27.08.2023 6
Omistan erään kirjan ja sanon siitä leikillisesti että se on melkein ollut mukana kuumatkalla. Nimittäin suuri haaveeni käydä Australiassa toteutui. Suurempi haave pienenä poikana oli päästä kuuhun mutta eikö tällä logiikalla Australiassa käynti ole käytännössä puolikuumatka; jos menisit pitemmälle joutuisit tai pääsisit kuuhun.
Kirja on ehkä mitä mielenkiintoisin ja hämmentävin mitä ole lukenut. Australiassa käänsin siitä pitkiä kappaleita jopa muutamia lukuja ruotsalaiselle ystävälleni. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran keväällä 1986 jo kauan sitten kun edesmennyt ystäväni Aarno Peltokoski kertoi siitä minulle. Hän vakuutteli että minun tulisi lukea se. Niinpä ostin kirjan ja luin sen ja tulin hyvin vakuuttuneeksi tai sanotaanko paremminkin hyvin liikuttuneenaksi. Harva kirja tempaa se tempaisee mukaansa niin niin täysivaltaisesti.
Sen pariin on ollut ilo palata aina tai sanotaanko sen sisältöön. Se on sellaisia kirjoja jonka sisällön muistaa jo ensimmäisen lukukerran jälkeen. Tämän vuoden alkukuukausina ja keväällä se tuli taas tarkempaan syyniin Suomen taajoessa Turkin kanssa NATO-kysymyksen kanssa. Nyt olisi sitten tarkoitus kirjoittaa siitä muutama pieni kirjoitus tai kuka tietää useampikin.
Lähtöasetelma on huikea. Kirjan on kirjoittanut venäläinen pappi tai mies joka toimi venäläisenä pappina venäläisten kirkossa ortodoksisessa kirkossa noin reilut 100 vuotta sitten.
Kirjan sisällysluettelosta löydämme seuraavat otsikot tietysti alkusanat kuuluvat asiaan mutta varsinaiset alan luvut ovat seuraavat: Historiasta saatavat opetukset; Kansa ja sankarit; Suomen historia; Snellman; Kirkko ja kansa; Opetusvirkailijat; Kasarmit kansan kouluna; Jalkapallo; Lapset ja vanhemmat; Karokep (Ihmisyyden draama); Valistuneet ja kansa; Kuinka Järvisesta; Okusesta ja Tuomas Gulbesta tuli kuninkaita?; Kyläläiset, työläiset ja käsityöläiset; Kansanterveyttä jakava lääkäri; Pappi Makdonald, Loputon taistelu (Pappi Makdonaldin kertomus); Kertomuksen selitys.
Väitteeni on ja ehkä pystyn jopa perustelemaan sen että tuo Suomen suuriruhtinaskunnassa useita kertoja matkustellut tarkalla journalistisella vaistolla ja vilpittömällä tarkkailijan luonteella varustettu kirjailija-pappi ikään kuin kirjoittaa oman maansa ja oman maansa yhteiskuntansa kritiikin kuvatessaan Suomen oloja. Rivien välistä voi todellakin lukea paljon. Lyhyesti sanottuna Petrovin viesti on tässä: ”Meidän venäläisten tulisi ottaa oppia suomalaisista heidän tavoistaan elää ja tavastaan rakentaa hyvä yhteiskunta.” Petrov joutui vaikeuksiin ahdasmielisessä tsaarin valtakunnassa eikä voinut enää toimia pappina mutta hänelle sanomalleen oli tilausta. Hän loi merkittävän lehtimiehen kirjailijan ja luennoitsijan uran kotimaansa ulkopuolella.
Todellakin; Petrovin toiminta herätti sikäli yleistä huomiota että häntä alettiin sekä valtion että kirkon taholta tarkkailemaan. Vuonna 1907 hän luopuikin papin tehtävistä ja paneutui kirjalliseen työhön jossa hän aikaisemmin oli jo saavuttanut suurtakin menestystä. Voimme helposti uskoa että Petrov on unohdettu mies Venäjällä vaikka hän oli ennen vallankumousta, ja siitähän on jo reilut 100 vuotta venäjän tunnetuimpia kirjailijoita. Petrov oli vapaamielinen ja puolusti yksilön vapautta ja juuri näiden ajatusten takia hänellä oli vaikeuksia jo tsaarin poliisin kanssa. Samasta syystä hän ei tullut myöskään toimeen bolsevikkien kanssa’’
Kirja on siis kirjoitettu alunperin venäjäksi mutta venäjäksi sitä ei ole koskaan julkaistu. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa kirjan nimi on ”Valkolumpeiden maa.” Maailmalla se tunnetaan kuitenkin nimellä Valkolinjojen maa. Tässä tarinassa kaikissa hämmentäviä tää on se että Valkolijojen maa on uudella turkin kielellä eniten levinnyt teos. Siitä oli 1980 luvun alkuun mennessä otettu 14 painosta se oli hyvin suosittu turkkilaisten upseerien keskuudessa 1900-luvulla. On jopa hyvin todennäköistä Turkin nykyinen johtaja Recep Tayyip Erdoğan on lukenut Valkoliljojen maan.
Hämmästyttävintä on se että kirja on hyvin tunnettu muuallakin kuin Turkissa Bulgariassa siitä on ilmestynyt lukuisia käännöksiä ja se on tunnettu myöskin arabian kielisessä maailmassa se on paljon luettu kirja monessa Afrikan ja Aasian maassa
Suomalaiset saivat oikeastaan tietää tästä kirjasta vasta 1960-luvulla mutta jotenkin se on jäänyt tuntemattomaksi, mikä on suuri ja surullinen asia jos halutaan näin dramaattisesti sanoa.
