26.08.2023 5
Matkalla Neuvostoliitossa elokuussa 1991.
Matka oli luonnollisesti suunniteltu jo hyvissä ajoin ja kyse ei ollut mistään ryhmämatkasta. Olimme saaneet kutsuviisumin ja ajankohta oli mitä sopivin. Itse elin aika tavalla vapautuneissa tunnelmissa. Olin mielestäni onnistunut saanut viimeinkin eräässä minulle hankalassa tentissä. Matkan jälkeen sain tietää että se oli hyväksyttyvja tie oli auki kohti menestyksekästä syksyä jumaluusopillisessa tiedekunnassa Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa Kaulakoskella.
Syksy toisi tullessaan 20 opintoviikkoa, ja sen jälkeen voisi osoittaa VOTKILLE että nyt on näyttöä; saisikos takaisin opintotuen. Tarinalla oli oleva siis vielä onnellinen päätös. Edessä oli unelmien matka Neuvostoliittoon, silloiseen Leningradiin ja Moskovaan. Matka oli järjetyksesä kolmas kyseiseen maahan omalta osaltani. Tosin aikaisemmin olin ollut vain vaatimattomasti muutaman päivän matkalla Leningradissa ja perinteisillä bussikyydeillä ryhmässä.
Mutta sitten alkoikin tapahtua erinäisiä asioita. Maa, tuo suuri maa, alkoi liikehtiä levottomasti ja hämmennys oli suuri kun kuulimme että siellä on menossa vallankaappausyritys. Oma matka oli siis vaakalaudalla. Kai silloinkin kehotettiin olemaan matkustamatta maahan jossa on kriisitilanne, mene tiedä ja muista näin pitkän ajan jälkeen. Ajattelimme, että eihän niin ystävällisten ihmisten kansoittamassa maassa voi tapahtua mitään epämiellyttävää. Ja pääsisimmehän keskelle historiallisia tapahtumia. Joka tapauksessa olimme onnellisesti Pietarin junassa illalla 20 elokuuta vuonna 1991. Silloin tilanne oli jo rauhoittumaan päin ainakin Leningradissa. Viivähdimme kyseisesä kaupungissa kolme päivää, ja ei olisi kyllä voinut uskoa että jotain niinkin vavahduttavaa oli tapahtunut. Mutta Pietarihan elää aina omaa elämäänsä, oli aika ja hallitsijat sitten keitä tahansa.
Moskova olikin sitten oma lukunsa. Sillä paikalla jossa oli kuollut ihmisiä oli valtava kukkakeko. Kuolleiden sotilaiden muistoa vaalitiin ja kävimme mekin talettamassa muutaman sata rupiaa sotilaiden muistorahastoon. Patsaita oli kaadettu ja Felix Dzeržinskin etunensä. Patsas oli poissa ja sen jalustassa luki hyvin osoittavasti "DURAK." Muuten ei Mokovassakaan havainnut tuolloin mitään niin ihmeellistä. Olimme kaupungissa 24.s päivä elokuuta, ja kapinayritys oli tukahtunut jo muutamaa päivää aiemmin. Samaan aikaan kauko-idässä pidettiin tulostasoltaan mahtavat yleisurheilun MM-kisat. Muistan elävästi Kimmo Kinnusen voittoheiton. Vähällä oli ettei Seppo Räty saanut toista maailmanmetaruuttansa. Ne olivat aikoja jolloin MM-kisat pidettiinn joka neljäs vuosi. Neuvostoliitto sai noissa kisoissa vielä 9 kultamitalia joista naisurheilijoiden osuus oli peräti 6.
Jotain suurta oli tapahtunut vaikka sen hahmottamiseen menikin vielä aikaa. Neuvostoliiton hajoamieen ei liittynyt loppujen lopuksi niin suurta dramatiikkaa kuin oli vuosikymmenien ajan odotettu. Prosessi olisi voinut olla verisempi. Loppujen lopuksi selvittiin ihan "muutamalla" tilastotapauksella kuolleita. Historiaan tapahtumat olivat kyllä jättävä syvän vaon. Neuvostoliiton hajoamiseen ei liittynyt Jeesuksen uutta tulemista. Antikrituksen aika saattoi alkaa ihan hyvin, sitä emme vielä tiedä. Historian opetus kuitenkin oli siinä, että äärimmäisyydestä on helppo siirtyä toiseen äärimmäisyyteen. Mikä onkaan Venäjän nykyinen tila? Maan kyvykkäimmät ja velvollisuudentuntoisimmat kansanlaiset olivat tietenkin KGB:n palveluksessa ja ei ole mikään ihme, että Venäjän nykyinen johtaja Vladimir Putin oli tuon organisaation palveluksessa.
Näinä päivinä puhutaan paljon noista päivistä jotka muuttivat maailmanhistorian kulkua. Saatan vastata ylpeänä kysmykseen "Missä olit kun Neuvostoliitto järkkyi?" Voin vastata että olin Neuvostoliitossa. Noiden kymmenen vuorokauden kunnia ei koskaan himmene. Jotkut kerskuvat etteivät koskaan käyneet Neuvostoliitossa. Noiden vuorokausien kerroin on täydet 100. Tuo kymmenen päivän reisu vastaa siis tuhatta Neuvostoliitto-vuorokautta. Reissu oli rankka ja suloinen muistoiltaan. Maha oli sekaisin Moskovassa ja mm. Uzbekistanilaisen ravintolan annit jäivät ikävä kyllä nauttimatta. Itsekin olin siirtymässä uuteen aikaan. Opiskelumotivaatiota löytyi ja ei kestänytkään kuin vajaa kolme vuotta niin tutkinto oli valmis. Ja maailma siirtyi kerrassaan aivan uuteen aikaan.
Nyt kun noista päivistä on kulunut 32 vuotta niin Felix Dzeržinskin patsas on jälleen paikallaan. Mies näyttää näin vuosien jälkeen kieltämättä varsin aatteeliselta.
Vaikka tämä kuvaus voi vaikuttaa laajaltakin ja jopa syväluotaavalta niin pintaahan tässä vain vähän raapimoitiin. Keskeneräistä kuten otsikkokin sanoo.
Mutta kapinan kukistuttua lisää venäläiset kiekkoilijoita pääsi vihdoin NHL-liigaan oikein miehissä. Muiden muassa eräs Muurmanskilainen kalastajan poika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti