sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

URANTIA-kirjan luku 72. Vol.10 . Muutamia arviointeja — "Mielenkiintoinen ja merkillinen äänioukeusjärjestelmä."


07.04.2024        230


URANTIA-kirjan luku 72. Vol.10 . Muutamia arviointeja — "Mielenkiintoinen ja merkillinen äänioukeusjärjestelmä.


Suomessa jonkin verran tunnettuuttta saanut URANTIA-kirja on sinällään varsin erikoisimmaista ihmismielen aikaansaamista luomuksista. Yksi sen tavallaan mielenkiintoisimmista kokonaisuuksista on luku 72. Loppujen lopuksi siinä ei ole niin erikoisia asioita kuin voisi luulla. Siihen peilautuu paljon Yhdysvaltain  historiaan liittyviä asioita ja se peilaa hyvin 1930-luvun ajankuvaa. Tässä kirjoistussarjassa julkaisen uudelleen noin 20 vuotta sitten syntyneen arvioni tuosta luvusta. Joillekin URANTIA-kirjan luku 72 on edelleenkin ”kuvaus eksoplaneetasta” johon uskotaan vääjäämättömästi. Kymmenennessä osa-artikkelissa kuvataan sitä miten armottoman kuvauksen sen antaa epäonnistujista ja syrjäytyneistä.



Mielenkiitoinen ja merkillinen ääniloikeus-järjestelmä

Ajatus siitä, että äänioikeus ei olisikaan yhtäläinen on toisaalta kiehtova ja joskus allekirjoittanutkin on herätellyt siitä keskustelua. Nykyään kyseiset kirjoitukset ovat kylläkin suljettuina ja kasvamassa korkoa. Tiedä sitten onko järjestelmä niin kauhean vaarallinen jos ei kerran ole olemassa puolueita meidän käsittämällä tavalla. Kuten toisessa tarkastelussamme päättelimme, niin tämä sivilisaatio on miesten meritokratia ja yhdeksäs alaluku vain vahvistaa käsitystä. Ylimykset, tai ainakin ne jotka kuvittelevat olevansa aristokraatteja, voivat kirjoittaa tällaisia sepustuksia. Ketkähän meidän oloissamme olisivat niitä tyyppejä joilla olisi ne 10 ääntä. Ehkäpä Nalle Wahlroos ja Herliinin Koneen päämies olisivat sen kaliiperin miehiä.


Yksi asia on ainakin tässä utopiassa mieleen ja se on äänestyspakko. Näin pitäisi olla meilläkin ja äänestämättä jättämisestä tulisi rangaista nopeasti ja varmasti. Toisaalta joku on sanonut myös sellaiselle henkilölle joka retostelee äänestämättä jättämisellään, että sitten sinulla ei ole oikeutta valittaa…


Kerrataanpas vielä tilanne jossa kirja on syntynyt. Eletään suuren laman aikaa Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa ja Euroopassa on noussut valtaan diktatuureja. 1900-luvun alusta lähtein maailmaa on viehättänyt suuresti rotuhygienian ja eugeniikan aalto. Monissa maissa on edetty asiassa jopa lainsäädännön keinoin. Yhdysvalloissa on käytössä kuolemanrangaistus käytännössä kaikissa osavaltioissa. Maassa on paljon rikollisuutta ja ajasta jolloin kirjan pääasiallinen sisältö tuotetaan ja myöhemmin kirjataan on käytetty nimeä ”The gangster-era.” Yhdysvalloissa on hyvin vahva väkivallan kulttuuri ja 1930-luvulle tultaessa on kulunut 65 vuotta maan verisestä sisällissodasta. Alkuperäinen siirtokuntien muodostama liittovaltio on levinnyt koko mantereen yli. Tällä alueella on pantu toimeen myös hyvin säälimätön, harkittu ja systemaatinen kansanmurha joka kohdistui maan alkuperäisväestöön eli intiaaneihin. Villiä länttä ei enää ole ja Buffalo Bill eli William Cody kuoli jo vuonna 1917. Maassa ovat siis pyssyt paukkuneet ja ihmishenki ole ollut paljonkaan arvoinen. Maan henkeen kuuluu myös vapaa aseenkanto-oikeus, se on kansalaisille enemmän kuin pyhä asia. Niinkin myöhään kuin Vuonna 2007 tehdyn mielipidemittauksen mukaan 69 prosenttia maan asukkaista kannattaa rangaistusta


URANTIA-kirjan kova linja menee kyllä ohi Jenkkilänkin menon ja meiningin. Kun meillä tässä maailmassa noudatetaan kuolemanrangaistuksen kohdalla pitkälti Hammurabin laista juontuvia periaatteita raamatullisella etiikalla höystettynä ja laimennettuna niin tuossa kuvitteellisessa utopiassa kuolemanrangaistuksen voi saada monesta muustakin ”lievemmästä rikoksesta.” Kuolemanrangaistus tulee myös valtion osoittaman luottamuksen pettämisestä ja päälle todetaan vielä että oikeus tapahtuu varmasti ja nopeasti. Tuossa sivilisaatiossa ei ilmeisestikään poliittisia väärinkäytöksiä katsota lempeällä silmällä. 


Toisaalta tämän utopian suhteen ei voida puhua politiikasta jos kerran puolueita ei ole olemassa. Maassa vallitsee ilmeisesti vahva valtio-uskonto ja niin irvokkaalta kun se voi kuulostaakin niin URANTIA-kirjan syntyaikaa myöhemmin poliittisesti vaikuttaneen John F. Kennedyn sanat ovat käyneet toteen. Tuon utopian ihmiset eivät kysy sitä ”mitä valtio voi tehdä heidän hyväkseen vaan sitä mitä he voivat tehdä valtion hyväksi.” Toisaalta on hauska herkutella vaikkapa ajatuksella että kuinka moni meidän poliitikoistamme kokisi ”kanttuveit” jos URANTIA.kirjan kuvaaman utopian lainsäädäntö otettaisiin meillä käyttön takautuvasti 20 vuoden ajalta. Kaasukammioteloitus on 1930-luvun näkökulmasta katsoen aika edistyksellinen kuolemanrangaistuksen toimeenpanotapa jos sitä verrataan siihen millaista ”keittämistä” amerikkalainen sähkötuoliteloitus pahimmillaan oli.


Tästä pääsee lukemaan URANTIA-kirjan luvun 72.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scouting report. Gavin McKenna — 20.12.2007

08.05.2024          262   Scouting report. Gavin McKenna — 20.12.2007 Yleiskuvaus Gavin McKenna on poikkeuksellinen lahjakkuus jota tull...