Väitän että jos kysyttäisiin esimerkiksi suomalaisilta kansanedustajilta tänä päivänä mikä on tunnetuin suomalainen kirja Turkissa, niin ehkä muutama osaisi sanoa mikä se on. Voi olla että tuskin kukaan ei osaisikertoa siitä paljonkaan kysymykseen nyt kun Erkki Tuomiojakaan ei enää ole kansanedustajana. Tämä on suuri ja surullinen asia.
Kysymys ei ole siitä että venäläisten tulisi lukea tämä kirja. Tietenkin siitä olisi heille suuri hyöty. Kirja tulisi tehdä tunnetuksi Suomessa. Vaikka Petrovilla onkin varsin erikoisia käsityksiä esimerkiksi Snellmanninsta ja mitään pappi McDonald'sia ei koskaan ole ollutkaan, niin silti kirja voisi olla aivan totta. Suomi-projektin kautta paljon mitä siinä on sanottu on käynyt toteen. Ja aivan erityisesti Suomen kirkolla olisi paljon opittavaa Petrovin kirjoituksista.
Kun selailen omia vanhoja kirjojani vaikkapa 1980-luvulta löydän paljon marginaali-merkintöjä, ja tietenkin alleviivauksia monesti löydän myöskin sinipunakynällä tehtyjä piirroksia ja ornamentteja. Tästä kirjasta en niitä paljoa löydä löydä. Löydän kuitenkin otsikkokuvassakin olevan Ex Libris-piirroksen. Olen tehnyt tällaisen piirroksen jo 40 vuoden ajan melkein kaikkiin hankkimiini kirjoihin. Piirros on vuosikymmenten aikana muuttunut, mutta aina siellä on ollut muutama pysyvä elementti. Taustassa on kaartuva pallopinta jossa on tunnistettavissa Suomen kartta ja siinä pohjoisessa suurelta näyttävä järvi. Kartassa on muutama rasti osoittamassa oman elämäni asuinpaikkoja ja isäni syntymäpaikkaa. Piirroksessa on jo alkuvuosina sulkakynä ja jousipyssy ja myöhemmin tuohon on tullut tyylitelty kukkavarrellinen kynsilaukka.
Eräänlaisena vaakunalauseena on aina esiintynyt latinankielinen fraasi ”Labor improbus Omnia vincit". Lyhyesti sanottuna ”Suunnaton työ voittaa kaiken” tai "Kovilla ponnisteluilla saavutetaan vaikeatkin päämäärät.” Miten asia vain halutaan ilmaista.
Vuonna 1986 tehty Ex libris-piirros muistuttaa myöskin yhdestä asiasta jossa olin tuolloin voimakkaasti mukan. Kyse on Urantia-liikkeestä. Kyse oli seitsemännen päivän adventistien pohjalta nousseesta kultista. Kultilla tässä tarkoitetaan vaikeasti määriteltävä uskonnollista suuntausta tai liikettä. Kyse oli 1930-luvulla syntyneestä hankkeesta päivittää kristinusko. Tuossa Ex-libris piirroksessa on sanat ja numerot SAT-606. Kyse ei suinkaan ole auton rekisterinumerosta tuo SAT- 606 tarkoitti asuinplaneettamme universaalista rekisterinumeroa. Näin uskoimme, minä ja muut liikkeen jäsenet ja kannattajat. Olimme varmoja että elimme Urantia-nimisellä planeetalla. Sen rekisterinumero Satanian systeemissä oli 606. Kyse oli planeetasta jolla paikallisuniversumin Luoja-poika oli inkarnoitunut Jeesus Nasaretilaisen hahmossa. Paikallis universumin nimi oli Nebadon jossa kirjan väitteiden mukaan olisi noin 3,5 miljoonaa asutettua planeettaa. Kaikkea sitä nuorempana ihmislapsi uskokaan. Sittemmin on hyvä ollut palata vähän yksinkertaisempaan ja helpompaan työhypoteesiin jonka nimi on luterilaisuus. Urantia-juttuja on hauska muistella ja se on ihan hyvää hengellistä scifiä. Toki George Lucasin Tähtien sota jättää sen jälkeensä kirkkaasti.
Sen kerron vielä ilolla että kirjoituksen alussa mainittu Aarno Peltokoski oli mukana noissa Urantia-touhuissa. 30.08.1987 matkasin hänen kanssaan Helsingin Olympia-stadinille kuulmeaan mitä amerikkalaisella saarnamiehellä Billy Grahamilla oli asiaa meille suomalaisille. Oi niitä aikoja. Paljon on kirjoja nähty ja muutama niistä luettukin. Voi olla että ilman Aarnon palavahenkistä todistuspuheenvuoroaan en olisi koskaan kirjaa valkoliljojen maa lukenutkaan saati edes tullut nimeltä tuntemaan.
Tässä pieni ja lyhyt johdanto aiheeseen Grigori Petrovin kirja Valkolinjojen maa. Myöhemmin on aika pohtia mitä se haluaa, tai mitä se voisi meille opettaa. Tämä jää nyt keskeneräiseksi ja varmasti tulevatkin kirjoitukset ovat vain vaatimaton yritys kertoa asiasta. Ehkä lähiaikoina lisää tämän tiimoilta.
Mikäpä sopisi tähän iltaan kallistuvaan pyhäpäivään paremmin kuin Aleksis Kiven runo Suomenmaa sävelasuun tehtynä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti