaidon luvattu maa?" 


Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Kahdeksannessa osa-artikkelissa kuvataan miten tuon maailman yksi valtio olisi valtiomiestaidon luvattu maa. Varsin ihanteellista ja tästä voisimme kyllä ottaa oppia.



Valtiomiestaitojen luvattu maa

Mannerkansakunnan keskuudessa on myös korkeampia koulutusahjoja kuin heidän oppikoulunsa. Niitä on peräti viittä eri haaraa ja moninaisuus kukoistaa. Tässä kohden Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen esimerkki ei kyllä näy mitenkään läpi. Yhdysvallathan oli jo ennen URANTIA-kirjan aikaa juristien ja lääkärien luvattu maa. Ilmeisesti tuon sivilisaation kansalaiset ovat sen verran vahvaa tekoa että sairauksia ei yksinkertaisesti ole suuressa määrin. No ehkäpä vapaitten ammattien kouluissa tuotetaan jonkin sortin välskäreitä ja eläinlääkäreitä.


Utopian kuvaamassa sivilisaatiossa näyttäisi olevan jonkinlainen cursus honorum eli virkaura kuten jo roomalaisilla oli. Valtiomiestaito kuulostaa mielenkiintoiselta sinänsä. Tuntuu siltä että koko koulutusjärjestelmä palvelee valtiota ja valtiomiestaito on valtiota varten. No tämä ei ole niin paha aisa kuin ennalta käsin luulisi. Mutta jos amerikkalaiset jenkkilässä ovat tänään lakimiesten orjuudessa niin tuossa maailmassa valtio on valtiomiesoppineiden käsissä. Millaisissa käsissä se sitten onkin on jo eri asia. Toisaalta tässä suhteessa kirjan ”tiedonannoissa” on ihan hyvää pointtia. Ei tekisi pahaa meilläkään jos kunnallisvaaliehdokkaalta vaadittaisiin kunnallisalan tuntemuksen oppimäärä, ja kansanedustajaehdokkailta kunnollinen valtiomiestaidon tutkinto. cursus honorum ei ole mitenkään huono vaatimus. Mutta URANTIA-kirjan kuvaus ei tässä suhteessa ole mitenkään niin erinomainen että pitäisi kuvitella sen olevan superhumaania alkuperää.


Herää kuitenkin kysymys siitä ketkä hoitavat aluehallintoa kaupunkien eli edellisen alaluvun analyysissämme pähkäilemiämme ”kreivikuntia.” Alaluvun 8 aloitus tuntuu kaikesta järjestelmällisyydestään huolimatta aika tavalla sutaistulta. URANTIA-kirjan kuvailema cursus honorum ontuu sittenkin. Tuollaisen valtakunnan pyörittämiseen tarvitaan kyllä myös alemman tason virkamiehiä. Tai sitten kansakunnan oppikoulujärjestelmä tuota sivutuotteena kyvykkäitä käsityöläisiä jotka pomottavat kaupungeissa eli kreivikunnissa. Neljännen tason ja kolmannen tason virkamiehillä on nimittäin suuri ero. Neljännen tason virkamiehet ovat vain ”sihteeritason” tyyppejä. Vaikka kansalaiset olisivat kuinka valveutuneita niin kyllä miljoonan asukkaan kaupungin hallinnon pyörittäminen vaatii vähän enemmän kuin silkkaa kansalaisluottamusta. Mutta sattuuhan niitä lipsahduksia tohtori Sadlerinkin kaltaiselle yleisnerolle ja poikkeuksellisen tietomäärän omaavalle henkilölle. Sitä Sadler kieltämättä oli.


Muutenkin tuntuu siltä, että maassa on hyvin suuri kuilu oppikoulutasoisen kansalaisen ja valtiomiestaitoisen välillä. Maassa kaikki ovat oppineet aluksi käsityöläisammatin ja sitten aloitetaan erityisopinnot. Toisaalta herättää kysymyksiä se, jos valtio arvostaa erilaisia neroja niin koulutetaanko heitä erityisjärjestelmässä jo lapsuudesta saakka. Paljon muitakin kysymyksiä kieltämättä herää. Sekin herättää kysymyksen, että mistä tulevat opettajat ja lääkärit. Olisi vaikea kuvitella heidän kuuluvan näin keskusjohtoisessa kansallissosialismissa ns. vapaiden ammattien harjoittajien joukkoon. Jos ruumiinkulttuurille, taiteelle ja sivistykselle annetaan arvoa niin mistä tulevat näiden alojen ammattilaiset?



Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scouting report. Gavin McKenna — 20.12.2007

08.05.2024          262   Scouting report. Gavin McKenna — 20.12.2007 Yleiskuvaus Gavin McKenna on poikkeuksellinen lahjakkuus jota tull...